10/15/2017

Mistä hyvä olo tulee?

Omituinen hyvä fiilis sen kuin jatkuu. Olen jo epäillyt että kenties mun edellisen postauksen kampaajani pisti tarjoamaansa teekupilliseen jotakin pitkävaikutteista huumausainetta joka aiheuttaa hyvää oloa ja huumorin löytämistä erikoisistakin tilanteista.

Eilen olin erään läheisen ystäväni muuttoapuna, kun tämä muutti yhdestä Tampereen päästä toiseen. Kaikki koskaan muuttoapuna olleet varmasti tietää, että muuttohommat ei ole mitään mukavinta puuhaa: ensin tavaroita kannetaan vaan johonkin nurkkaan, ja sitten kun se nurkka on täynnä niin todetaan että pitäisiköhän se nurkka tyhjentää sohvaa varten, ja niin samaa laatikkoa pitää siirtää parikin kertaa ennen kuin se on jossakin turvassa. Portaat ovat helvettiä. Hissit liian pieniä että sänky mahtuisi sinne. Ja niin edelleen...
No, meitä oli muuttamassa parhaimmillaan viisi ihmistä yhtä aikaa, ja me selvittiin vain kahdella autoreissulla - mikä oli minusta kauhean positiivista, onneksi ks muuttaja ei ole kauhea materialisti.
   Ja vaikka hissi tosiaan oli pieni ja kiivettävää oli kellarikerroksesta 4. kerrokseen niin mä otin sen urheilun kannalta - hyvää reisilihaskuntoilua! Ja sitten jos ahtaassa hississä oltiin kaverin kanssa kuin sillit purkissa niin silloin oli hyvä pelleillä mitä hölmöimpiä juttuja.
Palkinnoksi muuttoapuna olosta saatiin pizzaa - vaikka en mä oikeastaan olisi palkkiota tarvinnut, mulla oli itseasiassa mukavaa tuolla lailla kavereiden kanssa touhutessa, vaikka lihakset nyt vähän huutaakin hallelujaa.

Illemmalla menin ottamaan Tampereen syö-viikoista kaiken irti ja menin veljeni ja tämän vaimon kanssa syömään Villisikaan. En ollut koskaan syönyt etanoita, mutta kun veljeni kysyi että otetaanko alkupalaksi 12kpl etanalautanen puoliksi niin totesin että hei, miksipä ei!
Avaan asian ihmeellisyyttä hieman kertomalla että olen todella nirso: jos olen päättänyt että en tykkää jostakin, niin en sitä maista. Tai jos maistan kerran jotain ja en tykkää, niin en kokeile sitä enää ikinä uudestaan. Eilen kuitenkin olin heti valmis tilaamaan etanoita ja tiedättekö mitä? Ne oli vielä hemmetin hyviä. Pääruoaksi syötiin villisikaa, toinen asia mitä en ollut koskaan maistanut.

Sitten jatkettiin Oluthuoneelle, jossa veljeni joi kahdet oluet ja lähti sitten kotiin vaimonsa kanssa - 30 sekuntia myöhemmin paikalle kutsumani kaveri tuli pitämään seuraa, joten en jäänyt edes yksin kuin puoleksi minuutiksi! Ajoitus oli melkeinpä täydellinen!
Kerronpa mikä siinä illassa ei mennyt täydellisesti: bussini kotiin.
Ensin eräs humalainen oksensi edessäni bussin lattialle, ja pari pysäkkiä myöhemmin kyseinen bussi pysähtyi ja kuski totesi että tämä bussi ei kulje Lempäälään tänä yönä. Auto ei onnistunut kiihdyttämään 40km/h vauhtia nopeammaksi ollenkaan. Kuski sitten käski kaikki ulos ja sanoi että joku bussi tulee pian jatkamaan matkaa - bussilla kesti yli puoli tuntia saapua, eikä ollut kovinkaan lämmin kolmelta yöllä odotella ks autoa, mutta jostain syystä en edes jaksanut olla kauaa asiasta pahalla päällä. Kyllähän se siellä kylmässä potutti mutta se kiukku laantui melko äkkiä kun uusi bussi tuli. Jos tämä olisi sattunut viime viikolla, olisin varmaan ollut ihan raivona asiasta, mutta nyt en ollut... miksiköhän?

Mistä tämä yhtäkkinen hyvän olon nousupiikki on tullut? Miksi uudet, ennen epäilyttävät asiat yhtäkkiä onkin innostavia ja jännittäviä, ja ikäviltä tuntuneet asiat kuten rojujen kantaminen ylös portaita onkin nyt hyötyliikuntaa? Miksi yhtäkkiä sain päähäni kutsua veljeni vaimoineen ravintolaan syömään, vaikka yleensä me ei pidetä yhteyttä ollenkaan? Miksi viimeyönä baarissa heittäydyin ihan riehaksi kun kajareista alkoi pauhata Walking on sunshine? Mistä tämä hyvä olo johtuu, kun elämässäni ei ole tapahtunut oikeastaan mitään mullistavaa?
Voisiko olla, että mä hukkasin masennukseni jonnekin? Tippuiko se vaan yhtäkkiä johonkin Tampereen kadulle? Menikö se roskalavalle pois heittämieni tavaroiden mukana? Haihtuiko se vanhan hiusvärini mukana jonnekin kadoksiin?

I guess I'll never know.

Parasta ottaa kaikki irti tästä ilosta.



10/11/2017

a Good Day

Tänään on ollut älyttömän hieno päivä.

Lähdin bussilla aamupäivästä Tampereelle kohti Tik-salonkia värjäyttämään hiuksiani. Olin Tampereella jo puoli tuntia ennen aikaani, mutta tallustin silti suoraan salongille jatkamaan jo bussissa aloittamaani kirjanlukuhetkeäni. Olin saanut kaveriltani hänen esikoisteoksena luettavaksi ja hän pyysi että antaisin palautetta kunhan olen päässyt kirjan loppuun. Kirja on ollut tähän mennessä mainio ja olen yllättynyt miten tästä kaverista on tullut ihan uusi puoli esille tämän kirjan sivuilta.

Edellinen asiakas sitten lopulta lähti (upeiden hiustensa kanssa, huom) ja oli minun vuoroni painaa puuta. Olin vielä edellispäivänä ollut sitä mieltä että värjään brunetiksi, mutta katsottuani maratonina Lizzie Bennet Diaries-videoita Youtubesta, päädyinkin punaiseen. En halunnut räikeän punaista, vaan sellaista joka hämärässä ehkä näyttäisi ruskealta mutta auringonvalossa paljastuisi punertavammaksi. Kampaaja ehdotteli sitten oman visionsa, että juuret laitetaan tummemmalla ja latvoihin enempi punaa ja niin syntyikin sitten paras hiustenvärjäys vuosikausiin! Oli kyllä joka euron arvoinen värjäys, ihailen joka kerta peilin nähdessäni miten kivat niistä tuli.


Jatkoin sitten uusien silkkisen pehmeiden hiusteni kanssa tekemään mitä inhoan eniten: ulkovaatteiden metsästys. Olin luonut itselleni selkeät kriteerit jo edeltävänä päivänä, että mitä takkia etsin:
- jotakin värikästä (sähkönsininen tai punainen)
- tarpeeksi pitkä että vaikka paita  takin alla nousisi niin ei tuuli ja kylmä sitten palele alaselässä
- tarpeeksi löysä hihoista että sen alle mahtuu tosissaan kerrospukeutua
- sievä, eikä mikään kiiltomuovihirviö
- ei mitään karvahuppuja tai muita karvoja jotka jää sitten takin alla oleviin vaatteisiin kiinni

No, näillä kriteereillä aloitin KappAhlilta: mustaa, mustaa, harmaata...
H&M:llä: mustaa, karvaa, mustaa, kiiltomuovihirviöitä

Ajattelin, että jospa suuntaan Stockmannin hulluille päiville (toinen asia mitä inhoan eniten maailmassa, mutta hätä ei lue lakia) ja matkalla sinne tajusin että miksi en etsisi jostain kirpparilta? Jos värit on vaikka nyt pois muodista joten "last season"-vaatteista löytyisi? No, niin sitten tein ja huhhahhei, ensimmäinen takki jonka löysin oli kauniinpunainen, pitkä, sievä ja tarpeeksi löysä että sen alle mahtuisi vaikka kaksikin pitkähihaista! JES!
Ja löytyi kiva myssykin jonka violetti sävy tuo hiusten punaisuuden esille.

No, sitten totesin että jos lähtisin kotiin. Suuntasin bussipysäkille ja näin että pysäkillä seisoi minun bussini, mutta en halunnut juosta, joten kun olin jo ihan lähellä, bussi lähtikin jatkamaan matkaansa - mutta kyseinen bussi oli ihan tupaten täynnä, joten laukkuni ja ostoskassini kanssa se reissu olisi ollut varmaan aika tukala. Kymmenen minuutin päästä tulisi seuraava, joten jäin sitten pysäkille odottamaan, kun hyvin, hyvin vieno tihkusade alkoi, ja se yhdistettynä auringonpaisteeseen tarkoitti sitä että koko Tampere hehkui oikein upean näköisenä sen hetken ennen kuin bussini tuli. Istuin alas ja jatkoin kirjan lukemista.

