4/30/2016

Kun yhtäkkii tarvii töitä

Heräsin juuri viikko sitten siihen todellisuuteen että tosiaan, multahan loppuu kohta opintotukien saaminen. Koulut loppuu jo 11. kesäkuuta joten en saa varmaan kesäkuulle mitään tukia kelalta, joten toukokuun tuki jää varmaan viimeiseksi. Samalla tulin siihen johtopäätökseen, että työvuorot joita teen laukkakisoissa, eivät varmaan pidä mua taloudellisesti pystyssä (juuri eilen tuli valtavat 52 puntaa tilille yhdestä työvuorosta). Joten oli aika ottaa taas härkää sarvista ja mennä työhakemusjakokierrokselle. Tällä kertaa se oli huomattavasti helpompaa kuin viime vuonna, kun en tuntenut seutua vielä kovin hyvin. Olin jo vajaa tunnissa jakanut reilut kymmenen hakemusta eri baareihin lähialueella ja kuinkas kävikään? Heti seuraavana päivänä tuli kutsu työhaastatteluun erääseen hienoon hotelliin, ja haastattelu oli keskiviikkona. Meni tosi hienosti mutta hakijoita oli enempikin joten ensi tiistaina on luvassa pieni tutustumispäivä ja sitten on kahden viikon harjoitteluaika, jonka jälkeen päätetään saanko jäädä.

Ja eilen aamulla olin missannut puhelun eräästä toisesta firmasta, mutta kun puhelu tuli niiden ns. henkilöstöpalvelusta, siihen numeroon ei voi soittaa takaisin... Eivät soittaneet vielä tänään uudestaan joten toivotaan että ensi viikolla kuuluu jotakin.

Sen lisäksi pommitin Centre stagea, jossa olin ollut jo ennen Teneriffan reissua haastattelussa, ja nämä viimein vastasivat ja pyysivät mua tulemaan torstaina käymään, kun heillä alkaa projekti jossa eräs huone muutetaan treenihuoneeksi ja he kaipaavat mun tilasomistajan kokemuksia... Toivottavasti antaisivat mulle roolitöitäkin, eikä vaan backstagehommia.

Backstagesta tuli mieleen, että meidän koulun valmistuvalle luokalle on tarjolla valmistujaislahjana ILMAINEN päivän kurssi Tron theatressa Glasgowssa, jossa pääsee tutustumaan muutamaan alan huipputyöntekijään, joista voisi haaveilla joskus itselleen työnantajaa. Paikkoja oli rajallinen määrä joten ilmoittauduin heti tänään, että varmasti pääsen, koska Tron theatre on yksi Glasgown huippuja Citizenin rinnalla. Tämä homma on vasta kuun lopussa mutta oon jo ihan innoissani!

Mitäpä muuta näin työn saralla, ei kai sen kummempia... Tarvitsen rahaa että voin matkustaa koe-esiintymisiin mutta tarvitsen töitä että saan rahaa, eli pakko tehdä jotain muutakin kuin pelkkää teatterityötä tässä sivussa. Ajattelin koe-esiintyä yhteen kiertueteatteriin kunhan kerkeän, vaikka innostus ks. paikkaa kohtaan ei ole kovin suuri kun kyseessä on ryhmä joka esiintyy vain lapsille...
Lapsia, plääh.


4/21/2016

Glasgow vs. London Metropolitan

University of Glasgow

Tämä Tylypahkaa muistuttava linnoitus sijaitsee aivan Ayrin lähellä iki-ihanassa Glasgowssa. Koululla on hulppea kirjasto johon kuuluu 2.5 MILJOONAA kirjaa! Koulu tukee myös oppilaitaan osa-aikatyön haussa ja koululla on tarjota jopa 350 oppilaalle vuosittain työpaikka. Koulu on lehtisessään myös laskenut että heidän kampuksellaan asuessa rahaa menee kuukausittain n. 950£, ja tähän sisältyy ruoka, asuminen, bussit, pyykit, puhelin, netti ja viihde (mitälie se viihde sitten meinaa). Koululla on myös n. 50 yhteistyössä olevaa koulua ympäri maailman jonne mennä vaihtariksi jos haluaa opiskella kolmen vuoden sijaan neljä vuotta.

