6/07/2017

I Have 0 Reasons Why



Siitä on taas vierähtänyt hetki kun olen kirjoittanut, mutta ei vain ole oikein ollut mitään erityistä mistä puhua - tai niinhän mä luulin. Olin nimittäin unohtanut kertoa täällä että olen muuttamassa takaisin Suomeen. Asiaa maiskuttelin jo tässä postauksessa mutta nyt on rattaat jo lähtenyt pyörimään ja suurin osa mun omaisuudesta on lähetetty muuttokuormana Suomeen. Ainoa mitä on jäljellä on kasa vaatteita joilla selviän lähtööni saakka, tietokone, pari leffaa ja vedenkeitin (koska en luovu siitä luksuksesta että voin keittää teetä omassa huoneessani). Tulihan tämä päätös aika yllättäen mutta totesin että nyt jos koskaan on hyvä aika - onhan tässä jo kolme vuotta melkein oltukin.

Tietysti se jää surettamaan että se mun ultimaattinen tavoitteeni jäi suorittamatta, eli Royal Conservatoireen opiskelemaan pääsy, mutta hei, mitä nyt olen kuullut muutamalta oppilaalta jotka siellä on, niin voi olla että se ruoho ei ollut niin vihreää kuin miltä mun silmissä näytti. Eikä ole olemassa onneksi mitään lakia joka sanoisi että näyttelijänuraa ei saa yrittää ilman että on käynyt 3 vuotta kalliissa brittiläisessä teatterikoulussa. Joten eipä hätiä.

Mutta nyt siihen aiheeseen miksi edes aloitin kirjoittamaan postausta: Tulin katsoneeksi 13 Reasons Why-sarjan. Jotka eivät tiedä, niin 13 Reasons on kertomus high school-tytöstä, Hannah Bakerista, joka on tehnyt itsemurhan, ja jättänyt jälkeensä 13 kasettinauhaa, joissa hän kertoo 13 syytä itsemurhaansa. Syyt vaihtelevat: eräs poika johon hän oli ihastunut lähetti hänestä paljastavan kuvan koko koululle (tai itseasiassa ks pojan kaveri teki sen käyttäen pojan puhelinta), hänen kaksi ainoaa ystäväänsä jättivät hänet ulkopuolelle alkaessaan seurustella, ja niin edelleen.
Näin itse pitkään masennuksesta kärsineenä, osasin siinä mielessä samaistua tarinaan, että joidenkin ihmisten - etenkin niiden jotka ovat itselle tärkeitä - teot vaikuttavat odotettua vahvemmin omaan mielentilaan. Teini-iässä minulle oli erittäin tärkeää esimerkiksi ihastuksen kohteideni mielipiteet minusta ja heidän hyväksyntänsä ja läheisyytensä. Ja jos he sitten tekivät tai sanoivat jotakin joka antoi sellaisen kuvan että olen jotenkin riittämätön tai he eivät halua olla kanssani tekemisissä, se sattui kovaa ja pitkään.

Jossakin vaiheessa tämä hyväksynnänhaku kuitenkin meni ohi. Luultavasti siihen aikaan kun aloitin lääkityksenikin. Ja nyt ymmärsin, katsottuani 13 Reasons Why:n ja mietittyäni ketkä tällä hetkellä voisivat olla minun "13 Reasons Why", niin voin rehellisesti sanoa, että ei yhtikäs kukaan.
Kukaan tuntemani ihminen, kohteli tämä minua miten huonosti tahansa, ei ole sen arvoinen että minä kirjautuisin ulos tästä uniikista elämästäni. Ehkä olen siis päässyt ainakin jonkun verran eteenpäin tämän masennukseni kanssa, kun en anna enää yksittäisten ihmisten lannistaa minun häikäisevää persoonaani. Suksikoot muut suolle, jos en kelpaa sellaisena kuin olen. Elämä on liian lyhyt että sitä jaksaisi tuhlata siihen että esittää olevansa jotakin muuta kuin on.

Miettiessäni kuitenkin asioita mitkä minua lannistaisi, niin yksi ainoa asia joka tuli mieleeni, oli jämähtäminen paikalleen. Ettei etene missään, ei pääse kehittymään asioissa joista pitää, ei pääse toteuttamaan itseään, vaan jähmettyy totaalisesti lähtökuoppiinsa. Sen takia minua ehkä nyt tympii olla täällä Skotlannissa, jossa opinnot on käyty ja seuraavaa opintopaikkaa ei ole tiedossa, ja tässä kylässä työllistyminenkin (tai työpaikan pitäminen) on kiven alla ja huonommaksi vain menee (moni kauppa sulkenut ovensa viime aikoina). Olen siis melko jumissa täällä enkä etene. Siksi kai olen purkanutkin turhautumistani askarteluun, mutta askartelu ei valitettavasti maksa laskuja tai vuokraa, vaikka yritinkin viime viikolla pitää myyjäiset joissa olisin saanut vähän extrarahaa ja päässyt ylimääräisistä teoksistani eroon - ja kyllä vähän pääsinkin, mutta en tarpeeksi.

Joten, täällä meikä nyt sitten istuu lähes tyhjässä huoneessa, tuntien olonsa kuitenkin ihmeellisen rikkaaksi koska asiat on etenemässä taas edes johonkin suuntaan, vaikka se suunta olisikin nyt sitten koto-Suomi jonka talvet ei sovi mun persoonaani sitten yhtään. Mutta ensi talvella saatankin olla taas töissä Teneriffalla (saan n. 11.6. tietää pääsenkö töihin vai en) joten hip hei ja hellurei!

2 kommenttia:

  1. Pää pystyyn! Onneksi sieltä Suomesta pääsee aina takaisin ulkomaille, jos alkaa tosissaan ahdistaa. Jos Espanjan aurinko kiinnostaa niin Aurinkorannikolle etsitään suomalaisia erilaisiin asiakaspalvelutöihin:
    https://careers.barona.fi/kampanjat/hae-toihin-espanjaan/
    Facebookista löytyy myös Töihin Espanjaan-niminen sivustokin.
    Skotlannin vesisateen jälkeen Espanjan lämpö ja aurinko olisi varmaan hyvää vaihtelua. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä mutta ei mulla oikeastaan muuten ole Espanjaan erityistä hinkua muiden maiden edelle, mutta Teneriffalta nyt vaan sattui tulemaan tarjous ja siellä mun isäkin asuu, joten tässä olis niinku kaks kärpästä yhdellä iskulla :D

      Poista