Kotikaupalle päästyäni piti käydä ostamassa pepsiä, mutta unohdin ja päädyinkin ostamaan 30% alennuksella vaniljateetä (nam) ja tulin kotiin. No, kotona muistin että se pepsi jäi, ja vedin uuden hienon takkini päälleni ja köpötin takaisin kauppaan. Kun olin päässyt juuri ulos, alkoi sataa taas tihkuttamalla, ja kaupalle saavuin niin kutsutusti "kreivin aikaan" - kaupan yläpuolella oli upea sateenkaari. Eikä vain yksi, tai kaksi, vaan niitä oli kolme! Räpsin sitten muutamat hienot kuvat kyseisestä ilmestyksestä ja ajattelin että jospa tripla-sateenkaari toisi onnea ja pistin rivin lottoa menemään - yrittänyttä ei laiteta.

Köpötin sitten kotiin pepsipullojeni kanssa ja menin sanomaan äidille jotakin, kun huomasin itseni peilissä. Herranjesta, olenko mä laihtunut, vai näytänkö mä muuten vain paremmalta juuri tänään? Eikä nyt ollut kyse hiuksista, sillä peili näytti minut vain kaulasta alaspäin. Jalkani näyttivät pitkiltä ja selkäni ryhdikkäältä ja aina inhoamani pieni pömppö vyötärölläni olemattomalta. Ja se ei näin niinkuin itsetunto-ongelmista kärsivän kanssa ole mikään hirveen yleinen ilmiö että pitää oikein pysähtyä katsomaan peilikuvaansa tyytyväisenä.

Syyskaamos, my ass, tänään on ollut mielettömän hyvä päivä!


9/12/2017

Tappavaa arkea





Hei vaan hei, ajattelin ilmoittaa että olen yhä hengissä. Mutta jessus kun voi väsyttää.

Aloitin siis tosiaan kuukausi sitten työt ja täytyy sanoa että on se aika rankkaa ollut, lähinnä fyysisesti. Kaikki se tavaroiden purku ja hyllyttäminen on huomattavan väsyttävää puuhaa jos sitä tekee 7-9 tuntia putkeen. Onneksi ei jatkossa tule olemaan ihan näin rankkaa, mutta kun meidän kauppa on ollut alimiehityksellä niin on täytynyt vetää vähän pidempää päivää. Nyt on kaksi uutta työntekijää tulossa joten parin viikon päästä olevat työvuorot näyttää jo helpottuvan näihin menneisiin verrattuna.

Täytyy sanoa etten olisi koskaan osannut kuvitella itseäni kaupan kassalle töihin, mutta kyseisellä duunilla tuntuu olevan vähän mustamaalattu maine, nyt kun sitä työtä on oikeasti tehnyt. Työntekijäalennukset on hyvä, kaikki lisäedut on melko hyödyllisiä, työterveydenhuolto ja jopa fysioterapeutti löytyy auttamaan mua pitkään vaivanneen polviongelman kanssa... Eli kaiken kaikkiaan ei tämä huono diili ole. Etenkin kun lisätään se että en tarvitse bussia tai mitään töihin päästäkseni.

Niin, eli onhan tämä hyvä työ, mutta kyllä tosiaan rupeaa lihaksille käymään rankaksi pikkuhiljaa. Joogakaan ei tunnu enää auttavan asiaa, joten pitää kenties harkita hierojalle menoa kun palkka kolahtaa tilille? Pari päivää ennen ensimmäistä palkkapäivää ja pelottaa jo valmiiksi kuinka lähtee lapasesta kun syysalennuksetkin alkaa.


8/07/2017

Paluumuuttajan päiväkirja - Kuukautta myöhemmin


Paluusta Suomeen on nyt kuukausi, ja tuntuu jotenkin siltä kuin olisin täällä vain lomalla. Tunne on kyllä varmasti ohimenevä, sillä sain töitä tästä kämpän viereisestä kaupasta! Työmatkani ei ole varmaan edes 50 metriä... Uskomaton säkä mulla aina, mistä tää kaikki hyvä onni oikein tursuaa?
Työt ei kuitenkaan ala ennen kuin paikan pomo palaa kesälomilta mua kouluttamaan, mutta on mulla palkallisia koulutuspäiviä ennen töiden alkuakin kassan käytöstä ja hyllyttämisestäkin...

Ystäviä on tullut nähtyä jo melkein kaikkia vähintään kerran paluun jälkeen, joko syntymäpäivilläni (oon jo 26-vuotias!), leffailtaa viettämällä (Pride ja Snowpiercer on muuten hyviä leffoja), grillipippaloissa tai ihan perinteisesti kaljalla (opin vihdoin juomaan Karhua!).
Oon tässä jo tutustunutkin uusiinkin ihmisiin esim. Valkeakoskin musareilla, joissa kävin kääntymässä kaverin grillipippaloiden jälkeen. Olen myös ollut apuna lipunmyynnissä viereisessä kesäteatterissa jossa on käynyt yleisössä paljon tuttuja, joten on tässä jo paljon tullut kuulumisia vaihdeltua ihmisten kanssa hyvinkin lyhyessä ajassa!

Tampere on ollut mun ykköskohteeni aina kun on ollut rahaa tehdä jotain  - työt kun ei ole vielä alkanut niin rahaa on se pieni palkka mitä Skotlannista vielä tuli heinäkuun lopussa. Pieniä muutoksia on tapahtunut näiden vuosien aikana, kuten koskikeskuksen taakse tullut uusi istuskelualue, Kehräsaaren askartelukeskeinen kauppojen rykelmä, uusia puoteja ja ravintoloita, ja jotkut vanhat tutut ovat vaihtaneet paikkaa (kuten Aussie Bar). Kauheasti työmaatoimintaakin on meneillään, kun Tampereelle tulee se uusi ratikka, sekä iso kauppakeskus - jos olisin muuttanut takaisin kun nämä työt olisi jo valmiit niin olisin varmaan aivan hukassa.
Remonteista tulikin mieleeni että suosikkikauppani, Viiden tähden elokuvadivari, on laajentanut liikettään melkein viisi kertaa sen kokoiseksi mitä se ennen oli. Sain hukattua aikaani sinne puolitoista tuntia viime viikolla, kun olin vienyt sinne vaihdossa 74 euron edestä elokuvia. Lähdin sieltä ihan mukavan pinon kanssa kotiin...

Suomalainen ruoka on edelleen maistunut. Oon syönyt niin paljon nakkeja että kaiken logiikan mukaan sitä pitäisi tursuta jo korvista! Sama makkaran ja raejuuston kanssa... Oon nautiskellut myöskin Suomen mansikoita, karpalo-lonkeroa, fazerin suklaata, roiskeläppiä, korvapuusteja ja yksi päivä ihan keskenäni kokonaisen Ståhlbergin mustikkapiirakan (ensimmäiset metsämustikat kolmeen vuoteen, ai että oli HYVÄÄ!). Ainoa mitä tähän mennessä Skotlannin ruokatarjonnasta olen kaivannut, on Tescosta saatavat kanagoujonit, mutta mitään muuta kumma kyllä ei?

Parasta tässä paluumuutossa on kyllä ollut se, että pääsee näkemään taas kavereita. Kun tässä eräänä iltana pelattiin seurapelejä ja otettiin juotavaa ja grillattiin ruokaa niin tuntui että mikään ei ole muuttunut. Ystävyyssuhteet on ennallaan ja voidaan taas porukalla kirota märkää Suomen kesää ja nauttia kesäperunoista voin kanssa ja heittää läppää. On se hyvä huomata että jotkin asiat ei muutu kolmessakaan vuodessa mihinkään. Kaverit ovat ehkä kehittyneet tavalla tai toisella, mutta ovat silti selvästi ne samat ihmiset joihin vuosia sitten kiinnyin (ja jotka eivät pääse musta millään eroon...)

Hirveintä on kyllä se että se p*skin kalja halvimmassakin baarissa Tampereella maksaa n. 4£ kun pelkästään kahdella punnalla sait Skotlannissa vodka-colan tai kahdella ja puolella punnalla oikeasti hyvää kaljaa.

Hävytöntä.