Kurssi: Theatre studies
Hinta: 1820£ / vuosi
Minua kiinnostavia aineita: Playwriting

London Metropolitan University

Metropolitan kehuu myös itseään oppilaita tukevana paikkana, joka auttaa löytämään osa-aikatöitä opiskelun lomassa. Koululla on kolme täysin varustettua teatteristudiota, ja yhteistyösopimus Frantic Assemblyn kanssa (normi-ihmiselle ei varmaan sano mitään mutta täällä päin draama-maailmassa Frantic Assembly on aika Big deal).

Kurssi: Theatre and performance practice
Hinta: 9000£ / vuosi
Minua kiinnostavia aineita: Dramaturgy, Writing for theatre


Kumpi?

Nyt ei tarvittu Unistatsin mielipidettä edes asiassa, sillä päädyin tulokseen: ei kumpikaan. Kummassakaan ei opiskella näyttelemistä itseään tarpeeksi, joten nämä koulut ei ole minua varten.

4/20/2016

Jälkipuinti isä-tytär-kohtaamisesta Teneriffalla

Flower


Mä en muista enää kauheasti yksityiskohtia siitä mitä isäni mulle sanoi vuosien varrella, ennen kuin äiti otti avioeron. Muistan vain sen millainen kuva minusta itsestäni tuli: että olen laiska, tyhmä ja turhake. Muistan elävästi isän sammuneena nojatuoliin koska se oli näky jonka useina iltoina näin. Muistan sen kerran kun isä melkein löi isoveljeäni ja äiti riensi väliin ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Muistan kun isä ja äiti olivat riidelleet ja äiti itki, ja sanoin äidille että menen käskemään isää pyytämään anteeksi, mutta en muista millaisen vastauksen sain isältä, luultavasti silmien muljautuksen tai murahduksen. Muistan syyllistämisen ja vainoharhaisen "te olette kaikki minua vastaan"-syyttelyn. Muistan pään pudistelut ja silmien muljauttelut ja murjotuksen. Vain pari lausetta on jäänyt elämään muistoissa, kuten...

"Kampaa naamas"

"Kaikki jää sulta ku sudelta paska"

Muistan kun isä toi Teneriffalta Faber-Castellin kyniä, kun olin pyytänyt. Ainoa vain että pyysin puuvärejä ja nämä olivat niitä vedellä ja siveltimellä levitettäviä. Kun mainitsin asiasta, humalassa oleva isä suuttui ja sanaharkkaa syntyi. Uskalsin kerrankin sanoa isälleni "haista p*ska" ja vastauksena tuli "haista ite". 

Ne ei olleet hyviä vuosia, ja jättivät jälkeensä pahat itsetunto-ongelmat ja masennuksen joka kehittyi n. 11-vuotiaasta eteenpäin, kunnes 2014 totesin että tämän on pakko joskus loppua. Saatuani hoitoa masennukseen asiat näytti valoisammilta: jaksoin taas tehdäkin jotain, sain uusia ideoita, luotin itseeni, uskalsin, muutin Suomesta. Mutta vuosia sisuksiani on silti kalvanut se sietämätön viha. Miksi minä? Miksi minun lapsuusvuoteni piti mennä niin pilalle silloin 9-vuotiaana? Miksi minulla ei ole sellaista isää jollaisia kaverit facebookissa mainostaa rakastavansa yli kaiken koska nämä ovat aina tukena ja turvana? Joskus toivoin, ettei minulla olisi isää ollenkaan. Olisin pärjännyt paremmin ilman.

