12/10/2017

Joulukalenteri #10


Tällä kertaa vähän tanskalaista jouluelokuvaa. Joulusoppa on joulukomedia jonka huumori on välillä aivan pissa-kakka-vitsien tasolla, mutta se tekee senkin silti jonkun sortin tyylillä(?). Elokuva kertoo Anders-nimisestä autokauppiaasta, jonka uusi pomo palkkaa tämän vakoilemaan kilpailevan pienyrityksen sisäpiiriä. Kyseisellä tehtävällään Anders alkaa kuitenkin vakoilemansa firman pikkujouluissa kyseenalaistaa pomonsa motiiveja ja sitä että ehkä hän työskenteleekin väärälle pomolle. Huumori ei tässä elokuvassa uponnut muhun ollenkaan, joten tämä taitaa olla tähän astisista jouluelokuvista se surkein jonka olen nähnyt. Sori Tanska. Yksi tähti viidestä.

Unohtunut joulukalenteri #9


Katsoin kyllä eilen jouluelokuvan, mutta unohdin täydellisesti kertoa siitä! Tässä oli jälleen kerran kuninkaallinen joka rakastuu tavalliseen tallaajaan, mutta Jouluprinssiin verrattuna tämä oli todella... "meh".
Once upon a holiday kertoi siis jonkun pienen valtion prinsessasta jonka elämä oli yhtä suorittamista ja kansansa miellyttämistä, koska hänen vanhempansa olivat kuolleet ja hän oli ainoa kuninkaallinen jäljellä. Eräänä jouluna ks prinsessa palaa pitkästä aikaa New Yorkiin jossa hän vietti lapsena elämänsä joulun, ja niin hän karkaa henkivartijoidensa ja tätinsä suojelusta ja lähtee muistelemaan menneitä New Yorkin kaduille. Siellä hänen käsilaukkunsa varastetaan ja pelastajaksi saapuu naisista itsensä eroon vannoutunut rakennusmies, Daniel. Ja loput voikin jo arvata...
Annan tälle yksi ja puoli tähteä. Käsikirjoitus oli tönkkö, näyttelijöiden suoritukset melko vähäisellä panostuksella tehdyt, eikä tarina vain jaksanut kantaa itseään loppuun asti. Kuten sanoin, meh.

12/08/2017

Joulukalenteri #8

Lisää kummituksia? 

Angels in the Snow on jouluelokuva toisistaan etääntyneestä perheestä joka lähtee mökille viettämään joulua. He ovat hädintuskin päässeet aloittamaan, kun ovelle saapuu autonsa kolaroinut Tuckerien perhe, joka tarvitsee suojaa lumimyrskyltä. Kaikki ei kuitenkaan ole normaalia - äiti puhuu itsestään menneessä aikamuodossa, perheen poika ei pysty tekemään lupausta perheen tyttärelle siitä että he tapaisivat 7 vuoden kuluttua ja perheen tekemät lumienkelit katoavat pihamaalta. Tuckerit eivät olekaan miltä he ensin vaikuttivat, vaan enkeleitä, jotka lähetettiin pelastamaan hajoamaisillaan oleva perhe.


Ihan mielenkiintoinen kertomus, mutta jos pitää jouluisia kummitustarinoita valita niin Spirit of Christmas oli paljon parempi. 2 ja puoli tähteä tälle.

Joulukalenteri #7

En saanut tänäänkään aikaiseksi katsoa mitenkään erityisen jouluista elokuvaa, vaikka siinä olikin lunta ja joulupukki... Mutta kun Viisi Legendaa on vaan niiiiin hyvä!!! Viisi tähteä viidestä!


12/06/2017

Joulukalenteri #6 Pieni kommenttini Suomesta



Suomen 100. Itsenäisyyspäivästä on ollut varmasti joka tuutissa, että en rupea sen enempää kirjoittamaan siitä mitä itsenäinen Suomi minulle merkitsee. En myöskään ala hehkuttamaan miten paras maa me ollaan ja kuinka ylpeä olen suomalaisuudestani. Valitettavasti juhlatuultani pilaa se, että meidän maan päättäjinä ovat tällä hetkellä elämäni (ja kuulemma minun äitinkin elämän) ajan isoimmat idiootit (näin nätisti sanottuna). Juhlatuultani synkistää myös asiat joista olen viime aikoina lukenut, kuten tasan viikko sitten tullut uutinen Suomen veteraanista joka oli väkisin kotiutettu vastoin perheen vastalauseita - seurauksena että muistisairas veteraani kaatui kotirappunsa portaissa pyörätuolissaan ja kuoli paiskautuessaan betoniseinää vasten. Masentavaa oli myös Uuninpankkopoika-blogin juttu eläteistä sekä äitini kirjoittama kommentti kyseiseen juttuun (lyhensin tätä hieman alkuperäisestä):

Tämäkö on maa jonka takia kaksikymppinen isäni lähti sotaan 1940 ja vietti nuorenmiehen vuotensa rämpien Karjalan metsisssä? Tämäkö on maa, jonka takia mummuni ja vaarini olivat vangittuina Hämeenlinnassa ja lähestulkoon kuolivat nälkään, vaikka eivät olleet tehneet mitään muuta, kuin kuuluneet väärään yhteiskuntaluokkaan. Tämänkö takia setäni isä kuoli vankileirillä 1918 nälkään, koska talon isäntä ei pitänyt hänestä? Mitään tekemistä punaisten kanssa ei ollut hänelläkään, mutta se vaan oli hyvä tapa päästä ei-pidetystä henkilöstä eroon. Tämäkö on maa jonka takia isosetäni kuoli punaisten ampumana, tai toinen sukulaiseni, punaisten murhaamana, kun sattui olemaan talollinen. Tuskin kukaan halusi, että sadan vuoden päästä oltaisiin taas jakamassa maata kahtia. Minun eliniässäni, tämä hallitus ja eduskunta on kyllä pohjanoteeraus, ja nyt pitäisi juhlia satavuotiasta Suomea, olisin toivonut sen tapahtuvan erilaisten päättäjien ollessa vallankahvassa, niin voisi olla jotain syytä juhliakin.

Niin, että vaikka meillä on huomattavasti paremmin asiat kuin monella muulla maalla, niin tämä suunta johon me ollaan menossa, tuntuu todistavan että asiat tulee olemaan huonommin.
Tämä maa sen kuin jatkaa jakautumistaan työläisiin ja rikkaisiin, eikä maansa puolesta taistelleet veteraanitkaan merkitse mitään kenellekään kuin yhtenä päivänä vuodessa - muina 364:nä päivänä vuodesta he saavat kuolla rappukäytäviin ihan rauhassa. Siksi sytytyänkin tänään kynttilän ennemmin tämän Suomen systeemin hylkäämän veteraanin muistolle, kuin juhlistaakseni ylpeänä sitä että kuinka HIENO maa tämä Suomi on.


Ja sitten takaisin jokapäiväiseen projektiini katsoa joku jouluteemainen elokuva:

Mun piti katsoa tänään kotimainen jouluelokuva, mutta totesin että "Kadonnut: Joulupukki" olikin tv-sarja eikä elokuva, joten 1. jakson jälkeen siirryinkin katsomaan Netflixin Jouluprinssiä, mikä oli sinänsä ihan teemaan sopiva sillä leffassa liehui paljon iltapukuja ja siellä oli jopa vähän linnanjuhlien kaltainen meininki. Tässä elokuvassa amerikkalainen reportteri lähtee kirjoittamaan tarinaa Aldovian prinssistä, jonka on tarkoitus ottaa vastaan edesmenneen isänsä kruunu, mutta kaikki ei menekään ihan suunnitelmien mukaisesti... Pääroolissa oli iZombie-sarjasta tuttu Rose McIver josta tykkään paljon, mutta tämä prinssi ei oikein säväyttänyt... Eli mitä romanttisiin joululeffoihin tulee, niin suosittelen ennemmin Spirit of Christmasia. Oli tässä elokuvassa hyviäkin puolia, joten annan tälle kolme tähteä viidestä.

Joulukalenteri #5

Okei, tänään vähän fuskasin ja katsoin ei-jouluelokuvan. Mutta siinäkin elokuvassa oli pieni jouluun liittyvä kohtaus, joten eikö sen voi silti laskea?


12/04/2017

Joulukalenteri #4

Tänään katsoin ennen töihin lähtöä vähän ei-niin-perinteisen jouluelokuvan. Joulu ei oikeastaan ollut kovinkaan suuressa osassa elokuvaa, se olisi yhtä hyvin voinut perustua vaikka pääsiäiseen tai mihin vaan aikaan...

Spirit of Christmas kertoo siis naisjuristista joka ei osannut rakastua kehenkään. Hänet oli lempattu kerta toisensa jälkeen, koska hänen kumppaninsa eivät tunteneet oloaan rakastetuksi tämän kanssa.
Eräänä päivänä vähän ennen joulua, naisen juristifirman asiakas kuolee ja naisen pitää mennä hoitamaan tämän jättämä kiinteistö myytäväksi ennen uutta vuotta - aikaa on siis kolme viikkoa. Muutama henkilö oli jo käynyt arvioimassa kiinteistöä mutta koska talossa kummittelee, kukaan ei ollut päässyt puusta pitkälle. Nainen lähtee selvittämään tapausta ja kohtaa hyvinkin lihaa ja verta olevan kummituksen, Danielin, joka murhattiin vuosikymmeniä sitten kyseisen talon pihalle...

Okei, murha, kummituksia ja romanssia, tämähän oli ihan mulle ideaali jouluelokuva! Muutamaa ontuvaa juonijuttua lukuunottamatta mä oikeastaan nautin tästä aika paljon. Naispääosan näyttelijä oli vähän mitäänsanomaton roolisuorituksessaan (oikeastaan ainoa hyvä kohtaus ks naiselta oli aivan ensimmäinen jossa  hänet lempataan) mutta kaiken kaikkiaan tämä oli ihan kiva ja miellyttävä leffakokemus. 3½ tähteä viidestä.


Vähän omia kuulumisia tähän väliin. Olen painanut töissä nyt viisi päivää putkeen ja huomenna vielä kuudes koska lupauduin tulemaan saikulla olevan sijaiseksi, ja ei siinä mitään, mutta mulla rupeaa olemaan itsellä nyt nuhanpoikasta ja sellaista kipeänä oloon kuuluvaa väsymystä. Ääk! Äiti osti mulle säkin klementiinejä, jospa tää tauti ei sitten puhkeaisikaan ihan totaaliseksi flunssaksi. Pitäisi torstaihin asti vielä jaksaa ja sitten on muutaman päivän vapaaputki. Onneksi me ollaan itsenäisyyspäivä kiinni!