7/11/2017

Paluumuuttajan päiväkirja - Day 6



Nyt on kuusi kokonaista päivää vietetty Suomessa ja ajatteli näin 26. syntymäpäivänäni pistää lyhyesti ja ytimekkäästi plussat ja miinukset näiltä päiviltä:

- Siitepöly
ATSIUH x 1000 sen jälkeen kun saavuin tänne. En tykkää. *niisk*

+ Lämmintä!
Hyvästi Skotlannin hyytävä merituuli joka vihloo luihin ja ytimiin asti, sekä ärsyttävät tihkusateet jotka eivät ikinä lopu. Täällä ollaan 20 asteen lämmössä, satoi tai paistoi, ja silloin kun sataa niin sataa ihan tosissaan eikä mitään surkeata tihkua joka luulee olevansa sadetta. Kävin jo järvessäkin heittämässä hyvästit kahden vuoden talviturkeille.

- Tylsää (toistaiseksi)
Olihan tämä tiedossa että äiten nurkissa asuessa on yksityisyys vähässä ja tekemisestä pulaa kun ei ole vielä töitä, eikä voi asentaa konettaan mihinkään nurkkaan että voisi aloittaa tyypilliset 5 tunnin netflix-maratonit ja säälittävät kissa-videoiden metsästykset.

+ Tekemistä on kuitenkin tarjolla
Tässä kodin vieressä on kaverin ohjaama/pääosaesittämä kesänäytelmä menossa joten mä jo heittäydyin sinne vapaaehtoiseksi lipunmyyntiin ja yleiseksi apulaiseksi. Ensi-illassa törmäsin jo yhteen ohjaajaan joka haluaa mut mukaan seuraavaan näytelmäprojektiinsakin, yay!

- Työnhaun ikuinen tuska
Olit sitten Skotlannissa tai Suomessa, niin työnhaku on aina yhtä ahterista. Täällä kenties inasen enemmän ahterista kuin Skotlannissa siinä mielessä, että lähes jokaiseen liikeketjuun haetaan sähköisesti, kun Skotlannissa sitä selvisi CV:den toimittamisella. Hain toissapäivänä kahteen (2!!) työhön sähköisesti lomakkeita täyttämällä, ja siihen meni yli TUNTI. Ja kun meikä pyöräili työkkäriin kysymään jahka tämä köyhä työtön saisi lainata heidän printteriään CV:den tulostamiseen, niin TE-toimisto oli jo kiinni (vaikka netissä luki että ovat auki).

+ Työnhaku tuottaa kuitenkin hedelmää
Sain jo yhden työhaastattelukutsun (sietääkin saada kun jaksoin täytellä kiltisti 6-sivuisen lomakkeen) ja jahka pääsen tästä vauhtiin niin kutsuja saattaa tulla lisääkin. Skotlannissa jos teit sähköisen hakemuksen niin saattoi kestää kuukausi ennen kuin kuulit mitään - tämän firman kanssa meni 3 päivää.

+/- Kaupat
ELÄKÖÖN ruisleipä, raejuusto, pätkis, tupla-patukka, Fazer, mustikkakeitto, lakritsijäätelö, oltermanni-juusto, maksalaatikko, muumilimsa ja ihanat JAUHOMAKKARAT. Mutta perkele että onnistuin näyttämään idiootilta kun menin kaupan tiskille ja sanottiin että oli jäänyt vihannekset punnitsematta, d'oh!! Ja kerron mikä muu jää punnitsematta, nimittäin mun oma paino. Rupeaa jo maha pömpöttää.

+ Kaverit
Heti seuraavana päivänä paluustani meikä selvitti koska eräs parhaista kavereista mahtaa päästä töistä, lainasi siskolta autoa ja pärryytti Valkeakoskiin yllättämään täysin epätietoisen kaverini siitä että olin sniikisti palannut Suomeen kenenkään huomaamatta. Kaverin ilme oli kyllä kaiken vaivan väärti! Potkin edelleen itseäni siitä etten tajunnut videokuvata tämän reaktiota.

+/- Liikenne
Jes, mä saan ajaa taas autoa! UK:n typerät vakuutussäännöt esti mua satunnaisesti lainaamasta kenenkään autoa, mutta nyt meikä sai pärrätä siskon autolla - myönnän, ensimmäiset kymmenen metriä pihasta lähdettyäni ajoin vasemmalla. Ups.

- Oon köyhä kuin kirkonrotta
Viimeiset punnat meni Skotlannissa siihen kun postitin viimeiset tavarani Suomeen, ja tililtä lähti viimeiset pennoset kun piti lentokentällä syödä jotakin ennen lähtöä. Vaikka olen tehnyt muuttoilmoituksen maistraattiin ja ilmoittanut kelalle että olen takaisin, menee siinä silti vielä tovi ennen kuin saan mitään tukia mistään - jos niille edes tulee tarvetta, sikälimikäli löydän töitä ennen sitä.


Eipä tässä muuta tule juuri tähän hätään mieleen. Menenpä tästä syömään pannulla kärväytettyä jauhomakkaraa.

6/26/2017

Viimeinen työpäivä ja Farewell party


No niin, onpa ollut tapahtumantäyteinen viikonloppu vaihteeksi. Perjantaina olin (hyvin luultavasti) viimeisessä työvuorossani Ayr Racecoursella. Seuraavaan pariin viikkoon ei ole tapahtumia tiedossa ja en tiedä onko tässä nyt järkeä pysyä ks. paikan kirjoilla ihan viimeisiin päiviin saakka. Eilen olisi ollut vielä töitä tarjolla, mutta jouduin sanomaan kyseiselle vuorolle "ei", nimittäin siksi koska kaverini Laura oli järjestänyt mulle jäähyväispippalot! Enpä osaa heti ulkomuistista sanoa koska olen viimeksi altistunut niin järkyttävälle määrälle alkoholia... Tänään ehkä hieman heikotti.
En tosin ollut niin heikkona kuin juhlien emäntä - Laura katosi kesken pippaloiden ja löysin tämän kooman tasoisesta unesta omasta sängystään. Ilmeisesti beer pong ja muut juomapelit eivät ole Lauran kokoiselle ihmiselle parasta ajanvietettä.
Ja niin kävi loppujen lopuksi että minä, joka arvostan nykyään nukkumista hyvinkin paljon, olin "the last man standing". En edes muista aikaa sänkyyn menemisen ja nukahtamisen välillä, nukahdin saman tien.


Oli mukavaa viettää pitkästä aikaa iltaa melkein koko porukalla - tällaista karonkkaa järjestäessä on aina joku jolle päivä ei sovi, mutta kyllä tällä kokoonpanolla saatiin hyvin juhlat kasaan. Yritän kuitenkin tässä lähiaikoina nähdä niitäkin ihmisiä jotka eivät päässeet paikalle. 


Ennen juhlia kävin ensin entisen luokkatoverini kanssa kahvilla, koska tämä ei töiden takia päässyt kemuihin mutta halusi kuitenkin nähdä. Myin myös kyseiselle kaverille muutaman kirjan joista halusin päästä eroon ennen lähtöä - ainoa mikä kirjojen lisäksi tuottaa vielä päänvaivaa on tietokonepöytäni. Kaikki muu on jo myyty pois, televisio mukaan lukien. 

Kävin eilen myös heittämässä hyvästit lempicocktailbaarilleni illallisen merkeissä ja esittelin ks. paikan yhdelle kaverilleni joka ei ollut koskaan ennen käynyt. Sieltä oli helppo hypätä ruokailun jälkeen bussiin ja saapua juhlakämpälle. Juhlien juomapuoli kävi valitettavasti niin "kalliiksi" (Suomen hintoihin nähden ei kyllä mitään) että eräs suunnitelmani huomiselle taitaa jäädä nyt tekemättä. Olin nimittäin aikeissa lähteä kaverin kanssa telttailemaan Arranin saarelle, mutta nyt kun katson ikkunasta tuota myrskyisää säätä niin en usko että jään mistään turhan hauskasta paitsi. Ja suoraan sanottuna olen vieläkin vähän aivot jumissa eiliseltä joten ehkä tää alkoholin käyttö voi mennä taas hetkeksi tauolle (koko telttaretken pointti olikin mennä kaljoittelemaan). 

Mitäpäs muuta nyt on suunnitteilla? Noh keskiviikkona tulee kauan odotettu Pretty Little Liarsin päätösjakso jonka minä ja yksi eiliset pippalot missannut kaveri aiotaan katsoa yhdessä mun netflixillä. Torstaina menen korjaamaan vähän uusinta tatuointiani (josta taisin kokonaan unohtaa mainita helmikuussa kun sen hankin) ja perjantaina menen Glasgown yöelämään juhlat missanneen kaverin kanssa. On se kumma kun kerroin olevani lähdössä takaisin Suomeen niin kaikki haluaa yhtäkkiä taas hengailla! Ja viimeiset kuukaudet ennen tätä on ollut ihan hiljaista sosiaalisten tapahtumien kanssa... Tyypillistä. Muistelisin että tätä samaa tapahtui Suomessa ennen muuttoani Skotlantiin. 
Kai se on sitä että jos kaveri on lähellä ja aina valmis hengailemaan niin sitä ajattelee että "no ehtiihän sitä nähdä toistekin, jospa pidän tänään hiljaisen koti-illan sen sijaan" ja sitten kun onkin yhtäkkiä deadline, jonka jälkeen ei enää kaveria näekään niin tulee sellainen paniikki että pitää vielä nähdä mahdollisimman useasti ennen kuin tämä on sitten poissa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


6/18/2017

DIY Medaljonki jalokivistä


Mä olen aina ollut viehättynyt erilaisista jalokivistä. Kuukivi ja tiikerinsilmä on varsinkin suosikkejani. Kun opettelin ensikertaa käyttämään ICE-resiiniä askartelussa kokeilin tehdä tällaisen ostamaani tyhjään medaljonkiin. Kivet sain kaverilta mutta yksi liila puuttui joten ajattelin että laitan yhden tiikerinsilmä-kiven sinne sekaan. Vaikka ulkonäöllisesti se ei ehkä sovi sinne, niin minusta se on kiva yksityiskohta.