Nyt kuitenkin kun olen omakätisesti todennut kuinka oma persoonallisuuteni oli täysin erilainen masentuneena ja nyt, joudun myöntämään että ymmärrän isääni nyt paremmin: hän oli ollut pahassa moottoripyöräonnettomuudessa, kärsi kovia kipuja jolle lääkärit olivat osaamattomia tekemään mitään, hänet todettiin kyvyttömäksi työhönsä, hän tunsi olonsa varmasti hyödyttömäksi ja toimeettomaksi, ja turhautui siihen sekä kärsimiinsä kipuihin. Hän itse on myöntänyt (äidilleni) että hän ei ollut oma itsensä silloin, vaan masentunut. Kun ajattelen asiaa näin, että syy oli sen moottoripyöräonnettomuuden, muistan pieniä välähdyksiä ajasta ennen sitä, ajalta ennen kuin olin 9-vuotias: kuten se isä joka kutitti niin että oli happi loppua nauramisesta. Asia on vaan niin että silloin olin liian nuori että niitä muistoja ei löydy enää, kun myöhemmät muistot ovat täyttäneet pään. Ainoa mitä minulla on jäljellä on muisto siitä ilkeästä, ärsyyntyneestä ja mollaavasta isästä. Siksi koinkin lentokoneessa matkalla Teneriffalle kovaa ahdistusta ja päädyin oksentamaan, koska jotenkin alitajunnassani pelkäsin meneväni viikoksi altistumaan samalle pilkalle. Siksi lentokentällä vietin kymmenen minuuttia vessassa meikkaamassa, etten saisi ensimmäisenä kommenttia naaman kampaamisen tarpeesta. 
Vielä saapuvien ovesta kulkiessani mietin, että olinko totaalisen typerä tullessani vapaaehtoisesti altistumaan viikoksi tämän ihmisen vaikutukselle, kun olin ollut poissa tämän seurasta jo niin pitkään ja pärjännyt hyvin, mutta siellä sitä oltiin, ja lohduttauduin ajatukseen että ainahan minä voin mennä muualle pyörimään: ei mikään pakottanut minua viettämään koko viikkoa isän seurassa. 

Rooster and chickens

Kun saavuin porteista erotin heti isäni muiden joukosta, ja kun aloin kulkea tätä kohti, tämä kurtisti kulmiaan hämmentyneen oloisena. En vieläkään oikein tiedä miksi. En uskaltanut kysyä, mutta luulen että häntä hieman hämmensi kuinka näytin niin erilaiselta viime tapaamiseen nähden. Hänen ensimmäinen kommenttinsa oli: "No tulithan sä sieltä!" ja heti aivoissani alkoi raksuttaa: piruiliko hän? Vihjasiko hän että olen jotenkin hidas? Mutta kommenttia seurannut halaus ei tuntunut ilmaisevan mitään negatiivista - ja siitä se viikko sitten alkoi. Vietin joka päivä tuntikausia isän ja tämän naissystävän seurassa, ja vaikka näilläkin tuli erimielisyyksiä, kuten äidin ja isän välillä aikanaan, ei isä ottanut niitä niin vakavasti, eikä tosissaan suuttunut mistään. Hän harrastaa nykyään biljardia, ja jopa laulaa karaokessa! (en koskaan aiemmin ollut kuullut tämän laulavan). Hänellä on myös paljon ystäviä joista jotkut kehuivat minulle kuinka hieno tyyppi isäni on, ja joskus oli pakko miettiä että puhutaanko me edes samasta ihmisestä.

Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että ihminen voi muuttua. Isäni ainakin on muuttunut. Hän huomaavaisesti täytti asuntonsa jääkaapin minua varten (vaikka joo, osti sitä lohilevitettä unohtaen että olen allergikko), maksoi aina yhdessä ulkona ollessa mun ruokani ja juomiseni, vei mut yhtenä päivänä pitkälle ajelulle vuokra-autolla pitkin hienoja maisemia, esitteli minua kaikille ystävilleen ylpeän oloisena ja yhtenä iltana jäädessäni baariin ja isän lähtiessä jo nukkumaan, hän ilmoitti läsnäolevalle kaverilleen että minä olen nyt tämän kaverin vastuulla ja että isä nirhaa tämän jos minä en pääse ehjänä kotiin - luultavasti rakastavin asia mitä olen isän suusta kuullut kymmeneen vuoteen.