Joulukalenteri #3

3. päivän joululeffa oli Netflixissä jo kauan kuumotellut Arthur Christmas. Osittain siksi että luulin että kuvassa näkyvä armeijakuosinen, nuorekas harmaa ukkeli oli Joulupukki, mutta tämä olikin Joulupukin vanhempi poika, Steven. 

Arthur Christmas kertoo siis Joulupukin nuoremmasta pojasta, Arthurista (äänenä James McAvoy), joka on täysin tohelo, sekä allerginen lumelle, ja joka pelkää korkeita paikkoja ja poroja - eli, basically, huonoin optio Joulupukiksi, ever. 
Siksi Arthurin isoveli (jota muuten ääninäyttelee Dr Housesta tuttu Hugh Laurie) onkin aikeissa astua isänsä (Jim Broadbent) saappaisiin, tämän suoritettua 70. joulunsa. 
Mutta yksi asia meni pieleen - yhden pikkutytön lahja jäi toimittamatta. Steveniä ja Joulupukkia ei voisi yksi unohtunut lahja paljoa liikuttaa, mutta Joulupukin isä ja Arthur ottavat tehtäväkseen toimittaa puuttuvan lahjan perille. 
Eli yli 100-vuotias vanha ailahtelevainen ukko ja korkeakammoinen teini lähtevät lentävällä reellä toimittamaan pakettia Pohjoisnavalta Englantiin, mukanaan salamatkustajana tullut söpö tonttutyttö joka muuten näyttää ihan yhdeltä kaveriltani teini-iässä (kaksivärinen lyhyt tukka ja kulmakoru). Mikä voisi mennä pieleen, paitsi kaikki? 

Olin positiivisesti yllättynyt tästä modernista Joulupukkitarinasta vaikka joskus mietinkin yrittikö tämä elokuva kenties olla liiankin moderni - rivien välistä luettavaa (yksipuolista) miesrakkautta, räjähteleviä ohjuksia, älypuhelimia jne... No, jos se vetoaa nykyajan nuorisoon niin miksipä ei. Sitä paitsi se Steveniin ihastunut miestonttu oli aika söpö lisäys. 
Mutta söpöintä tässä elokuvassa oli kyllä se tonttutyttö, Bryony, lävistyksineen päivineen. 
Lyhyesti sanottuna siis suosittelen ks elokuvaa, annan neljä tähteä viidestä.


12/03/2017

Joulukalenteri #2

Koska heräsin tänään vasta yhdentoista aikaan ja työpäiväni oli yhdestä kymmeneen, päätin että katson päivällä jonkun hyvin lyhyen joululeffan ja menen sitten töistä päästyäni ajoissa nukkumaan (huomenna aamuvuoro), joten etsin netflixistä lyhyimmän jouluelokuvan mitä tiedän - n. tunnin kestävä Joulupukki ja noitarumpu. Ah, klassikko!


Nyt vasta aikuisiällä tajuan että tuo rokkaritonttu on aika selkeästi parodioitu versio Keith Richardsista...

Tänään oli muuten töissä sellainen päivä, että mikään ei sujunut. Tylyjä asiakkaita tuntui olevan normaalia enemmän (jopa niin tylyjä etteivät osanneet tervehtiä) ja viedessäni illalla roskia näin kun yksi pihaan tullut asiakas heitti limsatölkkinsä meidän liikkeen seinään, eikä siihen oven vieressä olevaan roskikseen. Kun palasin sisälle roskia viemästä kysyin miehen motiiveja moiseen käytökseen ja tämä kävi itseään häveten keräämässä sen tölkin roskikseen! Varokaa vaan, kyllä musta vielä kukkahattutäti saadaan, ku pistän partasuisia ukkojakin jo ojennukseen!

12/02/2017

Blogin aktivoitumisprojekti! Joulukalenteri #1

Okei, täällä on ollut blogin puolella todella hiljaista viimeiset puolisen vuotta. Pääsyynä ehkä se että ensin oli kaikki Suomeen sopeutumisprosessi ja tietokonekaan ei tullut Suomeen kuin vasta myöhemmin mun perässä ja sitten aika meni kavereiden kanssa kun piti tavata kaikkia ja olin koko ajan menossa tai tulossa... Sitten löytyi työt ja vaikka en ole usein edes viittä päivää viikosta töissä niin tuntuu että ne vapaapäivät menee siinä että lataan pattereitani ja välttelen mahdollisimman paljon ihmiskontaktia, koska sitä saa asiakaspalvelussa ihan tarpeeksi. Toisin sanoen makaan sängyssä ja katson kokonaisen tuotantokauden jotakin tv-sarjaa yhdessä päivässä (viimeisimpinä Lucifer, Frontier, Wynonna Earp, Heroes of Tomorrow ja Black Sails). Silloin kun teen oikeasti jotain mainitsemisen arvoista, en ota ks tapahtumasta kuvia ja sitten tuntuu tyhmältä tehdä postausta asiasta josta ei ole edes mitään materiaalia jota näyttää, ja sitten koko postaus jää tekemättä...

Joku tuttu tässä jo kyseli että onko mun masennus ruvennut tekemään comebackia kun olen niin passivoitunut, mutta ei se siitä ole. En edes muista koska viimeksi olen ollut ihan siipi maassa (Halloween-aamua, jolloin sain kuulla että lempiartistini William Control lopettaa musiikkiuransa, ei lasketa!!!). Mä olen vaan jotenkin rutinoitunut tähän "nuku, syö, mene töihin, repeat" ja vapaapäivän "syö, netflix, nuku, repeat"-meininkiin että on vaikea päästä irti niistä rutiineista.
Olen ollut tässä duunissa kohta 4kk (eli koeaika on pian ohi!) ja mä jo mietin että mitäs seuraavaksi. Ei sillä ettenkö viihtyisi tuossa työssäni, mutta mua kauhistuttaa ajatus että joudun asumaan äitin nurkissa vielä kauankin, ja tuolla työllä ei paljoa asuntoja vuokrailla. Yritän nyt kuitenkin olla hoppuilematta, vaikka pääni sisällä pyöriikin kaikenlaisia suunnitelmia taas reppureissaamisesta baaritöihin.

 Takaisin asiaan, eli tosiaan siihen että minun täytyy vähän aktivoitua tai luopua koko blogista (vai tarviiko, voinko mennä vaikka vuoden tauolle? why not) ja mikäs sen parempi kuin yrittää kirjoittaa jotakin joulukuun jokainen päivä jouluun asti? Yritän myöskin joka päivä ennen joulua katsoa jonkun jouluun liittyvän elokuvan, koska Love Actuallyn kuluttaminen seitsemän kertaa viikossa joulukuun aikana ei vaan ole enää tervettä...

Tänään siis katsoin elokuvan nimeltä "a Wish for Christmas" joka kertoi firmassa työskentelevästä naisesta jonka päälle tallottiin jatkuvasti ja tämä oli liian mukava ja ujo sanoakseen asiaan mitään. Sitten hän kaksi päivää ennen joulua tapaa Joulupukin joka antaa hänelle yhden toiveen joka on voimassa vain 48 tuntia, ja tämä sitten toivoo tietysti olevansa rohkea. No, ei siitä sen enempää mitä siitä 48h rohkeudesta seuraa, mutta hei, ei tämä ollenkaan huono jouluelokuva ollut! Muutama vähän päälleliimatun tuntuinen jouluhenkeä nostattava kohtaus mutta niiltä nyt ei voi välttyä missään joululeffassa... Annan a Wish for Christmasille kolme tähteä.


...Mutta oikeasti, 48 tuntia toiveesi on totta, ja toivot sillä rohkeutta? Mä toivoisin vaikka, öö, lohikäärmeen joka tottelee vain mua - vaikka se lohikäärme katoaisikin 48 tunnin jälkeen niin kaikki pelkäis mua koko lopun ikääni. Mwahah! Ja jotta siihen juoneen saataisiin jouluun sopivaa nyyhkyä niin mä kiintyisin siihen lohikäärmeeseen ihan liikaa niiden kahden vuorokauden aikana ja sitten kun sen aika olisi kadota niin itkisin räkä poskella valuen ystäväni menettämistä.
Mä todellakin katsoisin elokuvan jossa tapahtuu noin.

...Ja nyt taas ymmärrän täysin miksi Pottermore on sitä mieltä että kuulun Luihuiseen. Dissaan rohkeutta ja haaveilen maailmanvalloituksesta lohikäärmeellä samassa kappaleessa.

Hyvää joulunodotusta! Katsotaan minkä elokuvan huomenna keksin...

11/18/2017

Suomen kädentaidot-messut: 10 vinkkiä miten selvitä hengissä


Olin tänään pitkästä aikaa Tampereen kädentaidot-messuilla katsomassa millainen meininki siellä oli. Ruinasin montaa eri kaveria lähtemään kanssani mutta en saanut ketään lähtemään, mutta nyt kun olin ensikertaa yksin messuilla, totesin että se oli itseasiassa todella hyvä idea - ei tarvinnut murehtia että eksyn seurassani olevasta henkilöstä, ei tarvinnut yrittää aina saada toista tulemaan jonkun pöydän ääreen katsomaan mitä jännää mä nyt olin löytänyt (ja ei tarvinnut seurata toisen perässä katsomaan mitä  jännää se oli löytänyt). Sain lähteä sieltä silloin kun itseäni huvitti, miettimättä sopiiko kaverilleni että lähdetään, eikä tarvinnut täpötäydessä bussissa murehtia että pääseekö istumaan sen kaverin viereen. Täydellistä! En enää ikinä mene messuille kaverin kanssa, tästä tulee mun sooloprojektini!


Tiesin jo aamulla kotoa lähtiessä että lauantai on  messuilla aina se kiireisin päivä, mutta varauduin henkisesti ihmistungokseen, ja kuten näkyy, selvisin sieltä jopa hengissä pois! Saatoin ehkä tarvita vähän viskiä O'Connellsista messukokemuksen jälkeen, mutta ei siitä sen enempää...

Messuilla yksin pyöriessäni tulin seuranneeksi mielenkiinnolla muita messukulkijoita, ja huomasin että kaikilla ei ollut yhtä mukavat oltavat kuin minulla. Siksipä päätin koota kymmenen vinkkiä siitä miten messuilla selvitään hengissä (ja järjissään).

1. Nesteytys
Varaa mukaasi vesipullo, sillä messuhallissa on kuuma ja jonot baareihin ja kahviloihin on ajasta riippuen joko järkyttävät tai EI PERKELE-pituiset. Vesipullolla selviät jo pitkälle etkä kuole janoon kahvijonossa. Itse näin tänään yhden (raskaana olevan) naisen jolla oli vissiin kuumuus ollut liikaa, sillä tällä oli ensiapumiehet seuranaan antamassa tälle vettä. Suosittelen jotain muitakin (helppoja ei-sotkevia) eväitä, sillä messuilla ruoka on kallista! Itse selvisin proteiinipatukoilla.