6/16/2017

DIY Naulakkokoukku ajopuusta



Voin kertoa että tämä ja se pieni merenneito-naulatyöni jäävät ainoiksi mitä teen tällä tekniikalla. On nimittäin tosi rasittavaa jos se lanka pääsee jostain kohtaa löystymään ja pitää purkaa kaikki mitä on ehtinyt tehdä sen löysälle jääneen kohdan jälkeen. Tästä sulka-jutusta ei tullut kyllä yhtä hieno kuin merenneidosta, mutta sain mä tämän työn silti myytyä, joten kaippa se jollekin kelpasi!

6/13/2017

DIY Tuulikello haarukoista


Tämä mun piti myydä mutta onneksi se oli omassa käytössä ensin, koska koukku josta tämä pitäisi ripustaa, hajosi. Hups. Onneksi ei hajonnut ostajan käsiin.

DIY Minihylly ajopuusta


Tämän päätin pitää ihan itselläni, joten en myynyt tätä kellekään... Toivotaan että se selviää ehjänä Suomeen asti.

Kävin tänään autotallia läpi kaikesta ajopuusta josta mun piti tehdä joskus jotakin, koska en usko että saan kaikkia näitä projekteja loppuun ennen lähtöä (ja jos saankin, mihin luulen änkeäväni ne?). Oli sääli heittää ne pois, mutta toisaalta helpotus kun ei tarvitse enää stressata mitä niistä keksisi.

6/12/2017

DIY lasinalustoja Scrabble-kirjaimista


Nämä menivät kaverille yhtenä osana synttärilahjaa. Wonderfuliin ei riittänyt f-kirjainta joten käytin yhtä toista askartelukirjainta, mutta se ei onneksi vaikuta lasin tasapainoon kun sen laittaa lasinaluselle. Kun kaikki muut oli jo käytetty niin hokasin että viimeisistä kirjaimista saa vielä muodostettua Carpe Diem!

6/07/2017

I Have 0 Reasons Why



Siitä on taas vierähtänyt hetki kun olen kirjoittanut, mutta ei vain ole oikein ollut mitään erityistä mistä puhua - tai niinhän mä luulin. Olin nimittäin unohtanut kertoa täällä että olen muuttamassa takaisin Suomeen. Asiaa maiskuttelin jo tässä postauksessa mutta nyt on rattaat jo lähtenyt pyörimään ja suurin osa mun omaisuudesta on lähetetty muuttokuormana Suomeen. Ainoa mitä on jäljellä on kasa vaatteita joilla selviän lähtööni saakka, tietokone, pari leffaa ja vedenkeitin (koska en luovu siitä luksuksesta että voin keittää teetä omassa huoneessani). Tulihan tämä päätös aika yllättäen mutta totesin että nyt jos koskaan on hyvä aika - onhan tässä jo kolme vuotta melkein oltukin.

Tietysti se jää surettamaan että se mun ultimaattinen tavoitteeni jäi suorittamatta, eli Royal Conservatoireen opiskelemaan pääsy, mutta hei, mitä nyt olen kuullut muutamalta oppilaalta jotka siellä on, niin voi olla että se ruoho ei ollut niin vihreää kuin miltä mun silmissä näytti. Eikä ole olemassa onneksi mitään lakia joka sanoisi että näyttelijänuraa ei saa yrittää ilman että on käynyt 3 vuotta kalliissa brittiläisessä teatterikoulussa. Joten eipä hätiä.

Mutta nyt siihen aiheeseen miksi edes aloitin kirjoittamaan postausta: Tulin katsoneeksi 13 Reasons Why-sarjan. Jotka eivät tiedä, niin 13 Reasons on kertomus high school-tytöstä, Hannah Bakerista, joka on tehnyt itsemurhan, ja jättänyt jälkeensä 13 kasettinauhaa, joissa hän kertoo 13 syytä itsemurhaansa. Syyt vaihtelevat: eräs poika johon hän oli ihastunut lähetti hänestä paljastavan kuvan koko koululle (tai itseasiassa ks pojan kaveri teki sen käyttäen pojan puhelinta), hänen kaksi ainoaa ystäväänsä jättivät hänet ulkopuolelle alkaessaan seurustella, ja niin edelleen.
Näin itse pitkään masennuksesta kärsineenä, osasin siinä mielessä samaistua tarinaan, että joidenkin ihmisten - etenkin niiden jotka ovat itselle tärkeitä - teot vaikuttavat odotettua vahvemmin omaan mielentilaan. Teini-iässä minulle oli erittäin tärkeää esimerkiksi ihastuksen kohteideni mielipiteet minusta ja heidän hyväksyntänsä ja läheisyytensä. Ja jos he sitten tekivät tai sanoivat jotakin joka antoi sellaisen kuvan että olen jotenkin riittämätön tai he eivät halua olla kanssani tekemisissä, se sattui kovaa ja pitkään.

Jossakin vaiheessa tämä hyväksynnänhaku kuitenkin meni ohi. Luultavasti siihen aikaan kun aloitin lääkityksenikin. Ja nyt ymmärsin, katsottuani 13 Reasons Why:n ja mietittyäni ketkä tällä hetkellä voisivat olla minun "13 Reasons Why", niin voin rehellisesti sanoa, että ei yhtikäs kukaan.
Kukaan tuntemani ihminen, kohteli tämä minua miten huonosti tahansa, ei ole sen arvoinen että minä kirjautuisin ulos tästä uniikista elämästäni. Ehkä olen siis päässyt ainakin jonkun verran eteenpäin tämän masennukseni kanssa, kun en anna enää yksittäisten ihmisten lannistaa minun häikäisevää persoonaani. Suksikoot muut suolle, jos en kelpaa sellaisena kuin olen. Elämä on liian lyhyt että sitä jaksaisi tuhlata siihen että esittää olevansa jotakin muuta kuin on.

Miettiessäni kuitenkin asioita mitkä minua lannistaisi, niin yksi ainoa asia joka tuli mieleeni, oli jämähtäminen paikalleen. Ettei etene missään, ei pääse kehittymään asioissa joista pitää, ei pääse toteuttamaan itseään, vaan jähmettyy totaalisesti lähtökuoppiinsa. Sen takia minua ehkä nyt tympii olla täällä Skotlannissa, jossa opinnot on käyty ja seuraavaa opintopaikkaa ei ole tiedossa, ja tässä kylässä työllistyminenkin (tai työpaikan pitäminen) on kiven alla ja huonommaksi vain menee (moni kauppa sulkenut ovensa viime aikoina). Olen siis melko jumissa täällä enkä etene. Siksi kai olen purkanutkin turhautumistani askarteluun, mutta askartelu ei valitettavasti maksa laskuja tai vuokraa, vaikka yritinkin viime viikolla pitää myyjäiset joissa olisin saanut vähän extrarahaa ja päässyt ylimääräisistä teoksistani eroon - ja kyllä vähän pääsinkin, mutta en tarpeeksi.

Joten, täällä meikä nyt sitten istuu lähes tyhjässä huoneessa, tuntien olonsa kuitenkin ihmeellisen rikkaaksi koska asiat on etenemässä taas edes johonkin suuntaan, vaikka se suunta olisikin nyt sitten koto-Suomi jonka talvet ei sovi mun persoonaani sitten yhtään. Mutta ensi talvella saatankin olla taas töissä Teneriffalla (saan n. 11.6. tietää pääsenkö töihin vai en) joten hip hei ja hellurei!

