3/25/2017

Vääryyttä!!1! - tarina siitä miten sain potkut

Työpaikkani pohjoisseinä on mätä. Viereisen kiinteistön omistaja on hylännyt tilat ja katto on lahonnut, johtaen siihen että vesi on valunut 3. kerroksesta pohjakerrokseen, joka jakaa seinää työpaikkani kanssa. Asunnon omistajaa ei saada kiinni, ja kaupunginvaltuustolla ei ole oikeutta omin luvin mennä tutkimaan tiloja, jotta vesivahinko voitaisiin korjata. Joten joka kerta kun täällä sataa - joka Skotlannissa on todella paljon - vesi päätyy tähän yhteiseen seinään, joka on nyt alkanut mädäntyä ja jopa tihkua vettä. Kun ongelman antaa olla tarpeeksi pitkään, käy siinä luultavasti niin että koko pohjoisseinä täytyy purkaa ja rakentaa uudestaan - muuten vesi alkaa saavuttaa sähköjohtoja ja aiheuttaa palovaaran.

Työnantajani perhe kuuluu sikh-uskontoon, joka uskoo vahvasti karmaan - jos kysyisin heiltä asiasta, niin mistähän he luulisivat ansainneensa tämän mätänevän seinän, joka saattaa romahduttaa koko heidän ravintolansa?

Olisiko syy kenties se, että heidän työntekijöilleen antama palkka on 2,5 puntaa vähemmän kuin lakisääteinen minimipalkka? Joka viikko sain melkein 80 puntaa liian vähän palkkaa kuin mitä minulle laillisesti olisi kuulunut, eli laskujeni mukaan minun olisi pitänyt ensimmäisen viiden työviikkoni aikana tehdä 1728 puntaa - sain vain 1350. Viiden viikon jälkeen työpaikkani siis oli pimittänyt minulta 378 puntaa. Jos otetaan huomioon että he pimittävät tämän määrän jokaiselta työntekijältään, niin parissa kuukaudessahan pitäisi olla jo mädän seinän korjausrahat koossa!

Muitakin mahdollisia syitä siihen että karma järsii heidän ravintolansa seinää on olemassa. Esimerkiksi se, että yksikään työntekijä ei saa pitää ansaitsemiaan tippejä - rahan väitetään menevän hyväntekeväisyyteen, mutta kysyessäni kuittia näistä kuukausittaisista "lahjoituksista", en saanut vastausta. Hyväntekeväisyyttä, juupa juu.

Yrittäjäperheen luottamus työntekijöiden ratkaisuihin on myös todella alhainen.
Kerran meille tuli vanha naisasiakas valittaen ulkona olevaa säätä ja sanoen että hänellä on todella kylmä, joten kun hän tilasi inkiväärioluen, laitoin vain kaksi jääpalaa lasiin ettei tämä muutenkin paleleva naisparka jäädytä vielä hampaitaankin - omistajan vaimo tulee ja käskee minua pistämään lisää jäitä lasiin. Syy ja seuraus? Asiakas valittaa että hänen juomassaan on liikaa jäitä. Ja totta kai omistajan vaimo ei kuullut kyseistä valitusta.
Eräänä iltana ottaessani kotiinkuljetusta tilaavan asiakkaan tilausta, tämä kysyi maksaako kotiinkuljetus itsessään mitään - koska tämä asui lähellä, vastaus oli että kotiinkuljetus on hänelle ilmainen, mutta kun hän halusi maksaa etänä pankkikortilla, tähän tulee 50 pencen lisämaksu (syytä en tiedä), mutta kun asiakas sai tietää tästä, hän päätti tulla itse noutamaan ruokansa, säästyäkseen 50 pencen lisämaksulta. Puhelun jälkeen omistajan vaimo sanoi että ei asiakkaille pidä kertoa lisämaksusta - mtäh? Kyllä asiakkaan kuuluu tietää jos tältä veloitetaan muutakin kuin ruoan hinta! Jos ei, niin joku rahoistaan tarkka vielä huomaa että häntä on "kusetettu" ja kuka sen raivopään asiakkaan saa sitten kimppuunsa, ellen minä?