2. Mukavat kengät
Näin messuilla monen moisia kenkiä, mutta en yksiäkään niin naurettavia kuin eräällä nuorella neidillä - järkyttävät korot, joiden kanssa tämä kompuroi messumaton reunaan juuri kun satuin katsomaan hänen suuntaansa. Messuvierailu jää lyhyeksi jos jalkasi ovat täynnä rakkoja tai kompuroit uusilla hienoilla korkokengilläsi naama edellä johonkin, murtaen nilkkasi samaan syssyyn.

3. Kunnon laukku
Vaikka kuinka väität itsellesi että menet vain katselemaan, et ostamaan, niin aina on hyvä olla esimerkiksi kangaskassi tai muu mukana siltä varalta että sorrutkin ostamaan jotakin. Ja extra-vinkkinä, en suosittele olkalaukkua jonka hihna on niin pitkä että laukku laahaa lantion alueella - se on juuri se korkeus jolla messupöydät on, ja kun teet jonkun käännöksen pois pöydän luota, voi olla että se laukkusi pyyhkäisee mennessään kolmetkin keramiikkapöllöt myyntipöydältä - ei tapahtunut onneksi minulle, mutta voin kuvitella sen häpeän kun menee rikkomaan jotakin jonka myyjä on itse omin kätösin tehnyt.


4. Älä osta jäätelöä tai muuta syötävää joka sotkee
Usko pois, on parempia aikoja syödä jäätelöä kuin täyteen ahdetussa messuhallissa jossa sinun pitää varoa sotkemasta ohikulkijoiden vaatteita tai ihastelemiasi messutuotteita. Korkea verenpaine ei ole sen jätskin arvoinen (paitsi jos se on italialaista).

5. Kanna mukanasi nenäliinaa tai kosteuspyyhettä
Messuilla myyjät yrittävät houkutella sinut ostamaan herkullisia suklaitaan tai leipiään jakamalla niitä maistiaisiksi, ja voin kertoa että etenkin suklaa tuppaa sulamaan aika nopeasti kätösiin lämpimässä messuhallissa - joten älä ole urpo ja pyyhi käsiäsi lähimpään patalappuun, vaan kanna mukanasi jotain jolla pyyhkiä näppisi.

vink vink, tällä puodilla oli tosi hyvää tyrni-glögiä maistissa

6. Varaudu käteisellä
Vaikka ollaankin jo 2010-luvun loppupuoliskolla, on silti myyjiä jotka eivät näe korttimaksua vaivan ja hinnan arvoiseksi. Varaudu siis hyvällä määrällä käteistä, äläkä pelkällä kaksikymppisellä niinkuin minä. Tyhmyyteni maksoi minulle söpön huovutetun tunturipöllön.

7. Pue mahdollisimman kevyesti
Jos et halua tuhlata kahta euroa narikkaan, kannattaa takkina olla joku kevyt jonka voit joko kietoa vyötäröllesi, tai jonka saat ahdettua nätisti kassiin. Tai jos olet oikein super niin pystyt ehkä pitämään takin jopa päälläsi siellä kuumuudessa. Josta päästäänkin toiseen pukeutumisvinkkiin...


8. Välttele teräviä reunoja kaikessa
Jos laukussasi on miljoona pinssiä ja hakaneulaa tai takissasi paljon karheita vetoketjuja tai muita koristeita, voi ihmisten ohi ahtautuessa käydä niin että joku pahaa-aavistamaton reppana jää sinuun kiinni. Näin voi käydä myös jos sinulla on valtava sormus tai rannekoru jossa on teräviä osia.
Ja näin vastaohjeena voin sanoa että se löysällä silmukalla kudottu huivi tai pusero ei välttämättä ole myöskään se turvallisin, koska niitä teräviä asioita siellä messuilla kuitenkin tulee olemaan, joten älä riko hienoja puseroitasi suotta...


9. Liiku fiksusti
Valitettavasti ainoat joilla on messuilla kunnolla tilaa kävellä, ovat catwalkin mallit, ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin yrittää edetä johonkin, mutta ihmisiä osuu koko ajan tiellesi - vika voi olla sinussa itsessäsi. Kuljet kenties vastavirtaan, mutta aivan metrin päässä itsestäsi kulkee ihmisvirta samaan suuntaan kuin sinäkin. Suuntaa sinne, ja huomaat että liikkuminen on edes hieman helpompaa - mutta edessä hidasteleviin ihmisiin ei auta mikään. Niitä on messuilla aina. Ja näin lisäksi vielä, älä missään nimessä tee äkkikäännöksiä tai äkkipysähdyksiä. Joku takanasi tai lähelläsi ei voi ennakoida mitä aiot tehdä, jollei takaraivossasi ole vilkkua, joten liiku rauhallisesti, ja vaikka saisitkin suuren hingun vaihtaa suuntaa, niin tee se rauhallisesti äläkä poukkoile kuin päätön kana.

10. RENTOUDU
Jos olet jo valmiiksi kireällä päällä niin ahdas messuhalli satojen ja tuhansien ihmisten kanssa ei ehkä ole paras optio. Joten mene tupakalle tai kahville tai mitä tahansa ja asennoidu siihen että siellä messuilla tulee olemaan niitä poukkoilijoita ja ihmisiä jotka eivät katso eteensä. Hyväksy se, ota pitkään henkeä ja sukella mukaan - ja ajattele positiivisesti, että et ole sentään Rollareiden keikalla liiskaantumassa riemusta sekaisin olevien fanien jalkoihin.

Hyvää messuviikonloppua kaikille! Selvitkää ehjänä ja järjissänne


PS: Olipa mukavaa nähdä haltijaemo Tuija Leinonen jälleen. Ostin häneltä haltijan viitisen vuotta sitten messuilta ja kerroin että kyseinen haltija on käynyt Skotlannissa asti kun ei siitä raaskinut luopua. Haltijaemo lähetti terveisiä minun onnentuojalleni.

11/14/2017

Odottamaton isänpäivä

Olin toissapäivänä kävelyllä. Ei mikään erityinen uutinen, mutta minulle se oli harvinaista, sillä en tykkää lenkkeillä, mutta nyt tuli sellainen tunne että pitää saada vähän raitista ilmaa, joten pistin kuulokkeet korville ja lähdin tallustamaan.
Katselin salkoihin nostettuja Suomen lippuja ja mietin että mikäs liputuspäivä nyt on - ai niin, isänpäivä. Olihan sitä töissäkin mainostettu ja facebookissa ihmiset kertoilivat mitä olivat askarrelleet isilleen tai papoilleen.
Minä en ole muistanut isääni isänpäivänä yli kymmeneen vuoteen. Olisi tuntunut tekopyhältä toivottaa hyvää isänpäivää miehelle jota ei edes enää tuntenut.
Ajattelin 2016 huhtikuussa tekemääni matkaa Teneriffalle isän luokse (siitä tässä postauksessa  ja jälkipuintia tässä) ja mietin miten suhtautumiseni tuohon mieheen on muuttunut. Ne katkerat muistot tuntuu menneen talven lumilta ja se ihminen teini- ja esiteinivuosiltani aivan toiselta tähän nykyiseen verrattuna. Huomasin päästäneeni irti menneistä. Mietin että yllättäisinkö isäni - ja itseni - ja tarttuisin puhelimeen. Puin tätä asiaa yhden biisin verran, ja päätin että jahka en kävele enää ruuhkaisen tien vieressä vaan jossain hiljaisemmassa, soitan. Ja soitinkin.


Kynnys soittamiselle ei ollut vaikea ylittää, vaikka se tuntuikin vähän oudolta, mutta lopulta kun se puhelin jo tuuttasi merkiksi että puhelin siellä toisessa päässä soi, ei se vaikuttanut enää mitenkään isolta jutulta.
Mutta kun isä vastasi (ilmeisesti tietämättä kuka soittaa) ja kuuli että soittaja on minä, niin kuulin tämän äänestä että se puhelu, jota en ollut vielä hetki sitten ajatellut edes tekeväni, oli hänelle kaikki kaikessa. Äänensävy muuttui, hymy kuului puhelimenkin läpi, ja lopulta isä sanoikin että miten kivaa että soitin. Olin ehkä hieman hämmentynyt siitä miten tärkeä se pieni puhelu hänelle oli. Sain ison kysymystulvan päälleni kuulumisista ja uudesta työpaikastani ja että pärjäänkö hyvin, että unohdin ihan mitä olin ollut sanomassa. Sanoin säästöjä kertyneen jo sen verran että voisin harkita taas lomamatkaa Teneriffalle - isä innostui heti ja sanoi että voin käyttää vaikka hänen naisystävänsä kämppää ja tämä voi sen viikon asua isän luona ja sanoi hakevansa minut kentältä jos tulen.
Joten, meikä on kai ensi vuoden puolella menossa taas Teneriffalle.

Vaarallisia tällaiset pienet puhelut!

10/24/2017

Särkänniemen Karmiva karnevaali

Viime lauantaiksi olimme sopineet kaveriporukalla että lähtisimme katsastamaan Särkänniemen Karmiva karnevaali-tapahtuman. Valitettavasti, loppujen lopuksi, meitä lähtijöitä oli tasan kaksi, mutta ajattelinpa silti jakaa kokemukseni tästä tapahtumasta.

Ensinnäkin tapahtumaan ja lipunmyyntiin oli hankala löytää, sillä missään ei ollut mitään tieviittoja että mistä paikalle pääsee. Me kaverin kanssa ostimme lippumme Näsinneulan aulasta ja kävelimme pitkän matkaa takaisin päästäksemme sataman puolella olevalle sisäänkäynnille (jossa oli kauhea jono ihmisiä hankkimassa lippujaan, ja me pääsimme heistä ohi, mwahah!). Ostimme rannekkeet joilla pääsee laitteisiin, mutta oltaisiin kyllä pärjätty 9,90€ lipuilla jotka oikeuttivat sisäänpääsyyn.

Ensimmäisenä meitä vastassa oli sirkustaiteilijoita temppuilemassa tangolla ja kävelemässä valtavan pitkillä puujaloilla ympäriinsä. Vasemmalla näkyi nuorten lasten huvipuistolaitteita ja oikealla näkyi savua tupruttava seinään ajanut auto. Matka jatkui kohti sauhuavaa autoa, joka oli merkkinä siitä että Zombie zone alkaa tästä.