5/14/2017

Takaisin töihin

Ei, en ole palannut hullun stalkkeri-pomon ravintolaan, enkä mätänevään intialaiseen ravintolaan, vaan takaisin Ayrin racecourselle. Olen ollut nyt kahtena hevoskisapäivänä töissä, sekä ollut tarjoilijana pikkutytön kommuunio-juhlissa, rugby-seuran hyväntekeväisyyslounaalla, kätilöiden vuosikokouksessa ja intialaisissa häissä - ja ensi viikolla olen töissä showssa jossa esiintyvät  dreamboysit - miesstrippariryhmä!
Hyvä juttu tässä työssä on se että se on tuttu ja turvallinen: tunnen kaikki vakityöntekijät nimeltä ja pomot ovat täysjärkisiä ja mukavia. Ja mikään työpäivä ei ole samanlainen, koska ks tila tosiaan isännöi kaikkea häistä kokouksiin. Tähän mennessä omituisin työpäivä oli kyllä nuo intialaiset häät: ruokasalin tilaa halkoi isot valkoisesta kankaasta tehdyt seinämät ja seinämän toisella puolella söivät naiset, toisella puolella miehet. Miesten puolella sai kaikki tarjoilijat tehdä työtään, mutta naisten puolelle salia ei ollut miestyöntekijöiden sallittua astua jalallaankaan - toisin sanoen me naistarjoilijat jouduttiin tekemään paljon enemmän työtä. Varsinkin koska jääkone sijaitsi naisten puolella eli joka kerta kun miesasiakas pyysi jäitä pöytäänsä, piti minun tai jonkun muun juosta niitä hakemaan vaikka jäitä olisi pyydetty miestarjoilijalta. Huhhoih.

Rugby-seuran hyväntekeväisyyslounaalla meikä palveli V.I.P.-pöytää, johon kuului legendaarisen rugby-kommentaattorin, Billy McLarenin, tytär perheineen. Kyseinen tytär kävi kertomassa pomolleni miten tyytyväinen hän oli minuun ja kuinka pidin hyvää huolta hänen seurueestaan - jos olisin voinut, olisin nauhoittanut kyseiset kehut ja lähettänyt ääninauhan entiselle pomolleni.

Niin, entisestä pomosta puheen ollen, olen nyt 1 ja ½ kuukautta tässä vängännyt että tämä suostuisi maksamaan minulle palkan kuukaudelta jonka olin siellä töissä - n. 400 puntaa. Ensin lähetin vain kirjeen jossa pyysin rahojani, mutta mitään ei tapahtunut. Kolme viikkoa myöhemmin, kun palkkapäivä oli tullut ja mennyt, lähetin kirjeen jossa kerroin olleeni yhteydessä ACAS:iin (paikalliseen firmaan joka auttaa työntekijöitä joita on kaltoinkohdeltu tavoin tai toisin) ja pian alkoikin tapahtua: he olivat muka yrittäneet saada minua jo pitkän aikaa kiinni koskien palkkaani ja että palkka oli kyllä heti noudettavissa. Noh, menin sinne kaverin kanssa hakemaan palkkaani (pitihän sitä nyt olla henkivartija mukana) ja sain kuin sainkin palkkani - shekkinä. Ja kauanko kestää täällä siirtää shekki tilille? Vajaa viikko. Eli ensin sain tapella heidän kanssa puolitoista kuukautta että he edes suostuvat maksamaan ja nyt saan odottaa vielä extra-viikon että rahat näkyy tililläni. Argh.


Ai niin, tässä vielä lopuksi kätilöiden vuosikokouksesta kuvia heidän cupcake-koristelukilpailun osallistujista. 






4/28/2017

DIY Kukkaruukku teepannusta


Tämäkin oli aika selkeä prokkis, joka tuskin ohjeita kaipaa? Tästä tuli mielestäni aika söpö, mutta tuo kaktus oli huono idea istuttaa siihen - tapoin sen alle kolmessa kuukaudessa joko liialla vedellä tai liian vähällä.

R.I.P. Tarmo-kaktus.

4/27/2017

DIY Pyyhekoukku



Askartelukuume on iskenyt jälleen tässä työttömänä ollessa ja huomasin että eräät jo kauemman aikaa olemassa olleet työni ovat jääneet julkaisematta blogiin. Ehkä mun pitäisi järjestää myyjäiset ja kerätä siten rahaa, kun hullu pomoni (josta kirjoitin edellisessä postauksessa) ei ole kerta saanut aikaiseksi maksaa palkkaani vieläkään...?

Yleensä kerron yksityiskohtaisesti miten olen tehnyt nämä askarteluni mutta tämä nyt on aika selkeää pässinlihaa. Jämerällä työvälineellä reikä lusikkaan (kunnon kuminuija ja jokin terävä metalliesine kelpaa), lusikkaosa niin tiukasti puristimeen kunnes se litistyy, varsi väännetään koukuksi ja ruuvilla kiinni puulätyskään. Voila! Halpa ja helppo.
(Kirjaimet on ostettu sinellistä aikanaan.)

4/23/2017

In case I disappear, tell my mom I love her

Vielä ei ole kaikki edellisen työpaikan kanssa ohi, vaikka potkut sieltä sainkin.

Muutama päivä sitten tuli facebookissa eteen paikallislehden uutisotsikko, jossa kerrottiin että suosittu paikallisravintola on saanut varoituksen yhdeksästä eri hygieniaturvallisuutta koskevasta rikkeestä. Ja mikäs muu ravintola mahtoikaan olla kyseessä, kuin juuri se josta sain viime viikolla potkut! Uutisessa mainittiin muunmuassa päivämäärämerkkaamattomia eineksiä, vanhentuneita eineksiä sekä se että tilan puutteen vuoksi se iso soppakattila jossa päivän keitto on, löytyi tarkastajan ilmaantuessa keittiön lattialta. 
Ottaen huomioon että itsekin aloin oksentamaan juurikin päivän keiton syötyäni, koin tämän tilanteen aika huvittavana. En siten voinut vastustaa kiusausta, vaan "tägäsin" kyseiseen uutiseen kaverini joka tiesi tästä koko sotkusta, mainiten vain tilanteen ironisuuden (viesti meni siis näin: "*kaverin nimi* irony is strong with this"). 
Tuntia myöhemmin huomaan että olen missannut kolme puhelua ja että vastaajassani on yksi viesti. Kuuntelin vastaajaviestin ennen kuin aloin soittelemaan takaisin ks numeroon, ja onneksi teinkin niin, sillä kyseessä oli ex-pomoni, joka sanoi nähneensä minun facebook-herjaukseni ja että hän on soittanut edelliseen työpaikkaani ja varoittanut heitäkin että he saattavat joutua facebookissa minun haukkujeni uhriksi, ja hän sanoi myöskin pitävänsä huolen että en saa enää töitä mistään tästä kylästä, ellen poistaisi tätä herjausta facebookista. 

Ensimmäinen reaktioni oli: "oookei...?" 

Toinen reaktioni oli lievä pelko, sillä olen kuullut että ks pomo ei ole aivan järjissään, joten aloin heti miettiä tietääkö hän missä asun, pitääkö alkaa pelätä että tulee tiiliskivi ikkunasta läpi...?

Kolmas reaktioni oli jo lievä huvittuneisuus: kuinka hölmö tämän ihmisen pitää oikein olla, että hän jättää minulle vastaajaviestiin uhkauksia? Tallensin ks. viestin tulevaisuuden varalle, mikäli tämä nainen ryhtyy oikeasti hankaloittamaan elämääni. En myöskään poistanut facebook-viestiäni, vaan otin siitä kuvatallenteen siltä varalta että ks pomo väittää minun sanoneen enemmän kuin oikeasti sanoin. 

Sillä välin kun menin alakertaan kertomaan äitini miesystävälle tapahtuneesta, oli puhelimeeni tullut tällä kertaa eri numerosta yksi soitto, ja vastaajaviesti, mutta tässä vastaajan viestissä ex-pomoni esitti soittavansa paikallisesta ravikisapaikasta, jossa hän tietää minun työskennelleen ennen baarissa, ja johon olen aikeissa palata töihin jos minut sinne huolivat. Hän esitti soittavansa siksi että he tarvitsevat minua takaisin heille töihin ja pyysi että soittaisin hänelle mahdollisimman pian takaisin.
Jos en olisi jo pelkästä äänestä tunnistanut että kyseessä oli ex-pomoni, niin vähintäänkin olisin kyseenalaistanut miksi minun entinen työpaikkani soittaa minulle kymmeneltä illalla, ja että miksi he ylipäätään soittavat minulle, kun olen ollut heihin sähköpostitse yhteyksissä ja yleensä jos heillä on asiaa, he lähettävät tekstarin. Kyseessä oli siis vain ex-pomoni epätoivoinen yritys saada minut soittamaan hänelle takaisin. En soittanut. 

Sen sijaan soitin seuraavana päivänä ACAS:iin, paikalliseen palveluun johon työntekijät voivat soittaa hakeakseen ilmaista neuvoa lakiasioissa. En nimittäin ole vielä saanut palkkaani, ja olen nyt hiukan huolissani että tämä pomo ei ole aikeissakaan maksaa minulle. Kysyin siis ACAS:lta mitä minun pitäisi tehdä, ja he käskivät kirjoittaa pomolle kirjeen jossa vaadin palkkaani maksettavaksi viikon sisällä. Jos palkkaa ei viikon sisällä kuulu, minun tulee soittaa takaisin ACAS:ille ja nämä ottavat sitten pomooni yhteyttä lakiteitse. Tein kuten neuvottiin ja perjantai-iltana kirje oli toimitettuna ravintolaan (kaverini toimesta, itse en uskaltanut sinne mennä). Joten nyt en voi sitten muuta kuin odotella ja katsoa aikooko ex-pomoni heittäytyä täysin lapselliseksi vai tekeekö hän meille kummallekin elämän helpommaksi ja maksaa palkkani ja voimme jättää toisemme sitten ikihyviksi rauhaan... Vai jäänkö piakkoin auton alle kotimatkalla kaupasta.