Vielä yksi syy miksi karma on ottanut paikan silmätikukseen, voi olla se miten tämä yrittäjäperhe kohtelee työntekijöitään. Koska pidän päiväkirjaa, näistä asioista on helppo löytää esimerkkejä:

- Kysyin kuukausia etuajassa pomolta onko ok, jos menen Suomeen veljeni häihin helmikuussa. Vastaus oli myöntävä ja luvattiin että minulla on takaisintullessa vielä työpaikka. Suomesta palattuani kuitenkin tuntejani oli vähennetty neljästäkymmenestäkahdeksasta tunnista kahteenkymmeneenneljään, eli puolet siitä mitä minulla oli.

- Kun muutamaa viikkoa myöhemmin pyysin kahta tiettyä päivää vapaaksi henkilökohtaisista syistä, minua rangaistiin seuraavalla viikolla niin että minulla oli vain kaksi vuoroa, enkä saanut kyseisinä päivinä myöskään ateriaa, joka muuten on jokaisena päivänä töissä minulle suotu.

- Rikoin kerran lasituopin, ja pomo ei puhunut minulle sen jälkeen kolmeen päivään

- Omistajan vaimo (joka ei ole edes töissä vaan lorvailee ravintolassa muuten vain joka päivä tuntikausia) lakkasi tammikuun alussa tervehtimästä tai puhumasta minulle, ellei hänellä ollut jotakin huomautettavaa siitä että teen jotakin väärin. Kerran kun hän aivasti ja sanoin "bless you", sain vastaukseksi niin murhaavan katseen että en uskaltanut puhua tälle koko loppupäivänä. Samainen nainen myös huusi kotiinkuljetuksia tekevälle ajajalle eräänä päivänä siitä että tämä istui väärälle paikalle odottamaan seuraavaa ruokakuljetusta

- Kerran oluttuoppia täyttäessäni kävi niin, että vaikka käänsin oluthanan kiinni, se silti jatkoi oluen puskemista ulos - samaan aikaan kun huomasin tämän tapahtuvan, pomo pyysi minua tekemään jotakin, mutta olin niin paniikissa siitä että oluthana vuotaa, että en kuunnellut sataprosenttisesti mitä tämä sanoi. Kun sain oluthanan lopettamaan ja kysyin mitä pomo oli minulta pyytänyt, tämä suuttui ja haukkui minua hitaaksi - tekosyitä ei kuunneltu. Oluthanan temppuilu jäi tälle ikuisesti pimentoon, koska takaisin ei saa sanoa mitään muuta kuin "sorry sir, yes sir".

- Pomo on koko työntekijänä oloni ajan kysellyt minulta välillä sopimattomia tai sanonut muuten vain epäammattimaisia asioita, näistä esimerkkeinä: "When's the last time you shagged?", "Why don't you look happier, aren't you getting shagged?" ja jäävuoren huippu tuli, kun deittailin hetken aikaa yhtä kotiinkuljetuksia tekevistä työntekijöistämme, ja pomo oli mennyt kysymään tältä "Is Jenni a good shag?" (englannissa ei-niin-hyville ihmisille tiedoksi: shag = pano)

Kaikki edellä mainitut syyt ovat johtaneet siis siihen, että minä päätin hakea töitä muualta, ja ottaa hyvin pian lopputilin nykyisestä paikasta.
Mitä en osannut odottaa, oli se että tämä työnhaku nähtiin suurimman sortin petoksena heitä kohtaan, ja niin, eilen saatuani työvuoron loppuun, sain käteeni sen päivän palkan ja minulle näytettiin ovea.
Että hellurei ja hellät tunteet.

Työnantajani perheineen ovat yhtä mätiä ihmisiä kuin ravintolansa pohjoisseinä. Kysymys on vain koska kaikki kostautuu ja koko paska romahtaa heidän niskaansa.