Näin larppaamista harrastaneena ihmisenä kiinnitän usein huomiota yksityiskohtiin, ja täytyy sanoa että olin oikeasti todella vaikuttunut siitä että ensinnäkin tämä auto oli ihan oikeasti kolaroitu (nokka rutussa) ja toisekseen, että se näytti jonkun aikaa hylättynä olleelta, sillä tuulilasin ja etupellin välillä olevassa ritilässä kasvoi ihan oikeaa sammalta! Siis sammalta! On se jännä miten pienistä asioista sitä innostuu...






Zombie Zonella laahustivat monenkokoiset ja -näköiset zombiet, jotka pysyivät hyvin rooleissaan vaikka lapsukaiset (kylttien kielloista huolimatta) kävivät tökkimässä ja tönimässä heitä koko ajan. Pisteet siis heille, että osasivat pysyä tyynenä! Itse olisin varmaan purrut päitä irti ks. kakaroilt- tai siis pikku kullanmuruilta. Yksi näistä zombeista oli kuitenkin ylivertaisesti paras, ja hänen hienouttaan ei pysty todistamaan kuvilla, vaan videolla. Joten jos kiinnostaa niin käykää tsekkaamassa tästä linkistä instagramiin laittamani video. Se oli kuin zombie joka on vetänyt liikaa pilveä, jotenkin niin pihalla mutta höpsön söpö yhtä aikaa!


Angry Birds-alue oli taas muutettu Meksikolaisen kuolleiden päivän mukaisiin somistuksiin. Se oli kyllä ihmeellistä miten paljon he olivat käyttäneet aikaa ja rahaa saadakseen nämä koristelut aikaan. Zombie zonelta poistuessa seinällä olevassa isossa tv-ruudussa pyöritettiin "uutislähetystä" jossa uutisankkuri varoittaa kuolleiden nousemisesta eloon ja siitä että nämä käyvät elävien kimppuun.



Meksikolaisella alueella pyöri myös pari kertaa illan aikana burleski-esitys, johon mekin kaverin kanssa ehdittiin käytyämme ensin pizza-buffetissa syömässä. Kuvia en saanut valitettavasti koska tultiin niin myöhään paikalle että ei ollut oikein hyvää saumaa kuvata. Sitä paitsi oli mukavampaa katsella itse tanssia kuin keskittyä kameralla räpeltämiseen.


Illan aikana kävi myös Fire Lady pyörähtämässä pari kertaa esittämässä Tuli shownsa. Käytiin katsomassa yksi ks esityksistä juuri ennen pizzalle menoa.


Tän pizzan jälkeen ei voinut enää mennä mihinkään laitteeseen. Olisin varmaan yrjönnyt, yäk.

Kaiken kaikkiaan ilta oli minusta varsin onnistunut, kylmää säätä lukuunottamatta, mutta olin yllättynyt miten paljon vaivaa Särkänniemi oli nähnyt sisustuksen suhteen. Opasteet olisi ollut ihan kiva juttu, koska niiden puutteen takia me ei löydetty ajoissa katsomaan Kuolleiden päivän kulkuetta, mutta ei se nyt maailmanloppu ollut (kyyläsin instagramista muiden ottamia videoita joten näinpä jotakin). En oikeastaan keksi sen parempaa sanottavaa näin Särkänniemen ensimmäisestä tällaisesta tapahtumasta. Jotakin paranneltavaa varmasti olisi, mutta ensi vuonna sitten uudestaan? Kyllä mä ainakin menisin, mutta en ostaisi laiteranneketta, kun oli liian kylmä pyöriä laitteissa. 



10/15/2017

Mistä hyvä olo tulee?

Omituinen hyvä fiilis sen kuin jatkuu. Olen jo epäillyt että kenties mun edellisen postauksen kampaajani pisti tarjoamaansa teekupilliseen jotakin pitkävaikutteista huumausainetta joka aiheuttaa hyvää oloa ja huumorin löytämistä erikoisistakin tilanteista.

Eilen olin erään läheisen ystäväni muuttoapuna, kun tämä muutti yhdestä Tampereen päästä toiseen. Kaikki koskaan muuttoapuna olleet varmasti tietää, että muuttohommat ei ole mitään mukavinta puuhaa: ensin tavaroita kannetaan vaan johonkin nurkkaan, ja sitten kun se nurkka on täynnä niin todetaan että pitäisiköhän se nurkka tyhjentää sohvaa varten, ja niin samaa laatikkoa pitää siirtää parikin kertaa ennen kuin se on jossakin turvassa. Portaat ovat helvettiä. Hissit liian pieniä että sänky mahtuisi sinne. Ja niin edelleen...
No, meitä oli muuttamassa parhaimmillaan viisi ihmistä yhtä aikaa, ja me selvittiin vain kahdella autoreissulla - mikä oli minusta kauhean positiivista, onneksi ks muuttaja ei ole kauhea materialisti.
   Ja vaikka hissi tosiaan oli pieni ja kiivettävää oli kellarikerroksesta 4. kerrokseen niin mä otin sen urheilun kannalta - hyvää reisilihaskuntoilua! Ja sitten jos ahtaassa hississä oltiin kaverin kanssa kuin sillit purkissa niin silloin oli hyvä pelleillä mitä hölmöimpiä juttuja.
Palkinnoksi muuttoapuna olosta saatiin pizzaa - vaikka en mä oikeastaan olisi palkkiota tarvinnut, mulla oli itseasiassa mukavaa tuolla lailla kavereiden kanssa touhutessa, vaikka lihakset nyt vähän huutaakin hallelujaa.

Illemmalla menin ottamaan Tampereen syö-viikoista kaiken irti ja menin veljeni ja tämän vaimon kanssa syömään Villisikaan. En ollut koskaan syönyt etanoita, mutta kun veljeni kysyi että otetaanko alkupalaksi 12kpl etanalautanen puoliksi niin totesin että hei, miksipä ei!
Avaan asian ihmeellisyyttä hieman kertomalla että olen todella nirso: jos olen päättänyt että en tykkää jostakin, niin en sitä maista. Tai jos maistan kerran jotain ja en tykkää, niin en kokeile sitä enää ikinä uudestaan. Eilen kuitenkin olin heti valmis tilaamaan etanoita ja tiedättekö mitä? Ne oli vielä hemmetin hyviä. Pääruoaksi syötiin villisikaa, toinen asia mitä en ollut koskaan maistanut.

Sitten jatkettiin Oluthuoneelle, jossa veljeni joi kahdet oluet ja lähti sitten kotiin vaimonsa kanssa - 30 sekuntia myöhemmin paikalle kutsumani kaveri tuli pitämään seuraa, joten en jäänyt edes yksin kuin puoleksi minuutiksi! Ajoitus oli melkeinpä täydellinen!
Kerronpa mikä siinä illassa ei mennyt täydellisesti: bussini kotiin.
Ensin eräs humalainen oksensi edessäni bussin lattialle, ja pari pysäkkiä myöhemmin kyseinen bussi pysähtyi ja kuski totesi että tämä bussi ei kulje Lempäälään tänä yönä. Auto ei onnistunut kiihdyttämään 40km/h vauhtia nopeammaksi ollenkaan. Kuski sitten käski kaikki ulos ja sanoi että joku bussi tulee pian jatkamaan matkaa - bussilla kesti yli puoli tuntia saapua, eikä ollut kovinkaan lämmin kolmelta yöllä odotella ks autoa, mutta jostain syystä en edes jaksanut olla kauaa asiasta pahalla päällä. Kyllähän se siellä kylmässä potutti mutta se kiukku laantui melko äkkiä kun uusi bussi tuli. Jos tämä olisi sattunut viime viikolla, olisin varmaan ollut ihan raivona asiasta, mutta nyt en ollut... miksiköhän?

Mistä tämä yhtäkkinen hyvän olon nousupiikki on tullut? Miksi uudet, ennen epäilyttävät asiat yhtäkkiä onkin innostavia ja jännittäviä, ja ikäviltä tuntuneet asiat kuten rojujen kantaminen ylös portaita onkin nyt hyötyliikuntaa? Miksi yhtäkkiä sain päähäni kutsua veljeni vaimoineen ravintolaan syömään, vaikka yleensä me ei pidetä yhteyttä ollenkaan? Miksi viimeyönä baarissa heittäydyin ihan riehaksi kun kajareista alkoi pauhata Walking on sunshine? Mistä tämä hyvä olo johtuu, kun elämässäni ei ole tapahtunut oikeastaan mitään mullistavaa?
Voisiko olla, että mä hukkasin masennukseni jonnekin? Tippuiko se vaan yhtäkkiä johonkin Tampereen kadulle? Menikö se roskalavalle pois heittämieni tavaroiden mukana? Haihtuiko se vanhan hiusvärini mukana jonnekin kadoksiin?

I guess I'll never know.

Parasta ottaa kaikki irti tästä ilosta.



10/11/2017

a Good Day

Tänään on ollut älyttömän hieno päivä.

Lähdin bussilla aamupäivästä Tampereelle kohti Tik-salonkia värjäyttämään hiuksiani. Olin Tampereella jo puoli tuntia ennen aikaani, mutta tallustin silti suoraan salongille jatkamaan jo bussissa aloittamaani kirjanlukuhetkeäni. Olin saanut kaveriltani hänen esikoisteoksena luettavaksi ja hän pyysi että antaisin palautetta kunhan olen päässyt kirjan loppuun. Kirja on ollut tähän mennessä mainio ja olen yllättynyt miten tästä kaverista on tullut ihan uusi puoli esille tämän kirjan sivuilta.

Edellinen asiakas sitten lopulta lähti (upeiden hiustensa kanssa, huom) ja oli minun vuoroni painaa puuta. Olin vielä edellispäivänä ollut sitä mieltä että värjään brunetiksi, mutta katsottuani maratonina Lizzie Bennet Diaries-videoita Youtubesta, päädyinkin punaiseen. En halunnut räikeän punaista, vaan sellaista joka hämärässä ehkä näyttäisi ruskealta mutta auringonvalossa paljastuisi punertavammaksi. Kampaaja ehdotteli sitten oman visionsa, että juuret laitetaan tummemmalla ja latvoihin enempi punaa ja niin syntyikin sitten paras hiustenvärjäys vuosikausiin! Oli kyllä joka euron arvoinen värjäys, ihailen joka kerta peilin nähdessäni miten kivat niistä tuli.