Nyt kun olen ollut kotona Skotlannissa jo viikon ja sulatellut tätä kaikkea, olen todennut päässeeni yli sisuksia polttavasta vihastani. Olen anteeksiantanut.

Lentokentällä erotessamme halaus oli paljon pidempi ja tiukempi kuin saapuessani, ja isä sanoi: "Tulethan taas joskus käymään, jooko?" ja lupasin tulla kun vain voin. Se kauan kalvanut viha oli sammutettu. Mieleni teki sanoa lähtiessäni että "isi, en mä vihaa sinua", mutta siitä olisi voinut tulla meidän suvulle epätyypilliset porut ja me ollaan niin kovaa sakkia että ei me semmosiin alennuta.

Carved plant

4/19/2016

Sussex vs. St. Mary's

University of Sussex

Brightonista kivenheiton päässä oleva University of Sussexin draamakurssi on National Student Surveyssa päässyt listan ykköseksi, mutta se että kurssi ei painota näyttelemistä vaan on laajemman skaalan kurssi, pistää mut nyt vertaamaan sitä joka tapauksessa toiseen kouluun sen sijaan, että heittäisin sen saman tien 2. kierrokselle. Koulussa on optio opiskella draamaa neljässä vuodessa kolmen sijaan, jolloin extravuotena voit lähteä vaihtariksi Tanskaan, Ranskaan, Saksaan, Islantiin, Irlantiin, Italiaan, Espanjaan, Australiaan, Japaniin, Amerikkaan tai Kanadaan. Huhhuh! Koulussa on vuosittain oppilaita yli sadasta eri maasta, mutta osa-aikatyötä koulu ei auta etsimään, vaan pikemminkin rohkaisee oppilaitaan (varsinkin Englannin ulkopuolelta olevia) olemaan käymättä osa-aikatöissä, mikä on minusta vähän hassua... Koululta löytyy myös oma pikku elokuvateatteri jossa oppilaat voivat katsoa elokuvia.

Kurssi: Drama and Film studies
Hinta: 9000£ / vuosi
Minua kiinnostavia aineita: Post-1960's Hollywood, Cinematic sexualities, Feminist approaches

St. Mary's University Twickenham

Vain parin minuutin päässä Thames-joelta oleva St. Mary's on ihanteellisella paikalla lähellä Lontoon keskustaa mutta kuitenkin rauhallisessa ympäristössä. Koulun kirjasto on vertaansa vailla; pääkirjastossa on 300 opiskelutilaa, yli 90 000 kirjaa ja 160 tietokonetta sekä 72 lainattavissa olevaa läppäriä. Jokainen oppilas saa oman tuutorin joka neuvoo ja auttaa asioissa. Acting-kurssin oppilaat osallistuvat isoihin produktioihin 2. ja 3. vuosinaan ja opinnot ovat todella tekemispainotteisia (essee-tehtäviä yksi per lukukausi eli 2 per lukuvuosi). Koulun näyttelijäkurssilla on myös yhteistyösopimukset Royal Shakespeare Companyn ja National theatren kanssa.

Kurssi: Acting
Hinta: 9000£ / vuosi
Minua kiinnostavia aineita: Acting for TV and Radio, Audition techniques and profession of acting


Kumpi?

Unistats ei auta nyt tässä valinnassa koska St. Mary's ei ole opettanut näyttelemistä kauaa - ennen kurssit olivat laajempia, eli Dramaa. Vaikka Sussexilla on kovin arvostettu tausta niin silti kyllä seuraan nyt järjen ääntä ja valitsen ennemmin St. Mary'sin koska siellä perehdytään enemmän näyttelemiseen.