4/20/2017

William Control @ Ivory Blacks

Viime keikasta  olikin ehtinyt jo vierähtää puolisen vuotta, joten William Control koki että oli taas aika palata Euroopan maaperälle. Meikä onnistui ostamaan V.I.P.-lipun joten pääsin sisälle jo hyvissä ajoin ennen keikkaa tapaamaan Williamia ja Aesthetic Perfectionin jäseniä. Sain mm. nimmarit, fanimukin sekä yhteiskuvat kaikkien kanssa. Ai niin ja ilmaisen oluen!
Edellisen ja tämän keikan välillä Williamilta on tullut uusi albumi, ja täytyy sanoa että en ole lämmennyt niin paljoa tälle uudelle tuotannolle, kun vertaa miten hyvää se vanha on, ja valitettavasti suurin osa keikkabiiseistä koostui tämän uuden albumin sisällöstä, mutta en silti valita. Jätkän lavakarisma on aina rahan arvoista nähdä, ja oli tietysti mahtavaa tavata mies ennen keikkaakin lähemmin! Tavattiin me kyllä keikan jälkeenkin, mutta silti.


Minä ja William, tui tui...


Aesthetic Perfectionin laulaja 

video

William taisi viime keikalla Edinburghissa rikkoa mikkinsä kun se leikki sillä tuolla tavalla....



Aggressio

No se siitäkin työpaikasta sitten. 
"Voi ei! Mitä nyt tapahtui?"
No, perjantaina otin töistä mukaani yhden ylimääräisen keiton kun keittiön pojat tarjosi, ja kotiin päästessäni söin sen. Puolisen tuntia myöhemmin meikä halaa vessanpönttöä ja oksentaa sisuskaluja pihalle, ja lauantainaamuna ei olo paljoa parempi. Soitan siis töihin ja sanon että mulla on ruokamyrkytyksen oireet ja en voi tulla töihin, ja vastaus oli? Ei tarvitse tulla takaisin töihin ollenkaan. Tähän mennessä tehtyjen tuntien palkka tulee perästä, kiitos ja hei. 
"...aika ylireagoinnilta kuulostaa."
NO AIJAA?

Hauskintahan tässä on se, että tänään ks. ravintola pääsi paikallislehtiin homeongelman ja parasta ennen-päiväykset ylittäneiden ruoka-aineiden takia, kun oli tarkastaja tullut visiitille. Ylläri.

Mutta sellaista, siinä meni sekin työ sitten. Onneksi ehdin tehdä parisen sataa puntaa kuitenkin rahaa siellä joten en ole nyt ihan puilla paljailla, mutta uusi duuni pitäisi löytyä mahdollisimman pian kumminkin. 

Tulin tässä kuitenkin todenneeksi, että tämä vaihdos baaritöistä ravintola-alalle ei ollut välttämättä se paras idea. Ehkä ylireagointia sanoa näin kun on vasta kaksi ravintoladuunia takana, mutta mä en suoraan sanoen ole kovin lahjakas lautasten kantamisessa. Varsinkin tässä viimeisimmässä duunissa, jossa oli raskaat isot lautaset, joiden päällä piti vielä tasapainoitella toista lautasta tai purkkia (soppakulho tai ranskalaisille tarkoitettu kippo) ettei ne liu'u alas lautaselta, ei tosiaankaan ollut mun hienoimpia kokemuksia. Joka kerta kun tartuin lautaseen niin olin hermorauniona että mitäs jos tän nyt pudotan... Ja pudotinpa kaksi kertaa onnistuneesti ne ranskalaiset lattialle tässä parin viikon aikana. Ja sain kokilta raivot niskaani kun tämä joutui sitten paistamaan uudet ranut. 
Vasemmassa ranteessani oleva satunnainen kipukaan ei ole auttanut tässä tarjoilijantyössä (mursin ranteeni ala-asteella ja se ei koskaan parantunut "oikein"), ja eikä varsinkaan mun ikävä kala-allergiani. Me tarjoilijat kun ollaan ne jotka tyhjentää lautasten sisällöt bioastiaan, jotta tiskaajan on ne helppo sitten esipestä koneeseen valmiiksi, ja sitä kalan määrää mitä nämä täällä Skotlannissa syö... Voin kertoa että käteni tuntuivat välillä siltä kuin ne olisi upotettu happoon. Ihottuma ei ole vielä viisi päivää töiden lopun jälkeenkään heltynyt. 

Joten ehkäpä nämä potkut olikin ihan hyvä asia mun terveyden kannalta. Työilmapiirikään ei ollut kyllä sieltä parhaasta päästä - toinen pomoista mm. on saanut syytteen kun läimäisi erästä (ennen mua siellä työskennellyttä) tarjoilijaa kasvoihin asiakkaiden edessä. Että sellaista. Ehkä tämä oli siis ihan hyvä juttu että sain lähtöpassit, olisi tullut melkoinen "hengen kuolio" jos olisin jäänyt sinne kauaksikin aikaa.



Aggressio!
Päästä, päästä irti jo
Ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään
Tää on hengen kuolio.
Ollut pitkän aikaa jo
Tässon kaikki olemukseltaan väärää

4/03/2017

Maanantai

En yleensä tykkää maanantaista. Yleensä maanantai edustaa kaiken kivan loppua ja ikävän arjen palaamista, mutta tänään mulla onkin vapaapäivä. Ja vapaapäivä mistä? No mun uudesta duunista tietty!
Tasan viikko sitten menin harjoitteluvuoroon erääseen paikalliseen ravintolaan ja nyt mulla on siellä vakiduuni. Olen ollut siellä nyt torstaista asti yhtä soittoa töissä ja tänään on ensimmäinen vapaapäivä. En siis ehtinyt olla edes viikkoa työttömänä kun jo löysin uuden työpaikan, ja ihan korttelin päästä vanhasta työpaikastani - voin aina kevyin askelin tallata vanhan duunipaikan ohitse matkalla töihin ja  toivoa että entinen pomo vielä joku päivä huomaa miten paljon iloisemmalta näytän kun pääsin hänestä eroon.

Joten millainen on tämä uusi työ? Sanalla sanoen "helppo". Kaikki toimii tietokoneella - töihin kirjautuminen, juomatilaukset, ruokatilaukset, laskujen printtaaminen. Eli kaikki se vaivalloinen raataminen mitä edellisessä duunissa joutui tekemään on poissa - esim. laskut laskettiin siten että mun piti yksinkertaisesti muistaa jokaisen ruoan hinta ja kirjoittaa hinnat paperille ja sitten ynnätä kaikki laskimella. Voin kertoa että asiakkaat usein kyselivät logiikasta kyseisten laskujen takana. 
Nykyisessä työpaikassa tietokone tekee laskujen laskemisen puolestani, jättäen mulle aikaa tehdä enemmän asiakkaiden viihtymisen hyväksi - mikä on ihan hyvä sillä ravintola on tosi suosittu ja oikeastaan joka päivä tupaten täynnä lounas- ja illallisaikaan. Joka päivä myöskin tippikulho täyttyy aikalailla reunoja myöten täyteen, ja hellurei, mä jopa saan oman osinkoni tipeistä (toisin kuin edellisessä duunissa)! 



Raha kai aina ratkaisee
Odotus viimein palkitsee
Lajinsa parhaat selviytyy
Kun maailma toisin järjestyy

Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa

3/25/2017

Vääryyttä!!1! - tarina siitä miten sain potkut

Työpaikkani pohjoisseinä on mätä. Viereisen kiinteistön omistaja on hylännyt tilat ja katto on lahonnut, johtaen siihen että vesi on valunut 3. kerroksesta pohjakerrokseen, joka jakaa seinää työpaikkani kanssa. Asunnon omistajaa ei saada kiinni, ja kaupunginvaltuustolla ei ole oikeutta omin luvin mennä tutkimaan tiloja, jotta vesivahinko voitaisiin korjata. Joten joka kerta kun täällä sataa - joka Skotlannissa on todella paljon - vesi päätyy tähän yhteiseen seinään, joka on nyt alkanut mädäntyä ja jopa tihkua vettä. Kun ongelman antaa olla tarpeeksi pitkään, käy siinä luultavasti niin että koko pohjoisseinä täytyy purkaa ja rakentaa uudestaan - muuten vesi alkaa saavuttaa sähköjohtoja ja aiheuttaa palovaaran.