Jatkoin sitten uusien silkkisen pehmeiden hiusteni kanssa tekemään mitä inhoan eniten: ulkovaatteiden metsästys. Olin luonut itselleni selkeät kriteerit jo edeltävänä päivänä, että mitä takkia etsin:
- jotakin värikästä (sähkönsininen tai punainen)
- tarpeeksi pitkä että vaikka paita  takin alla nousisi niin ei tuuli ja kylmä sitten palele alaselässä
- tarpeeksi löysä hihoista että sen alle mahtuu tosissaan kerrospukeutua
- sievä, eikä mikään kiiltomuovihirviö
- ei mitään karvahuppuja tai muita karvoja jotka jää sitten takin alla oleviin vaatteisiin kiinni

No, näillä kriteereillä aloitin KappAhlilta: mustaa, mustaa, harmaata...
H&M:llä: mustaa, karvaa, mustaa, kiiltomuovihirviöitä

Ajattelin, että jospa suuntaan Stockmannin hulluille päiville (toinen asia mitä inhoan eniten maailmassa, mutta hätä ei lue lakia) ja matkalla sinne tajusin että miksi en etsisi jostain kirpparilta? Jos värit on vaikka nyt pois muodista joten "last season"-vaatteista löytyisi? No, niin sitten tein ja huhhahhei, ensimmäinen takki jonka löysin oli kauniinpunainen, pitkä, sievä ja tarpeeksi löysä että sen alle mahtuisi vaikka kaksikin pitkähihaista! JES!
Ja löytyi kiva myssykin jonka violetti sävy tuo hiusten punaisuuden esille.

No, sitten totesin että jos lähtisin kotiin. Suuntasin bussipysäkille ja näin että pysäkillä seisoi minun bussini, mutta en halunnut juosta, joten kun olin jo ihan lähellä, bussi lähtikin jatkamaan matkaansa - mutta kyseinen bussi oli ihan tupaten täynnä, joten laukkuni ja ostoskassini kanssa se reissu olisi ollut varmaan aika tukala. Kymmenen minuutin päästä tulisi seuraava, joten jäin sitten pysäkille odottamaan, kun hyvin, hyvin vieno tihkusade alkoi, ja se yhdistettynä auringonpaisteeseen tarkoitti sitä että koko Tampere hehkui oikein upean näköisenä sen hetken ennen kuin bussini tuli. Istuin alas ja jatkoin kirjan lukemista.

Kotikaupalle päästyäni piti käydä ostamassa pepsiä, mutta unohdin ja päädyinkin ostamaan 30% alennuksella vaniljateetä (nam) ja tulin kotiin. No, kotona muistin että se pepsi jäi, ja vedin uuden hienon takkini päälleni ja köpötin takaisin kauppaan. Kun olin päässyt juuri ulos, alkoi sataa taas tihkuttamalla, ja kaupalle saavuin niin kutsutusti "kreivin aikaan" - kaupan yläpuolella oli upea sateenkaari. Eikä vain yksi, tai kaksi, vaan niitä oli kolme! Räpsin sitten muutamat hienot kuvat kyseisestä ilmestyksestä ja ajattelin että jospa tripla-sateenkaari toisi onnea ja pistin rivin lottoa menemään - yrittänyttä ei laiteta.

Köpötin sitten kotiin pepsipullojeni kanssa ja menin sanomaan äidille jotakin, kun huomasin itseni peilissä. Herranjesta, olenko mä laihtunut, vai näytänkö mä muuten vain paremmalta juuri tänään? Eikä nyt ollut kyse hiuksista, sillä peili näytti minut vain kaulasta alaspäin. Jalkani näyttivät pitkiltä ja selkäni ryhdikkäältä ja aina inhoamani pieni pömppö vyötärölläni olemattomalta. Ja se ei näin niinkuin itsetunto-ongelmista kärsivän kanssa ole mikään hirveen yleinen ilmiö että pitää oikein pysähtyä katsomaan peilikuvaansa tyytyväisenä.

Syyskaamos, my ass, tänään on ollut mielettömän hyvä päivä!


9/12/2017

Tappavaa arkea





Hei vaan hei, ajattelin ilmoittaa että olen yhä hengissä. Mutta jessus kun voi väsyttää.

Aloitin siis tosiaan kuukausi sitten työt ja täytyy sanoa että on se aika rankkaa ollut, lähinnä fyysisesti. Kaikki se tavaroiden purku ja hyllyttäminen on huomattavan väsyttävää puuhaa jos sitä tekee 7-9 tuntia putkeen. Onneksi ei jatkossa tule olemaan ihan näin rankkaa, mutta kun meidän kauppa on ollut alimiehityksellä niin on täytynyt vetää vähän pidempää päivää. Nyt on kaksi uutta työntekijää tulossa joten parin viikon päästä olevat työvuorot näyttää jo helpottuvan näihin menneisiin verrattuna.

Täytyy sanoa etten olisi koskaan osannut kuvitella itseäni kaupan kassalle töihin, mutta kyseisellä duunilla tuntuu olevan vähän mustamaalattu maine, nyt kun sitä työtä on oikeasti tehnyt. Työntekijäalennukset on hyvä, kaikki lisäedut on melko hyödyllisiä, työterveydenhuolto ja jopa fysioterapeutti löytyy auttamaan mua pitkään vaivanneen polviongelman kanssa... Eli kaiken kaikkiaan ei tämä huono diili ole. Etenkin kun lisätään se että en tarvitse bussia tai mitään töihin päästäkseni.

Niin, eli onhan tämä hyvä työ, mutta kyllä tosiaan rupeaa lihaksille käymään rankaksi pikkuhiljaa. Joogakaan ei tunnu enää auttavan asiaa, joten pitää kenties harkita hierojalle menoa kun palkka kolahtaa tilille? Pari päivää ennen ensimmäistä palkkapäivää ja pelottaa jo valmiiksi kuinka lähtee lapasesta kun syysalennuksetkin alkaa.


8/07/2017

Paluumuuttajan päiväkirja - Kuukautta myöhemmin


Paluusta Suomeen on nyt kuukausi, ja tuntuu jotenkin siltä kuin olisin täällä vain lomalla. Tunne on kyllä varmasti ohimenevä, sillä sain töitä tästä kämpän viereisestä kaupasta! Työmatkani ei ole varmaan edes 50 metriä... Uskomaton säkä mulla aina, mistä tää kaikki hyvä onni oikein tursuaa?
Työt ei kuitenkaan ala ennen kuin paikan pomo palaa kesälomilta mua kouluttamaan, mutta on mulla palkallisia koulutuspäiviä ennen töiden alkuakin kassan käytöstä ja hyllyttämisestäkin...

Ystäviä on tullut nähtyä jo melkein kaikkia vähintään kerran paluun jälkeen, joko syntymäpäivilläni (oon jo 26-vuotias!), leffailtaa viettämällä (Pride ja Snowpiercer on muuten hyviä leffoja), grillipippaloissa tai ihan perinteisesti kaljalla (opin vihdoin juomaan Karhua!).
Oon tässä jo tutustunutkin uusiinkin ihmisiin esim. Valkeakoskin musareilla, joissa kävin kääntymässä kaverin grillipippaloiden jälkeen. Olen myös ollut apuna lipunmyynnissä viereisessä kesäteatterissa jossa on käynyt yleisössä paljon tuttuja, joten on tässä jo paljon tullut kuulumisia vaihdeltua ihmisten kanssa hyvinkin lyhyessä ajassa!

Tampere on ollut mun ykköskohteeni aina kun on ollut rahaa tehdä jotain  - työt kun ei ole vielä alkanut niin rahaa on se pieni palkka mitä Skotlannista vielä tuli heinäkuun lopussa. Pieniä muutoksia on tapahtunut näiden vuosien aikana, kuten koskikeskuksen taakse tullut uusi istuskelualue, Kehräsaaren askartelukeskeinen kauppojen rykelmä, uusia puoteja ja ravintoloita, ja jotkut vanhat tutut ovat vaihtaneet paikkaa (kuten Aussie Bar). Kauheasti työmaatoimintaakin on meneillään, kun Tampereelle tulee se uusi ratikka, sekä iso kauppakeskus - jos olisin muuttanut takaisin kun nämä työt olisi jo valmiit niin olisin varmaan aivan hukassa.
Remonteista tulikin mieleeni että suosikkikauppani, Viiden tähden elokuvadivari, on laajentanut liikettään melkein viisi kertaa sen kokoiseksi mitä se ennen oli. Sain hukattua aikaani sinne puolitoista tuntia viime viikolla, kun olin vienyt sinne vaihdossa 74 euron edestä elokuvia. Lähdin sieltä ihan mukavan pinon kanssa kotiin...

Suomalainen ruoka on edelleen maistunut. Oon syönyt niin paljon nakkeja että kaiken logiikan mukaan sitä pitäisi tursuta jo korvista! Sama makkaran ja raejuuston kanssa... Oon nautiskellut myöskin Suomen mansikoita, karpalo-lonkeroa, fazerin suklaata, roiskeläppiä, korvapuusteja ja yksi päivä ihan keskenäni kokonaisen Ståhlbergin mustikkapiirakan (ensimmäiset metsämustikat kolmeen vuoteen, ai että oli HYVÄÄ!). Ainoa mitä tähän mennessä Skotlannin ruokatarjonnasta olen kaivannut, on Tescosta saatavat kanagoujonit, mutta mitään muuta kumma kyllä ei?

Parasta tässä paluumuutossa on kyllä ollut se, että pääsee näkemään taas kavereita. Kun tässä eräänä iltana pelattiin seurapelejä ja otettiin juotavaa ja grillattiin ruokaa niin tuntui että mikään ei ole muuttunut. Ystävyyssuhteet on ennallaan ja voidaan taas porukalla kirota märkää Suomen kesää ja nauttia kesäperunoista voin kanssa ja heittää läppää. On se hyvä huomata että jotkin asiat ei muutu kolmessakaan vuodessa mihinkään. Kaverit ovat ehkä kehittyneet tavalla tai toisella, mutta ovat silti selvästi ne samat ihmiset joihin vuosia sitten kiinnyin (ja jotka eivät pääse musta millään eroon...)

Hirveintä on kyllä se että se p*skin kalja halvimmassakin baarissa Tampereella maksaa n. 4£ kun pelkästään kahdella punnalla sait Skotlannissa vodka-colan tai kahdella ja puolella punnalla oikeasti hyvää kaljaa.

Hävytöntä.



7/11/2017

Paluumuuttajan päiväkirja - Day 6



Nyt on kuusi kokonaista päivää vietetty Suomessa ja ajatteli näin 26. syntymäpäivänäni pistää lyhyesti ja ytimekkäästi plussat ja miinukset näiltä päiviltä:

- Siitepöly
ATSIUH x 1000 sen jälkeen kun saavuin tänne. En tykkää. *niisk*

+ Lämmintä!
Hyvästi Skotlannin hyytävä merituuli joka vihloo luihin ja ytimiin asti, sekä ärsyttävät tihkusateet jotka eivät ikinä lopu. Täällä ollaan 20 asteen lämmössä, satoi tai paistoi, ja silloin kun sataa niin sataa ihan tosissaan eikä mitään surkeata tihkua joka luulee olevansa sadetta. Kävin jo järvessäkin heittämässä hyvästit kahden vuoden talviturkeille.