4/18/2016

Lisää Loro Parquesta

Meerkats

Kuten lupasin, palaan nyt taas aiheeseen Loro Parque (ja eläintarhat yleensäottaen). Kuten aiemmassa postauksessani sanoin, mua hieman harmittaa niiden gorillojen puolesta, sillä niillä näyttää olevan tosi kurjaa. Lisätila ja jotakin viihdykettä ei olisi raukoille pahitteeksi, ottaen huomioon että ne ovat älykkäitä olentoja joiden mieli kaipaa varmasti virikkeitä. Jos salakuljetan niille viilan banaanin sisässä?

Meerkats

Nelisormimangustit olivat uusi tuttavuus Loro Parquessa. Näillä näytti olevan koko ajan vipinää ja vilskettä ja pienien tunnelien kaiveluprojekteja käynnissä. Ja täytyy sanoa että ai että ne oli niin lutusia!

Meerkats

Black panther

Isojen kissojen kuten pantterien ja tiikerien eläintarhaamista en ole oikein koskaan ymmärtänyt - ne aina nukkuu tai löhöää jossakin mahdollisimman piilossa. Miksi ihmiset vaatii saada niitä eläintarhoihinsa kun ne ovat niin passiivista edes katsella? Liikkuvatko ne muuten vaan öisin? Jos liikkuu niin miksi pitää niitä eläintarhassa joka on auki yhdeksästä kuuteen? No okei, alemmassa kuvassa näkyvä valkoinen tiikeri on melko harvinainen jo luonnossakin, joten jos halutaan että ks. laji ei kuole totaalisesti sukupuuttoon niin pakko niitä on kai jonnekin laittaa turvaan, kun ihmiset on niin daijuja että pakko tappaa kaikki mistä voi saada rahaa... Märrr..

White tigers

Red pandas

Punapandat olivat myös uusia Loro Parquessa, ja heillä oli kyllä hulppeat tilat ja oltavat - tyhmä minä en tosin ottanut kuvaa koko alueesta vaan zoomailin noihin pikku söpöläisiin jotka nukkuivat puun latvassa.

Sloth

Olin aika innoissani kun pääsin näkemään laiskiaisen näin läheltä. Ne ovat niin suloisia ja viattomia ja jotenkin niin sympaattisen näköisiä. Kattokaa nyt tota nappisilmää!

Alligators

Orca

Mutta nyt siihen toiseen negatiivipalautteeseen koskien Loro Parquea: miekkavalas. Yksin altaassa elävä miekkavalas, joka tekee ihmisille temppuja kolme kertaa päivässä. En hyväksy.
Ensinnäkin, miekkavalas on laumaeläin. Se kommunikoi muiden lajitoveriensa kanssa mutta tämä yksilö kuulee vain kaikuna oman äänensä altaan kiviseinistä. Loro Parquen delfiineillä on sentään lajitoverinsa, vaikka eivät nekään vankeuteen kuulu.
Toisekseen, miekkavalaat matkustaa meressä yli sata kilometriä päivässä - se on sellanen muutama tuhatta kierrosta ympyrää tuossa altaassa. 
Kolmanneksi. Delfiineihin ja hylkeisiin verrattuna miekkavalas on helkutin vaarallinen petoeläin. Kuka oli se ensimmäinen idiootti joka ajatteli että hei, koulutetaanpa valaita niinkuin delfiinejä? Onko ihmekään, että tämäkin Loro Parquen yksilö tappoi yhden kouluttajansa leikin timmellyksessä? Ei ole ihme, mutta voisiko käyttää järkeä ja todeta että joo, huono idea vangita jotain näin isoa ja hallitsematonta? (Tämä yksilö otti siis kouluttajaansa jalasta tai jostain kiinni ja vei tämän 40 metriä syvän altaan pohjalle niin nopeasti että kouluttajan keuhkot sanoi poks - ei kiva tapa kuolla).
Ja neljänneksi, miekkavalas ei ole uhanalainen laji. Se on ihmisten lisäksi maailman laajimmalle levinnyt nisäkäslaji. Miekkavalaita ei tarvi pelastaa eläintarhoihin lajin säilyttämiseksi. Joten antakaa niiden olla missä ovat, eli meressä minne ne kuuluu.