Työnantajani perhe kuuluu sikh-uskontoon, joka uskoo vahvasti karmaan - jos kysyisin heiltä asiasta, niin mistähän he luulisivat ansainneensa tämän mätänevän seinän, joka saattaa romahduttaa koko heidän ravintolansa?

Olisiko syy kenties se, että heidän työntekijöilleen antama palkka on 2,5 puntaa vähemmän kuin lakisääteinen minimipalkka? Joka viikko sain melkein 80 puntaa liian vähän palkkaa kuin mitä minulle laillisesti olisi kuulunut, eli laskujeni mukaan minun olisi pitänyt ensimmäisen viiden työviikkoni aikana tehdä 1728 puntaa - sain vain 1350. Viiden viikon jälkeen työpaikkani siis oli pimittänyt minulta 378 puntaa. Jos otetaan huomioon että he pimittävät tämän määrän jokaiselta työntekijältään, niin parissa kuukaudessahan pitäisi olla jo mädän seinän korjausrahat koossa!

Muitakin mahdollisia syitä siihen että karma järsii heidän ravintolansa seinää on olemassa. Esimerkiksi se, että yksikään työntekijä ei saa pitää ansaitsemiaan tippejä - rahan väitetään menevän hyväntekeväisyyteen, mutta kysyessäni kuittia näistä kuukausittaisista "lahjoituksista", en saanut vastausta. Hyväntekeväisyyttä, juupa juu.

Yrittäjäperheen luottamus työntekijöiden ratkaisuihin on myös todella alhainen.
Kerran meille tuli vanha naisasiakas valittaen ulkona olevaa säätä ja sanoen että hänellä on todella kylmä, joten kun hän tilasi inkiväärioluen, laitoin vain kaksi jääpalaa lasiin ettei tämä muutenkin paleleva naisparka jäädytä vielä hampaitaankin - omistajan vaimo tulee ja käskee minua pistämään lisää jäitä lasiin. Syy ja seuraus? Asiakas valittaa että hänen juomassaan on liikaa jäitä. Ja totta kai omistajan vaimo ei kuullut kyseistä valitusta.
Eräänä iltana ottaessani kotiinkuljetusta tilaavan asiakkaan tilausta, tämä kysyi maksaako kotiinkuljetus itsessään mitään - koska tämä asui lähellä, vastaus oli että kotiinkuljetus on hänelle ilmainen, mutta kun hän halusi maksaa etänä pankkikortilla, tähän tulee 50 pencen lisämaksu (syytä en tiedä), mutta kun asiakas sai tietää tästä, hän päätti tulla itse noutamaan ruokansa, säästyäkseen 50 pencen lisämaksulta. Puhelun jälkeen omistajan vaimo sanoi että ei asiakkaille pidä kertoa lisämaksusta - mtäh? Kyllä asiakkaan kuuluu tietää jos tältä veloitetaan muutakin kuin ruoan hinta! Jos ei, niin joku rahoistaan tarkka vielä huomaa että häntä on "kusetettu" ja kuka sen raivopään asiakkaan saa sitten kimppuunsa, ellen minä?

Vielä yksi syy miksi karma on ottanut paikan silmätikukseen, voi olla se miten tämä yrittäjäperhe kohtelee työntekijöitään. Koska pidän päiväkirjaa, näistä asioista on helppo löytää esimerkkejä:

- Kysyin kuukausia etuajassa pomolta onko ok, jos menen Suomeen veljeni häihin helmikuussa. Vastaus oli myöntävä ja luvattiin että minulla on takaisintullessa vielä työpaikka. Suomesta palattuani kuitenkin tuntejani oli vähennetty neljästäkymmenestäkahdeksasta tunnista kahteenkymmeneenneljään, eli puolet siitä mitä minulla oli.

- Kun muutamaa viikkoa myöhemmin pyysin kahta tiettyä päivää vapaaksi henkilökohtaisista syistä, minua rangaistiin seuraavalla viikolla niin että minulla oli vain kaksi vuoroa, enkä saanut kyseisinä päivinä myöskään ateriaa, joka muuten on jokaisena päivänä töissä minulle suotu.

- Rikoin kerran lasituopin, ja pomo ei puhunut minulle sen jälkeen kolmeen päivään

- Omistajan vaimo (joka ei ole edes töissä vaan lorvailee ravintolassa muuten vain joka päivä tuntikausia) lakkasi tammikuun alussa tervehtimästä tai puhumasta minulle, ellei hänellä ollut jotakin huomautettavaa siitä että teen jotakin väärin. Kerran kun hän aivasti ja sanoin "bless you", sain vastaukseksi niin murhaavan katseen että en uskaltanut puhua tälle koko loppupäivänä. Samainen nainen myös huusi kotiinkuljetuksia tekevälle ajajalle eräänä päivänä siitä että tämä istui väärälle paikalle odottamaan seuraavaa ruokakuljetusta

- Kerran oluttuoppia täyttäessäni kävi niin, että vaikka käänsin oluthanan kiinni, se silti jatkoi oluen puskemista ulos - samaan aikaan kun huomasin tämän tapahtuvan, pomo pyysi minua tekemään jotakin, mutta olin niin paniikissa siitä että oluthana vuotaa, että en kuunnellut sataprosenttisesti mitä tämä sanoi. Kun sain oluthanan lopettamaan ja kysyin mitä pomo oli minulta pyytänyt, tämä suuttui ja haukkui minua hitaaksi - tekosyitä ei kuunneltu. Oluthanan temppuilu jäi tälle ikuisesti pimentoon, koska takaisin ei saa sanoa mitään muuta kuin "sorry sir, yes sir".

- Pomo on koko työntekijänä oloni ajan kysellyt minulta välillä sopimattomia tai sanonut muuten vain epäammattimaisia asioita, näistä esimerkkeinä: "When's the last time you shagged?", "Why don't you look happier, aren't you getting shagged?" ja jäävuoren huippu tuli, kun deittailin hetken aikaa yhtä kotiinkuljetuksia tekevistä työntekijöistämme, ja pomo oli mennyt kysymään tältä "Is Jenni a good shag?" (englannissa ei-niin-hyville ihmisille tiedoksi: shag = pano)

Kaikki edellä mainitut syyt ovat johtaneet siis siihen, että minä päätin hakea töitä muualta, ja ottaa hyvin pian lopputilin nykyisestä paikasta.
Mitä en osannut odottaa, oli se että tämä työnhaku nähtiin suurimman sortin petoksena heitä kohtaan, ja niin, eilen saatuani työvuoron loppuun, sain käteeni sen päivän palkan ja minulle näytettiin ovea.
Että hellurei ja hellät tunteet.

Työnantajani perheineen ovat yhtä mätiä ihmisiä kuin ravintolansa pohjoisseinä. Kysymys on vain koska kaikki kostautuu ja koko paska romahtaa heidän niskaansa.


Vääryyttä perkele
ei tehty niin kuin tahdon
itkettiin, raivottiin, tuomittiin kuolemaan

Vääryyttä perkele
minähän olen uhri tässä
anteeksi en antaa voi koskaan
enkä tahdokaan

3/23/2017

7 kuvaa Suomesta

Suomireissusta jo kuukausi aikaa, mutta ajattelin että jos jakaisin 7 kuvan tiivistelmän matkasta, joten tässäpä ne on sitten. Kuvia tuli monta sataa ja ei millään jaksa jokaista kuvaa jakaa, joten jos kiinnostaa nähdä enemmän, niitä löytää Tears and Rainbowsin facebook-sivulta

Penkkarit Tampereella

Veljen häät 

Paras gin-palkinnon viimevuotinen voittaja Nordic barissa

Tampere

Kaverin ystävänpäiväillallisen jälkiruoka

Äiten kämpän lähellä oleva koski

Kaveri pikkuhiprakassa Tampereella

Poistuisitko mun elämästäni

Pian voin poistaa nykyisen työpaikan tomut vaatteistani, mikäli kaikki vaan menee hyvin maanantaina alkavassa harjoittelussa eräässä ravintolassa - paikka on yhden korttelin päässä nykyisestä duunistani, eli työmatka ei pitene oikeastaan mitään, ja paikka on hyvin mukavalta tuntuvan naisen omistuksessa, joten toivo on jo korkealla siitä että nyt löytyi parempi paikka, jonne mennessä ei vatsalaukku tunnu kivenmurikalta. Ja mikä parasta, tämä on kokoaikaduuni, eikä mikään viikonlopputyö! Ja palkka on laillisissa rajoissa, eikä alle lakimääritteisen alarajan! Nyt vaan työpaitaa silittämään ja valmistautumaan maanantaihin, että annan hyvän ensivaikutelman... 

...Sitä ennen tosin kolme päivää nykyisessä työpaikassa.



Mikä mikä meni minun päähän silloin
Mitä mitä mitä sinussa mä näin
Nyt sä vikiset ja piipität kuin rotta
Tekis mieli fudaa näköäsi päin 
Poistuisitko mun elämästäni
Veisitkö mennessä ruman naamasi
Poistuisitko mun elämästäni
Veisitkö mennessä ruman naamasi

3/22/2017

Hei hei mitä kuuluu?