- Tylsää (toistaiseksi)
Olihan tämä tiedossa että äiten nurkissa asuessa on yksityisyys vähässä ja tekemisestä pulaa kun ei ole vielä töitä, eikä voi asentaa konettaan mihinkään nurkkaan että voisi aloittaa tyypilliset 5 tunnin netflix-maratonit ja säälittävät kissa-videoiden metsästykset.

+ Tekemistä on kuitenkin tarjolla
Tässä kodin vieressä on kaverin ohjaama/pääosaesittämä kesänäytelmä menossa joten mä jo heittäydyin sinne vapaaehtoiseksi lipunmyyntiin ja yleiseksi apulaiseksi. Ensi-illassa törmäsin jo yhteen ohjaajaan joka haluaa mut mukaan seuraavaan näytelmäprojektiinsakin, yay!

- Työnhaun ikuinen tuska
Olit sitten Skotlannissa tai Suomessa, niin työnhaku on aina yhtä ahterista. Täällä kenties inasen enemmän ahterista kuin Skotlannissa siinä mielessä, että lähes jokaiseen liikeketjuun haetaan sähköisesti, kun Skotlannissa sitä selvisi CV:den toimittamisella. Hain toissapäivänä kahteen (2!!) työhön sähköisesti lomakkeita täyttämällä, ja siihen meni yli TUNTI. Ja kun meikä pyöräili työkkäriin kysymään jahka tämä köyhä työtön saisi lainata heidän printteriään CV:den tulostamiseen, niin TE-toimisto oli jo kiinni (vaikka netissä luki että ovat auki).

+ Työnhaku tuottaa kuitenkin hedelmää
Sain jo yhden työhaastattelukutsun (sietääkin saada kun jaksoin täytellä kiltisti 6-sivuisen lomakkeen) ja jahka pääsen tästä vauhtiin niin kutsuja saattaa tulla lisääkin. Skotlannissa jos teit sähköisen hakemuksen niin saattoi kestää kuukausi ennen kuin kuulit mitään - tämän firman kanssa meni 3 päivää.

+/- Kaupat
ELÄKÖÖN ruisleipä, raejuusto, pätkis, tupla-patukka, Fazer, mustikkakeitto, lakritsijäätelö, oltermanni-juusto, maksalaatikko, muumilimsa ja ihanat JAUHOMAKKARAT. Mutta perkele että onnistuin näyttämään idiootilta kun menin kaupan tiskille ja sanottiin että oli jäänyt vihannekset punnitsematta, d'oh!! Ja kerron mikä muu jää punnitsematta, nimittäin mun oma paino. Rupeaa jo maha pömpöttää.

+ Kaverit
Heti seuraavana päivänä paluustani meikä selvitti koska eräs parhaista kavereista mahtaa päästä töistä, lainasi siskolta autoa ja pärryytti Valkeakoskiin yllättämään täysin epätietoisen kaverini siitä että olin sniikisti palannut Suomeen kenenkään huomaamatta. Kaverin ilme oli kyllä kaiken vaivan väärti! Potkin edelleen itseäni siitä etten tajunnut videokuvata tämän reaktiota.

+/- Liikenne
Jes, mä saan ajaa taas autoa! UK:n typerät vakuutussäännöt esti mua satunnaisesti lainaamasta kenenkään autoa, mutta nyt meikä sai pärrätä siskon autolla - myönnän, ensimmäiset kymmenen metriä pihasta lähdettyäni ajoin vasemmalla. Ups.

- Oon köyhä kuin kirkonrotta
Viimeiset punnat meni Skotlannissa siihen kun postitin viimeiset tavarani Suomeen, ja tililtä lähti viimeiset pennoset kun piti lentokentällä syödä jotakin ennen lähtöä. Vaikka olen tehnyt muuttoilmoituksen maistraattiin ja ilmoittanut kelalle että olen takaisin, menee siinä silti vielä tovi ennen kuin saan mitään tukia mistään - jos niille edes tulee tarvetta, sikälimikäli löydän töitä ennen sitä.


Eipä tässä muuta tule juuri tähän hätään mieleen. Menenpä tästä syömään pannulla kärväytettyä jauhomakkaraa.

6/26/2017

Viimeinen työpäivä ja Farewell party


No niin, onpa ollut tapahtumantäyteinen viikonloppu vaihteeksi. Perjantaina olin (hyvin luultavasti) viimeisessä työvuorossani Ayr Racecoursella. Seuraavaan pariin viikkoon ei ole tapahtumia tiedossa ja en tiedä onko tässä nyt järkeä pysyä ks. paikan kirjoilla ihan viimeisiin päiviin saakka. Eilen olisi ollut vielä töitä tarjolla, mutta jouduin sanomaan kyseiselle vuorolle "ei", nimittäin siksi koska kaverini Laura oli järjestänyt mulle jäähyväispippalot! Enpä osaa heti ulkomuistista sanoa koska olen viimeksi altistunut niin järkyttävälle määrälle alkoholia... Tänään ehkä hieman heikotti.
En tosin ollut niin heikkona kuin juhlien emäntä - Laura katosi kesken pippaloiden ja löysin tämän kooman tasoisesta unesta omasta sängystään. Ilmeisesti beer pong ja muut juomapelit eivät ole Lauran kokoiselle ihmiselle parasta ajanvietettä.
Ja niin kävi loppujen lopuksi että minä, joka arvostan nykyään nukkumista hyvinkin paljon, olin "the last man standing". En edes muista aikaa sänkyyn menemisen ja nukahtamisen välillä, nukahdin saman tien.


Oli mukavaa viettää pitkästä aikaa iltaa melkein koko porukalla - tällaista karonkkaa järjestäessä on aina joku jolle päivä ei sovi, mutta kyllä tällä kokoonpanolla saatiin hyvin juhlat kasaan. Yritän kuitenkin tässä lähiaikoina nähdä niitäkin ihmisiä jotka eivät päässeet paikalle. 


Ennen juhlia kävin ensin entisen luokkatoverini kanssa kahvilla, koska tämä ei töiden takia päässyt kemuihin mutta halusi kuitenkin nähdä. Myin myös kyseiselle kaverille muutaman kirjan joista halusin päästä eroon ennen lähtöä - ainoa mikä kirjojen lisäksi tuottaa vielä päänvaivaa on tietokonepöytäni. Kaikki muu on jo myyty pois, televisio mukaan lukien. 

Kävin eilen myös heittämässä hyvästit lempicocktailbaarilleni illallisen merkeissä ja esittelin ks. paikan yhdelle kaverilleni joka ei ollut koskaan ennen käynyt. Sieltä oli helppo hypätä ruokailun jälkeen bussiin ja saapua juhlakämpälle. Juhlien juomapuoli kävi valitettavasti niin "kalliiksi" (Suomen hintoihin nähden ei kyllä mitään) että eräs suunnitelmani huomiselle taitaa jäädä nyt tekemättä. Olin nimittäin aikeissa lähteä kaverin kanssa telttailemaan Arranin saarelle, mutta nyt kun katson ikkunasta tuota myrskyisää säätä niin en usko että jään mistään turhan hauskasta paitsi. Ja suoraan sanottuna olen vieläkin vähän aivot jumissa eiliseltä joten ehkä tää alkoholin käyttö voi mennä taas hetkeksi tauolle (koko telttaretken pointti olikin mennä kaljoittelemaan). 

Mitäpäs muuta nyt on suunnitteilla? Noh keskiviikkona tulee kauan odotettu Pretty Little Liarsin päätösjakso jonka minä ja yksi eiliset pippalot missannut kaveri aiotaan katsoa yhdessä mun netflixillä. Torstaina menen korjaamaan vähän uusinta tatuointiani (josta taisin kokonaan unohtaa mainita helmikuussa kun sen hankin) ja perjantaina menen Glasgown yöelämään juhlat missanneen kaverin kanssa. On se kumma kun kerroin olevani lähdössä takaisin Suomeen niin kaikki haluaa yhtäkkiä taas hengailla! Ja viimeiset kuukaudet ennen tätä on ollut ihan hiljaista sosiaalisten tapahtumien kanssa... Tyypillistä. Muistelisin että tätä samaa tapahtui Suomessa ennen muuttoani Skotlantiin. 
Kai se on sitä että jos kaveri on lähellä ja aina valmis hengailemaan niin sitä ajattelee että "no ehtiihän sitä nähdä toistekin, jospa pidän tänään hiljaisen koti-illan sen sijaan" ja sitten kun onkin yhtäkkiä deadline, jonka jälkeen ei enää kaveria näekään niin tulee sellainen paniikki että pitää vielä nähdä mahdollisimman useasti ennen kuin tämä on sitten poissa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


6/18/2017

DIY Medaljonki jalokivistä


Mä olen aina ollut viehättynyt erilaisista jalokivistä. Kuukivi ja tiikerinsilmä on varsinkin suosikkejani. Kun opettelin ensikertaa käyttämään ICE-resiiniä askartelussa kokeilin tehdä tällaisen ostamaani tyhjään medaljonkiin. Kivet sain kaverilta mutta yksi liila puuttui joten ajattelin että laitan yhden tiikerinsilmä-kiven sinne sekaan. Vaikka ulkonäöllisesti se ei ehkä sovi sinne, niin minusta se on kiva yksityiskohta.


6/16/2017

DIY Naulakkokoukku ajopuusta



Voin kertoa että tämä ja se pieni merenneito-naulatyöni jäävät ainoiksi mitä teen tällä tekniikalla. On nimittäin tosi rasittavaa jos se lanka pääsee jostain kohtaa löystymään ja pitää purkaa kaikki mitä on ehtinyt tehdä sen löysälle jääneen kohdan jälkeen. Tästä sulka-jutusta ei tullut kyllä yhtä hieno kuin merenneidosta, mutta sain mä tämän työn silti myytyä, joten kaippa se jollekin kelpasi!

6/13/2017

DIY Tuulikello haarukoista


Tämä mun piti myydä mutta onneksi se oli omassa käytössä ensin, koska koukku josta tämä pitäisi ripustaa, hajosi. Hups. Onneksi ei hajonnut ostajan käsiin.

DIY Minihylly ajopuusta


Tämän päätin pitää ihan itselläni, joten en myynyt tätä kellekään... Toivotaan että se selviää ehjänä Suomeen asti.