Voisin alkaa samankaltaisen raivoamisen kyllä delfiineistäkin, mutta se fakta, että miekkavalas on valtava petoeläin joka elää laumassa, ja tämä yksilö elää yksin altaassa ja leikkii ihmisten kanssa kolme kertaa päivässä yleisön edessä, pistää mulla kiehumaan vielä pahemmin kuin delfiinien tilanne. 
Free Willy ja sitä rataa.

4/15/2016

Teneriffan ykköspaikkani

Kolmantena lomapäivänä otin aamun rauhallisesti ja kävin suihkussa, söin kaikessa rauhassa aamupalani ja pakkasin käsilaukkua valmiiksi päivän seikkailuihin: olin lähdössä Loro Parqueen.
Katsellessani isän entistä asuntoa jota ei oltu vielä kuitenkaan tyhjennetty, huomasin että vaikka tämä ei ollut yhteyttä pitänytkään, oli tällä kai ollut ikävä: seinällä sängyn vieressä roikkui minun tekemä kauhea öljyväritaulu, toisella seinällä siskoltani saatu syntymäpäiväkortti. Televisiotason päällä oli vanha koulukuvani, jonka nurkassa oli nyt myös uuden naisystävän kuva. Seinällä tv:n takana oli taivaalta helikopterista otettu kuva meidän entisestä kodista. Tunsin kenties hieman syyllisyyden pistosta, kun en ollut ottanut aikaisemmin yhteyttä.
Jääkaapille aamupalaa tekemään mennessä huomasin kuitenkin jotakin hassua; isä oli ostanut mulle tuorejuustolevitettä jossa oli lohta - olen kuolettavan allerginen kalalle. Naurahdin vähän itsekseni ja pidin huolen että sain vähän piikitellä tästä asiasta isää myöhemmin.

Loro Parque bus stop

Loro Parque on aina ollut se suosikkipaikkani jonne mennä Teneriffalla. En muista kävinkö siellä ollenkaan silloin kun vielä asuttiin Puertossa, mutta sitä ennen lomareissuilla käytiin siellä usein ihastelemassa eläimiä.


Parrot statue

Loro Parque entrance

Elephant hedges

Yksi asia joka Loro Parquessa viehättää on sen totaalinen siisteys. Ei roskia tai edes kuolleita lehtiä puista vaan kaunista ja puhdasta minne tahansa menetkin.

Loro Parque

Ant eater

Ja eläimet on totta kai suloisia ja elävät luontoa jäljittelevissä tiloissa eivätkä häkeissä. Muurahaiskarhua ei ollut aiemmin ks. eläintarhassa kun minä siellä kävin, joten tämä oli uusi tulokas.

Monkey

Sloth

Laiskiainenkin oli uusi tuttavuus.

Fish tunnel

Fish tunnel

Ice tunnel

Gorillas

Ainoa josta olisi ehkä negatiivista palautetta, on gorillat. Niiden tilat eivät mielestäni ole ihan tarpeeksi isot, ja ei tämä kaksikko näyttänyt kovin onnelliselta muutenkaan, vaan melko passiiviselta ja tylsistyneeltä. Voi tosin olla iänkin syytä, sillä en tiedä jos nämä on ne samat gorillat jotka ovat asuneet siellä 90-luvun alusta... Lisää Loro Parquesta seuraavassa postauksessa, nyt joudun lähtemään töihin!

4/14/2016

Edge Hill vs. York

Sillä välin kun vielä photoshoppailen kuvia Teneriffan reissustani ja seuraan myös mielenkiinnolla kodissani vallitsevaa kaaosta jonka saunan rakennus takapihalle aiheuttaa, ajattelin palata taas opiskeluoptioideni pariin. Tässäpä tämän kerran kaksikko siis.