Vääryyttä perkele
ei tehty niin kuin tahdon
itkettiin, raivottiin, tuomittiin kuolemaan

Vääryyttä perkele
minähän olen uhri tässä
anteeksi en antaa voi koskaan
enkä tahdokaan

3/23/2017

7 kuvaa Suomesta

Suomireissusta jo kuukausi aikaa, mutta ajattelin että jos jakaisin 7 kuvan tiivistelmän matkasta, joten tässäpä ne on sitten. Kuvia tuli monta sataa ja ei millään jaksa jokaista kuvaa jakaa, joten jos kiinnostaa nähdä enemmän, niitä löytää Tears and Rainbowsin facebook-sivulta

Penkkarit Tampereella

Veljen häät 

Paras gin-palkinnon viimevuotinen voittaja Nordic barissa

Tampere

Kaverin ystävänpäiväillallisen jälkiruoka

Äiten kämpän lähellä oleva koski

Kaveri pikkuhiprakassa Tampereella

Poistuisitko mun elämästäni

Pian voin poistaa nykyisen työpaikan tomut vaatteistani, mikäli kaikki vaan menee hyvin maanantaina alkavassa harjoittelussa eräässä ravintolassa - paikka on yhden korttelin päässä nykyisestä duunistani, eli työmatka ei pitene oikeastaan mitään, ja paikka on hyvin mukavalta tuntuvan naisen omistuksessa, joten toivo on jo korkealla siitä että nyt löytyi parempi paikka, jonne mennessä ei vatsalaukku tunnu kivenmurikalta. Ja mikä parasta, tämä on kokoaikaduuni, eikä mikään viikonlopputyö! Ja palkka on laillisissa rajoissa, eikä alle lakimääritteisen alarajan! Nyt vaan työpaitaa silittämään ja valmistautumaan maanantaihin, että annan hyvän ensivaikutelman... 

...Sitä ennen tosin kolme päivää nykyisessä työpaikassa.



Mikä mikä meni minun päähän silloin
Mitä mitä mitä sinussa mä näin
Nyt sä vikiset ja piipität kuin rotta
Tekis mieli fudaa näköäsi päin 
Poistuisitko mun elämästäni
Veisitkö mennessä ruman naamasi
Poistuisitko mun elämästäni
Veisitkö mennessä ruman naamasi

3/22/2017

Hei hei mitä kuuluu?


Apulanta on ollut Suomessa käyntini jälkeen hyvin vahvasti arjessa mukana - kuuntelen oikeastaan joka päivä Teit meistä kauniin-elokuvan soundtrackia, etenkin lapsikuoron cover-versiota Armo-biisistä.
Mutta kaikkein eniten tässä viimeisen kuukauden aikana on pauhannut Mitä kuuluu. Täällä UK:ssa ihmisillä on usein tapana kysyä "Hi, how are you?" ja siihen ei ole oikeastaan mitään muuta korrektia vastausta kuin "Good, and how are you?", mutta siinä vaiheessa kun kaikki vituttaa ja töihin meneminenkin tuottaa vain sapetusta ja henkistä huonovointisuutta, niin tämän viattoman kysymyksen kuuluminen aiheuttaa suuria haluja alkaa karjua HEI HEI MITÄ KUULUU?!

Niin että mitä kuuluu? Noh, tili on lähes nollilla, koska Suomen reissun jälkeen työvuoroja on ollut vain kolme per viikko, ja viime viikolla mulla oli kaveri viisitillä ja me oltiin kutakuinkin joka päivä jossakin - bussiliput, ulkona syöminen, juominen yms. vaati myöskin ison lohkon tilistä joten nyt ei ole paljoa millä mällätä. Vuokraan sentään riittää rahat, mikä on pääasia. 

Uusi työpaikka tuntuisi olevan nyt ainoa pelastus (ja yritetty on - tänään meni taas CV:tä joka nurkalle), sillä tuolla missä nyt olen, en voi enää kauaa jatkaa. Ilmainen ruoka joka vuoron lopuksi ei auta sitä tosiasiaa että mun palkka on alle lakimääritteisen alarajan, paikan omistaja pitää tarjoilijoiden tipit, työvuorot ovat vähentyneet ja suuri osa mieshenkilökunnasta kommentoi ulkonäköäni ja tekemisiäni hyvin seksistisillä vivahteilla. Pelkkä ajatus töihin palaamisesta perjantaina alkaa jo oksettaa. 

Että semmosta. Taidanpa kuunnella sadannen kerran Apulantaa ja laulaa karjua mukana. 


Hei hei mitä kuuluu
Sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu 

3/13/2017

Hyvää Naistenpäivää (vähän myöhässä)

Ei varmaan tule mitenkään uutena tietona että olen ollu todella laiska viimeaikoina bloggaamisen kanssa.
Nyt kuitenkin Naistenpäivän tultua ja mentyä, tuli mulle mieleeni että voisin kirjoittaa naisesta, joka minun mielestäni on hieno esimerkki urheasta taistelijasielusta. Nimittäin Oksana Masters (wikipediassakin hänestä tietoa).