Kävin tänään autotallia läpi kaikesta ajopuusta josta mun piti tehdä joskus jotakin, koska en usko että saan kaikkia näitä projekteja loppuun ennen lähtöä (ja jos saankin, mihin luulen änkeäväni ne?). Oli sääli heittää ne pois, mutta toisaalta helpotus kun ei tarvitse enää stressata mitä niistä keksisi.

6/12/2017

DIY lasinalustoja Scrabble-kirjaimista


Nämä menivät kaverille yhtenä osana synttärilahjaa. Wonderfuliin ei riittänyt f-kirjainta joten käytin yhtä toista askartelukirjainta, mutta se ei onneksi vaikuta lasin tasapainoon kun sen laittaa lasinaluselle. Kun kaikki muut oli jo käytetty niin hokasin että viimeisistä kirjaimista saa vielä muodostettua Carpe Diem!

6/07/2017

I Have 0 Reasons Why



Siitä on taas vierähtänyt hetki kun olen kirjoittanut, mutta ei vain ole oikein ollut mitään erityistä mistä puhua - tai niinhän mä luulin. Olin nimittäin unohtanut kertoa täällä että olen muuttamassa takaisin Suomeen. Asiaa maiskuttelin jo tässä postauksessa mutta nyt on rattaat jo lähtenyt pyörimään ja suurin osa mun omaisuudesta on lähetetty muuttokuormana Suomeen. Ainoa mitä on jäljellä on kasa vaatteita joilla selviän lähtööni saakka, tietokone, pari leffaa ja vedenkeitin (koska en luovu siitä luksuksesta että voin keittää teetä omassa huoneessani). Tulihan tämä päätös aika yllättäen mutta totesin että nyt jos koskaan on hyvä aika - onhan tässä jo kolme vuotta melkein oltukin.

Tietysti se jää surettamaan että se mun ultimaattinen tavoitteeni jäi suorittamatta, eli Royal Conservatoireen opiskelemaan pääsy, mutta hei, mitä nyt olen kuullut muutamalta oppilaalta jotka siellä on, niin voi olla että se ruoho ei ollut niin vihreää kuin miltä mun silmissä näytti. Eikä ole olemassa onneksi mitään lakia joka sanoisi että näyttelijänuraa ei saa yrittää ilman että on käynyt 3 vuotta kalliissa brittiläisessä teatterikoulussa. Joten eipä hätiä.

Mutta nyt siihen aiheeseen miksi edes aloitin kirjoittamaan postausta: Tulin katsoneeksi 13 Reasons Why-sarjan. Jotka eivät tiedä, niin 13 Reasons on kertomus high school-tytöstä, Hannah Bakerista, joka on tehnyt itsemurhan, ja jättänyt jälkeensä 13 kasettinauhaa, joissa hän kertoo 13 syytä itsemurhaansa. Syyt vaihtelevat: eräs poika johon hän oli ihastunut lähetti hänestä paljastavan kuvan koko koululle (tai itseasiassa ks pojan kaveri teki sen käyttäen pojan puhelinta), hänen kaksi ainoaa ystäväänsä jättivät hänet ulkopuolelle alkaessaan seurustella, ja niin edelleen.
Näin itse pitkään masennuksesta kärsineenä, osasin siinä mielessä samaistua tarinaan, että joidenkin ihmisten - etenkin niiden jotka ovat itselle tärkeitä - teot vaikuttavat odotettua vahvemmin omaan mielentilaan. Teini-iässä minulle oli erittäin tärkeää esimerkiksi ihastuksen kohteideni mielipiteet minusta ja heidän hyväksyntänsä ja läheisyytensä. Ja jos he sitten tekivät tai sanoivat jotakin joka antoi sellaisen kuvan että olen jotenkin riittämätön tai he eivät halua olla kanssani tekemisissä, se sattui kovaa ja pitkään.

Jossakin vaiheessa tämä hyväksynnänhaku kuitenkin meni ohi. Luultavasti siihen aikaan kun aloitin lääkityksenikin. Ja nyt ymmärsin, katsottuani 13 Reasons Why:n ja mietittyäni ketkä tällä hetkellä voisivat olla minun "13 Reasons Why", niin voin rehellisesti sanoa, että ei yhtikäs kukaan.
Kukaan tuntemani ihminen, kohteli tämä minua miten huonosti tahansa, ei ole sen arvoinen että minä kirjautuisin ulos tästä uniikista elämästäni. Ehkä olen siis päässyt ainakin jonkun verran eteenpäin tämän masennukseni kanssa, kun en anna enää yksittäisten ihmisten lannistaa minun häikäisevää persoonaani. Suksikoot muut suolle, jos en kelpaa sellaisena kuin olen. Elämä on liian lyhyt että sitä jaksaisi tuhlata siihen että esittää olevansa jotakin muuta kuin on.

Miettiessäni kuitenkin asioita mitkä minua lannistaisi, niin yksi ainoa asia joka tuli mieleeni, oli jämähtäminen paikalleen. Ettei etene missään, ei pääse kehittymään asioissa joista pitää, ei pääse toteuttamaan itseään, vaan jähmettyy totaalisesti lähtökuoppiinsa. Sen takia minua ehkä nyt tympii olla täällä Skotlannissa, jossa opinnot on käyty ja seuraavaa opintopaikkaa ei ole tiedossa, ja tässä kylässä työllistyminenkin (tai työpaikan pitäminen) on kiven alla ja huonommaksi vain menee (moni kauppa sulkenut ovensa viime aikoina). Olen siis melko jumissa täällä enkä etene. Siksi kai olen purkanutkin turhautumistani askarteluun, mutta askartelu ei valitettavasti maksa laskuja tai vuokraa, vaikka yritinkin viime viikolla pitää myyjäiset joissa olisin saanut vähän extrarahaa ja päässyt ylimääräisistä teoksistani eroon - ja kyllä vähän pääsinkin, mutta en tarpeeksi.

Joten, täällä meikä nyt sitten istuu lähes tyhjässä huoneessa, tuntien olonsa kuitenkin ihmeellisen rikkaaksi koska asiat on etenemässä taas edes johonkin suuntaan, vaikka se suunta olisikin nyt sitten koto-Suomi jonka talvet ei sovi mun persoonaani sitten yhtään. Mutta ensi talvella saatankin olla taas töissä Teneriffalla (saan n. 11.6. tietää pääsenkö töihin vai en) joten hip hei ja hellurei!

5/14/2017

Takaisin töihin

Ei, en ole palannut hullun stalkkeri-pomon ravintolaan, enkä mätänevään intialaiseen ravintolaan, vaan takaisin Ayrin racecourselle. Olen ollut nyt kahtena hevoskisapäivänä töissä, sekä ollut tarjoilijana pikkutytön kommuunio-juhlissa, rugby-seuran hyväntekeväisyyslounaalla, kätilöiden vuosikokouksessa ja intialaisissa häissä - ja ensi viikolla olen töissä showssa jossa esiintyvät  dreamboysit - miesstrippariryhmä!
Hyvä juttu tässä työssä on se että se on tuttu ja turvallinen: tunnen kaikki vakityöntekijät nimeltä ja pomot ovat täysjärkisiä ja mukavia. Ja mikään työpäivä ei ole samanlainen, koska ks tila tosiaan isännöi kaikkea häistä kokouksiin. Tähän mennessä omituisin työpäivä oli kyllä nuo intialaiset häät: ruokasalin tilaa halkoi isot valkoisesta kankaasta tehdyt seinämät ja seinämän toisella puolella söivät naiset, toisella puolella miehet. Miesten puolella sai kaikki tarjoilijat tehdä työtään, mutta naisten puolelle salia ei ollut miestyöntekijöiden sallittua astua jalallaankaan - toisin sanoen me naistarjoilijat jouduttiin tekemään paljon enemmän työtä. Varsinkin koska jääkone sijaitsi naisten puolella eli joka kerta kun miesasiakas pyysi jäitä pöytäänsä, piti minun tai jonkun muun juosta niitä hakemaan vaikka jäitä olisi pyydetty miestarjoilijalta. Huhhoih.

Rugby-seuran hyväntekeväisyyslounaalla meikä palveli V.I.P.-pöytää, johon kuului legendaarisen rugby-kommentaattorin, Billy McLarenin, tytär perheineen. Kyseinen tytär kävi kertomassa pomolleni miten tyytyväinen hän oli minuun ja kuinka pidin hyvää huolta hänen seurueestaan - jos olisin voinut, olisin nauhoittanut kyseiset kehut ja lähettänyt ääninauhan entiselle pomolleni.

Niin, entisestä pomosta puheen ollen, olen nyt 1 ja ½ kuukautta tässä vängännyt että tämä suostuisi maksamaan minulle palkan kuukaudelta jonka olin siellä töissä - n. 400 puntaa. Ensin lähetin vain kirjeen jossa pyysin rahojani, mutta mitään ei tapahtunut. Kolme viikkoa myöhemmin, kun palkkapäivä oli tullut ja mennyt, lähetin kirjeen jossa kerroin olleeni yhteydessä ACAS:iin (paikalliseen firmaan joka auttaa työntekijöitä joita on kaltoinkohdeltu tavoin tai toisin) ja pian alkoikin tapahtua: he olivat muka yrittäneet saada minua jo pitkän aikaa kiinni koskien palkkaani ja että palkka oli kyllä heti noudettavissa. Noh, menin sinne kaverin kanssa hakemaan palkkaani (pitihän sitä nyt olla henkivartija mukana) ja sain kuin sainkin palkkani - shekkinä. Ja kauanko kestää täällä siirtää shekki tilille? Vajaa viikko. Eli ensin sain tapella heidän kanssa puolitoista kuukautta että he edes suostuvat maksamaan ja nyt saan odottaa vielä extra-viikon että rahat näkyy tililläni. Argh.


Ai niin, tässä vielä lopuksi kätilöiden vuosikokouksesta kuvia heidän cupcake-koristelukilpailun osallistujista. 






4/28/2017

DIY Kukkaruukku teepannusta


Tämäkin oli aika selkeä prokkis, joka tuskin ohjeita kaipaa? Tästä tuli mielestäni aika söpö, mutta tuo kaktus oli huono idea istuttaa siihen - tapoin sen alle kolmessa kuukaudessa joko liialla vedellä tai liian vähällä.

R.I.P. Tarmo-kaktus.

4/27/2017

DIY Pyyhekoukku



Askartelukuume on iskenyt jälleen tässä työttömänä ollessa ja huomasin että eräät jo kauemman aikaa olemassa olleet työni ovat jääneet julkaisematta blogiin. Ehkä mun pitäisi järjestää myyjäiset ja kerätä siten rahaa, kun hullu pomoni (josta kirjoitin edellisessä postauksessa) ei ole kerta saanut aikaiseksi maksaa palkkaani vieläkään...?