Apulanta on ollut Suomessa käyntini jälkeen hyvin vahvasti arjessa mukana - kuuntelen oikeastaan joka päivä Teit meistä kauniin-elokuvan soundtrackia, etenkin lapsikuoron cover-versiota Armo-biisistä.
Mutta kaikkein eniten tässä viimeisen kuukauden aikana on pauhannut Mitä kuuluu. Täällä UK:ssa ihmisillä on usein tapana kysyä "Hi, how are you?" ja siihen ei ole oikeastaan mitään muuta korrektia vastausta kuin "Good, and how are you?", mutta siinä vaiheessa kun kaikki vituttaa ja töihin meneminenkin tuottaa vain sapetusta ja henkistä huonovointisuutta, niin tämän viattoman kysymyksen kuuluminen aiheuttaa suuria haluja alkaa karjua HEI HEI MITÄ KUULUU?!

Niin että mitä kuuluu? Noh, tili on lähes nollilla, koska Suomen reissun jälkeen työvuoroja on ollut vain kolme per viikko, ja viime viikolla mulla oli kaveri viisitillä ja me oltiin kutakuinkin joka päivä jossakin - bussiliput, ulkona syöminen, juominen yms. vaati myöskin ison lohkon tilistä joten nyt ei ole paljoa millä mällätä. Vuokraan sentään riittää rahat, mikä on pääasia. 

Uusi työpaikka tuntuisi olevan nyt ainoa pelastus (ja yritetty on - tänään meni taas CV:tä joka nurkalle), sillä tuolla missä nyt olen, en voi enää kauaa jatkaa. Ilmainen ruoka joka vuoron lopuksi ei auta sitä tosiasiaa että mun palkka on alle lakimääritteisen alarajan, paikan omistaja pitää tarjoilijoiden tipit, työvuorot ovat vähentyneet ja suuri osa mieshenkilökunnasta kommentoi ulkonäköäni ja tekemisiäni hyvin seksistisillä vivahteilla. Pelkkä ajatus töihin palaamisesta perjantaina alkaa jo oksettaa. 

Että semmosta. Taidanpa kuunnella sadannen kerran Apulantaa ja laulaa karjua mukana. 


Hei hei mitä kuuluu
Sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu 

3/13/2017

Hyvää Naistenpäivää (vähän myöhässä)

Ei varmaan tule mitenkään uutena tietona että olen ollu todella laiska viimeaikoina bloggaamisen kanssa.
Nyt kuitenkin Naistenpäivän tultua ja mentyä, tuli mulle mieleeni että voisin kirjoittaa naisesta, joka minun mielestäni on hieno esimerkki urheasta taistelijasielusta. Nimittäin Oksana Masters (wikipediassakin hänestä tietoa).

Oksana Masters syntyi Ukrainassa pari vuotta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, ja hänellä oli sen vuoksi monia fyysisiä ongelmia: kuusi varvasta molemmissa jaloissa, epämääräiset sormet ja puuttuvat peukalot, puuttuvat sääriluut ja eripituiset jalat. Oksanan vanhemmat hylkäsivät tämän ja vasta 7-vuotiaana Oksana adoptoitiin yksinäiselle amerikkalaismiehelle, Mastersille. Masters konsultoi monia lääkäreitä ja lopulta tultiin tulokseen että Oksanan jalat olisi parempi amputoida, ja niin 8- ja 13-vuoden iässä Oksana kävi läpi jalkojen amputoinnit. 13-vuotiaana Oksana aloitti soutamisen ja 23-vuotiaana vuonna 2012 Oksana voitti pronssia kesä-paralympialaisissa USA:lle.

Tällaiset ihmiset jaksaa antaa toivoa että minustakin joskus tulee jotakin - minulla oli sentään syntyessä kaikki raajat kuten pitääkin ja minulla oli onni syntyä Suomen kaltaiseen maahan, eli lähtökohdat huomattavasti paremmat kuin vanhempiensa hylkäämällä Ukrainalaisella tytöllä.

Kiitos siis Oksanalle.


3/01/2017

Teit meistä kauniin

No niin, nyt on taas Suomikin nähty pitkästä aikaa, ja jotain hyvin omituista tapahtui - sellainen pienen pieni koti-ikävän poikanen rupesi salakavalasti hiipimään tajuntaani.

Mitä helvettiä?

Eikä kyse ollut pelkästään siitä miten paljon olin taas kaivannut ystäviäni, vaan seassa oli nyt jotakin muutakin. Kävellessäni Kalevasta koskipuistolle lumihiutaleiden liidellessä katuvalojen himmeässä valaistuksessa kuuntelin Apulanta-elokuvan (Teit meistä kauniin) soundtrackia ja fiilistelin oikeasti haikeudella Suomen talven kauneutta.

Mähän inhoan talvea.

Sitä siinä sit rupesin vähän maistelemaan mielessäni että mitä jos mä ehkä jossain vaiheessa muuttaisinkin takaisin Suomeen, ja mietin että moni asia olisi niin paljon helpompaa Suomessa - näyttelijäuran aloittaminen olisi ainakin, koska mulla on Suomessa ks. alalla suhteita. Teatterikoulutkin olisi halvempia (toki sitten ihan erilaatuisia kuin täällä, mutta täällä taas ei ole takuita että pääsisin ikinä sisälle). Jopa sivutyön löytäminen olisi helpompaa, koska tietäisin mistä lähteä ylipäätään etsimään.

Tietysti sitten vähän masensi se ajatus että luopuisin tästä RCS-kouluun pääsemishaaveestani, mutta sitten taas toisaalta - kuka mua estää hakemasta sinne Suomesta käsin? Tai jos lentäisin aina viikoksi joka talvi takaisin Skotlantiin koe-esiintymään? Ellen sitten pääse johonkin täällä ennen kuin olen edes saanut aikaiseksi alkaa järjestelemään mitään Suomeen muuttoa, koska enhän mä nyt tästä ole ihan hetkessä lähdössä.

Huh, tuntuupa jotenkin helpottavalta myöntää tämä ihan julkisesti. Olen märehtinyt tätä mielessäni nyt kaksi viikkoa ja miettinyt mitenköhän ihmiset ottaa sen jos palaan "maitojunalla kotiin". En mä koe sitä kuitenkaan sillä tavalla. Koen sen ennemminkin sellaisena että mä kävin Skotlannissa, opiskelin, valmistuin, ja tuon nyt osaamiseni sitten Suomeen ja katson miten siellä lähtisi teatteriura käyntiin. Mulla on tässä myös erinäisiä kirjoitusprokkiksia menossa, joista tietty kielellisistä syistä vain Suomen julkaisijat olisi kiinnostuneita. Mikä tässä eniten tulee stressaamaan jos aion palata on - pitääks mun taas muuttaa mun koko omaisuus maasta toiseen?!


1/15/2017

Kun eniten vituttaa kaikki

Kai se olisi pitänyt arvata, ettei tämäkään työ tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista. Yksi iso ongelma on kielimuuri: vaikka pomon perhe on kaikki Englannissa syntyneitä, niin pomo itse on hyvin huono englannissa ja on ymmärtänyt mut nyt monta kertaa tosi pahasti väärin. Ja koska pomo ei tykkää että hänen kommentteihinsa tai sanoihinsa vastataan muuten kuin "ok", en ole uskaltanut kauheasti sanoa vastaan kun tämä on väittänyt että olen sanonut niin tai noin, koska siitä seuraisi taas vaan lisää sanaharkkaa - juttu joka pistää mulla kiehumaan koska mä en siedä väärinkäsityksiä, etenkään silloin jos niitä käytetään sitten mua vastaan. Grr!

Tämä taas on johtanut siihen että en ole sanonut oikeastaan mitään mihinkään, koska oon todennut että parempi pitää suuni kiinni. Ja pomon poika, joka työskentelee samassa paikassa, on huomannut sen ja tulkinnut tämän "asenneongelmana". Minä kutsuisin sitä enemmänkin itsesuojeluvaistoksi, mutta okei...

Näistä ja muutamasta muusta asiasta johtuen mulle sitten sanottiin eilen että osa mun työvuoroista saattaa mennä "pätevimmille" työntekijöille, mikä tietysti taas johtaisi siihen että palkkani pienenee, ja se taas johtaisi siihen että mulla ei kohta olekaan varaa muuttaa omaan kämppään. Grrrr....

En väitä etteikö osa saamastani palautteesta olisi johtunut ihan omista mokistani, mutta osa oli sellaisia joissa kyse oli väärinkäsityksestä, joita en tietenkään saanut oikaista koska kaikkeen pitää vastata vaan "ok". Jos vaan olisi mahdollista niin olisi kyllä savua tupruttanut korvista sen puhuttelun aikana.

Märr.