Oksana Masters syntyi Ukrainassa pari vuotta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, ja hänellä oli sen vuoksi monia fyysisiä ongelmia: kuusi varvasta molemmissa jaloissa, epämääräiset sormet ja puuttuvat peukalot, puuttuvat sääriluut ja eripituiset jalat. Oksanan vanhemmat hylkäsivät tämän ja vasta 7-vuotiaana Oksana adoptoitiin yksinäiselle amerikkalaismiehelle, Mastersille. Masters konsultoi monia lääkäreitä ja lopulta tultiin tulokseen että Oksanan jalat olisi parempi amputoida, ja niin 8- ja 13-vuoden iässä Oksana kävi läpi jalkojen amputoinnit. 13-vuotiaana Oksana aloitti soutamisen ja 23-vuotiaana vuonna 2012 Oksana voitti pronssia kesä-paralympialaisissa USA:lle.

Tällaiset ihmiset jaksaa antaa toivoa että minustakin joskus tulee jotakin - minulla oli sentään syntyessä kaikki raajat kuten pitääkin ja minulla oli onni syntyä Suomen kaltaiseen maahan, eli lähtökohdat huomattavasti paremmat kuin vanhempiensa hylkäämällä Ukrainalaisella tytöllä.

Kiitos siis Oksanalle.


3/01/2017

Teit meistä kauniin

No niin, nyt on taas Suomikin nähty pitkästä aikaa, ja jotain hyvin omituista tapahtui - sellainen pienen pieni koti-ikävän poikanen rupesi salakavalasti hiipimään tajuntaani.

Mitä helvettiä?

Eikä kyse ollut pelkästään siitä miten paljon olin taas kaivannut ystäviäni, vaan seassa oli nyt jotakin muutakin. Kävellessäni Kalevasta koskipuistolle lumihiutaleiden liidellessä katuvalojen himmeässä valaistuksessa kuuntelin Apulanta-elokuvan (Teit meistä kauniin) soundtrackia ja fiilistelin oikeasti haikeudella Suomen talven kauneutta.

Mähän inhoan talvea.

Sitä siinä sit rupesin vähän maistelemaan mielessäni että mitä jos mä ehkä jossain vaiheessa muuttaisinkin takaisin Suomeen, ja mietin että moni asia olisi niin paljon helpompaa Suomessa - näyttelijäuran aloittaminen olisi ainakin, koska mulla on Suomessa ks. alalla suhteita. Teatterikoulutkin olisi halvempia (toki sitten ihan erilaatuisia kuin täällä, mutta täällä taas ei ole takuita että pääsisin ikinä sisälle). Jopa sivutyön löytäminen olisi helpompaa, koska tietäisin mistä lähteä ylipäätään etsimään.

Tietysti sitten vähän masensi se ajatus että luopuisin tästä RCS-kouluun pääsemishaaveestani, mutta sitten taas toisaalta - kuka mua estää hakemasta sinne Suomesta käsin? Tai jos lentäisin aina viikoksi joka talvi takaisin Skotlantiin koe-esiintymään? Ellen sitten pääse johonkin täällä ennen kuin olen edes saanut aikaiseksi alkaa järjestelemään mitään Suomeen muuttoa, koska enhän mä nyt tästä ole ihan hetkessä lähdössä.

Huh, tuntuupa jotenkin helpottavalta myöntää tämä ihan julkisesti. Olen märehtinyt tätä mielessäni nyt kaksi viikkoa ja miettinyt mitenköhän ihmiset ottaa sen jos palaan "maitojunalla kotiin". En mä koe sitä kuitenkaan sillä tavalla. Koen sen ennemminkin sellaisena että mä kävin Skotlannissa, opiskelin, valmistuin, ja tuon nyt osaamiseni sitten Suomeen ja katson miten siellä lähtisi teatteriura käyntiin. Mulla on tässä myös erinäisiä kirjoitusprokkiksia menossa, joista tietty kielellisistä syistä vain Suomen julkaisijat olisi kiinnostuneita. Mikä tässä eniten tulee stressaamaan jos aion palata on - pitääks mun taas muuttaa mun koko omaisuus maasta toiseen?!