Yleensä kerron yksityiskohtaisesti miten olen tehnyt nämä askarteluni mutta tämä nyt on aika selkeää pässinlihaa. Jämerällä työvälineellä reikä lusikkaan (kunnon kuminuija ja jokin terävä metalliesine kelpaa), lusikkaosa niin tiukasti puristimeen kunnes se litistyy, varsi väännetään koukuksi ja ruuvilla kiinni puulätyskään. Voila! Halpa ja helppo.
(Kirjaimet on ostettu sinellistä aikanaan.)

4/23/2017

In case I disappear, tell my mom I love her

Vielä ei ole kaikki edellisen työpaikan kanssa ohi, vaikka potkut sieltä sainkin.

Muutama päivä sitten tuli facebookissa eteen paikallislehden uutisotsikko, jossa kerrottiin että suosittu paikallisravintola on saanut varoituksen yhdeksästä eri hygieniaturvallisuutta koskevasta rikkeestä. Ja mikäs muu ravintola mahtoikaan olla kyseessä, kuin juuri se josta sain viime viikolla potkut! Uutisessa mainittiin muunmuassa päivämäärämerkkaamattomia eineksiä, vanhentuneita eineksiä sekä se että tilan puutteen vuoksi se iso soppakattila jossa päivän keitto on, löytyi tarkastajan ilmaantuessa keittiön lattialta. 
Ottaen huomioon että itsekin aloin oksentamaan juurikin päivän keiton syötyäni, koin tämän tilanteen aika huvittavana. En siten voinut vastustaa kiusausta, vaan "tägäsin" kyseiseen uutiseen kaverini joka tiesi tästä koko sotkusta, mainiten vain tilanteen ironisuuden (viesti meni siis näin: "*kaverin nimi* irony is strong with this"). 
Tuntia myöhemmin huomaan että olen missannut kolme puhelua ja että vastaajassani on yksi viesti. Kuuntelin vastaajaviestin ennen kuin aloin soittelemaan takaisin ks numeroon, ja onneksi teinkin niin, sillä kyseessä oli ex-pomoni, joka sanoi nähneensä minun facebook-herjaukseni ja että hän on soittanut edelliseen työpaikkaani ja varoittanut heitäkin että he saattavat joutua facebookissa minun haukkujeni uhriksi, ja hän sanoi myöskin pitävänsä huolen että en saa enää töitä mistään tästä kylästä, ellen poistaisi tätä herjausta facebookista. 

Ensimmäinen reaktioni oli: "oookei...?" 

Toinen reaktioni oli lievä pelko, sillä olen kuullut että ks pomo ei ole aivan järjissään, joten aloin heti miettiä tietääkö hän missä asun, pitääkö alkaa pelätä että tulee tiiliskivi ikkunasta läpi...?

Kolmas reaktioni oli jo lievä huvittuneisuus: kuinka hölmö tämän ihmisen pitää oikein olla, että hän jättää minulle vastaajaviestiin uhkauksia? Tallensin ks. viestin tulevaisuuden varalle, mikäli tämä nainen ryhtyy oikeasti hankaloittamaan elämääni. En myöskään poistanut facebook-viestiäni, vaan otin siitä kuvatallenteen siltä varalta että ks pomo väittää minun sanoneen enemmän kuin oikeasti sanoin. 

Sillä välin kun menin alakertaan kertomaan äitini miesystävälle tapahtuneesta, oli puhelimeeni tullut tällä kertaa eri numerosta yksi soitto, ja vastaajaviesti, mutta tässä vastaajan viestissä ex-pomoni esitti soittavansa paikallisesta ravikisapaikasta, jossa hän tietää minun työskennelleen ennen baarissa, ja johon olen aikeissa palata töihin jos minut sinne huolivat. Hän esitti soittavansa siksi että he tarvitsevat minua takaisin heille töihin ja pyysi että soittaisin hänelle mahdollisimman pian takaisin.
Jos en olisi jo pelkästä äänestä tunnistanut että kyseessä oli ex-pomoni, niin vähintäänkin olisin kyseenalaistanut miksi minun entinen työpaikkani soittaa minulle kymmeneltä illalla, ja että miksi he ylipäätään soittavat minulle, kun olen ollut heihin sähköpostitse yhteyksissä ja yleensä jos heillä on asiaa, he lähettävät tekstarin. Kyseessä oli siis vain ex-pomoni epätoivoinen yritys saada minut soittamaan hänelle takaisin. En soittanut. 

Sen sijaan soitin seuraavana päivänä ACAS:iin, paikalliseen palveluun johon työntekijät voivat soittaa hakeakseen ilmaista neuvoa lakiasioissa. En nimittäin ole vielä saanut palkkaani, ja olen nyt hiukan huolissani että tämä pomo ei ole aikeissakaan maksaa minulle. Kysyin siis ACAS:lta mitä minun pitäisi tehdä, ja he käskivät kirjoittaa pomolle kirjeen jossa vaadin palkkaani maksettavaksi viikon sisällä. Jos palkkaa ei viikon sisällä kuulu, minun tulee soittaa takaisin ACAS:ille ja nämä ottavat sitten pomooni yhteyttä lakiteitse. Tein kuten neuvottiin ja perjantai-iltana kirje oli toimitettuna ravintolaan (kaverini toimesta, itse en uskaltanut sinne mennä). Joten nyt en voi sitten muuta kuin odotella ja katsoa aikooko ex-pomoni heittäytyä täysin lapselliseksi vai tekeekö hän meille kummallekin elämän helpommaksi ja maksaa palkkani ja voimme jättää toisemme sitten ikihyviksi rauhaan... Vai jäänkö piakkoin auton alle kotimatkalla kaupasta.


4/20/2017

William Control @ Ivory Blacks

Viime keikasta  olikin ehtinyt jo vierähtää puolisen vuotta, joten William Control koki että oli taas aika palata Euroopan maaperälle. Meikä onnistui ostamaan V.I.P.-lipun joten pääsin sisälle jo hyvissä ajoin ennen keikkaa tapaamaan Williamia ja Aesthetic Perfectionin jäseniä. Sain mm. nimmarit, fanimukin sekä yhteiskuvat kaikkien kanssa. Ai niin ja ilmaisen oluen!
Edellisen ja tämän keikan välillä Williamilta on tullut uusi albumi, ja täytyy sanoa että en ole lämmennyt niin paljoa tälle uudelle tuotannolle, kun vertaa miten hyvää se vanha on, ja valitettavasti suurin osa keikkabiiseistä koostui tämän uuden albumin sisällöstä, mutta en silti valita. Jätkän lavakarisma on aina rahan arvoista nähdä, ja oli tietysti mahtavaa tavata mies ennen keikkaakin lähemmin! Tavattiin me kyllä keikan jälkeenkin, mutta silti.


Minä ja William, tui tui...


Aesthetic Perfectionin laulaja 


William taisi viime keikalla Edinburghissa rikkoa mikkinsä kun se leikki sillä tuolla tavalla....



Aggressio

No se siitäkin työpaikasta sitten. 
"Voi ei! Mitä nyt tapahtui?"
No, perjantaina otin töistä mukaani yhden ylimääräisen keiton kun keittiön pojat tarjosi, ja kotiin päästessäni söin sen. Puolisen tuntia myöhemmin meikä halaa vessanpönttöä ja oksentaa sisuskaluja pihalle, ja lauantainaamuna ei olo paljoa parempi. Soitan siis töihin ja sanon että mulla on ruokamyrkytyksen oireet ja en voi tulla töihin, ja vastaus oli? Ei tarvitse tulla takaisin töihin ollenkaan. Tähän mennessä tehtyjen tuntien palkka tulee perästä, kiitos ja hei. 
"...aika ylireagoinnilta kuulostaa."
NO AIJAA?

Hauskintahan tässä on se, että tänään ks. ravintola pääsi paikallislehtiin homeongelman ja parasta ennen-päiväykset ylittäneiden ruoka-aineiden takia, kun oli tarkastaja tullut visiitille. Ylläri.

Mutta sellaista, siinä meni sekin työ sitten. Onneksi ehdin tehdä parisen sataa puntaa kuitenkin rahaa siellä joten en ole nyt ihan puilla paljailla, mutta uusi duuni pitäisi löytyä mahdollisimman pian kumminkin. 

Tulin tässä kuitenkin todenneeksi, että tämä vaihdos baaritöistä ravintola-alalle ei ollut välttämättä se paras idea. Ehkä ylireagointia sanoa näin kun on vasta kaksi ravintoladuunia takana, mutta mä en suoraan sanoen ole kovin lahjakas lautasten kantamisessa. Varsinkin tässä viimeisimmässä duunissa, jossa oli raskaat isot lautaset, joiden päällä piti vielä tasapainoitella toista lautasta tai purkkia (soppakulho tai ranskalaisille tarkoitettu kippo) ettei ne liu'u alas lautaselta, ei tosiaankaan ollut mun hienoimpia kokemuksia. Joka kerta kun tartuin lautaseen niin olin hermorauniona että mitäs jos tän nyt pudotan... Ja pudotinpa kaksi kertaa onnistuneesti ne ranskalaiset lattialle tässä parin viikon aikana. Ja sain kokilta raivot niskaani kun tämä joutui sitten paistamaan uudet ranut. 
Vasemmassa ranteessani oleva satunnainen kipukaan ei ole auttanut tässä tarjoilijantyössä (mursin ranteeni ala-asteella ja se ei koskaan parantunut "oikein"), ja eikä varsinkaan mun ikävä kala-allergiani. Me tarjoilijat kun ollaan ne jotka tyhjentää lautasten sisällöt bioastiaan, jotta tiskaajan on ne helppo sitten esipestä koneeseen valmiiksi, ja sitä kalan määrää mitä nämä täällä Skotlannissa syö... Voin kertoa että käteni tuntuivat välillä siltä kuin ne olisi upotettu happoon. Ihottuma ei ole vielä viisi päivää töiden lopun jälkeenkään heltynyt. 

Joten ehkäpä nämä potkut olikin ihan hyvä asia mun terveyden kannalta. Työilmapiirikään ei ollut kyllä sieltä parhaasta päästä - toinen pomoista mm. on saanut syytteen kun läimäisi erästä (ennen mua siellä työskennellyttä) tarjoilijaa kasvoihin asiakkaiden edessä. Että sellaista. Ehkä tämä oli siis ihan hyvä juttu että sain lähtöpassit, olisi tullut melkoinen "hengen kuolio" jos olisin jäänyt sinne kauaksikin aikaa.



Aggressio!
Päästä, päästä irti jo
Ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään
Tää on hengen kuolio.
Ollut pitkän aikaa jo
Tässon kaikki olemukseltaan väärää