Edge Hill University

Edge Hill universityn esittelykirja on aivan älyttömän paksu - ihan romaanin kokoinen! Syy tähän on tosin se, että kyseisellä koululla on hyvin laaja tarjonta kurssien suhteen. Kurssien lisäksi kirja tarjoaa tietoa kuudestatoista eri asuntolapaikasta, 24/7 auki olevasta kirjastosta (kiireisimpinä lukuvuoden aikoina), urheilukerhoistaan, sekä vuoden ympäri auki olevasta tilasta, Arts Centrestä, jossa oppilaat voivat katsoa filmejä tai live-esiintymisiä alan tunnetuilta koomikoilta. Koulu tarjoaa myös apua osa-aikatyön löytämisessä koulun ohelle jos tarvitset tuloja enemmän kuin pelkät tuet. Edge Hill pitää huolta omistaan ja se näkyy. Draama-kurssilla oppilaat saavat myös apua virallisen CV:n tekoon sekä voivat viettää vuoden ulkomailla.

Kurssi: Drama 
Hinta: 9000£ / vuosi
Minua kiinnostavia aineita: staging the play, history of the actor, contemporary circus, aerial dance, popular musicals

Koulusta valmistuneita:

Jonathan Pryce


University of York

Sattumoisin myös Yorkin yliopisto sijaitsee veden äärellä kauniissa ympäristössä. Kirjasto on 24/7 auki vuoden ympäri ja kurssisi ohella voit opiskella myös yhtä kieltä ilmaisena lisänä. Koululla on myöskin urheilukerhoja, ja mahdollisuus lähteä vuodeksi opiskelemaan ulkomaille. 

Kurssi: Theatre, Film and Television
Hinta: 9000£ / vuosi
Minua kiinnostavia aineita: hassua kyllä heidän kirjanen ei tarjoa yksityiskohtaista aine-tarjontaa?

Koulusta valmistuneita:

James Callis

Kumpi?

Unistatsin mukaan Yorkin ja Edge Hillin tyytyväisyysprosentit ovat vain 2% päässä toisistaan (York 81, Edge Hill 79), mutta opettajiin ja kursseihin tyytyväisyys on suurempi Edge Hillissä. Ja ottaen huomioon että olen pääsääntöisesti lähtemässä opiskelemaan mielellään nimenomaan drama-kurssia, ja Edge Hillin tarjonta näyttää paremmalta, voittaja on tietysti Edge Hill.



4/13/2016

Isä-tytär-jälleenkohtaaminen Teneriffalla

Tenerife

Keskiviikkona herätyskello soi varttia vaille neljä. Vaatteet niskaan, aamupalaa nassuun ja neljältä ulos talosta. Kentälle ajoi alle kymmenessä minuutissa ja porteista pääsi nopeasti läpi kansainväliselle puolelle.
Penkillä istuessa piti varoa että ei neljän tunnin yöunien takia nukahda ja missaa lentoa. Hereillä pysyminen ei ollut vaikeaa kun noin 11-vuotias tyttö itki ja huusi äidilleen: "I don't wanna go on a holiday!" ja tietysti sama melutoosa tuli minun lennolleni ja itki vielä ilmaan noustessa. 
Kun kone oli onnistuneesti ilmassa itku lopulta lakkasi ja suljin silmäni, ajatellen että nukun koko 4,5 tunnin lennon ajan.
Juuri kun olin mukavassa asennossa ja valmis lepäämään, ajatukset alkoivat raksuttaa: Tässä sitä ollaan, matkalla Teneriffalle. Paikkaan jossa nuorempana puolisen vuotta asuttuani olin valmis hyppäämään talon katolta tai jyrkänteeltä mereen. Paikkaan jossa perheeni hajosi totaalisesti erilleen. Paikkaan jonne isäni sitten jäi ja katosi lähes kokonaan elämästäni - joka siihen aikaan oli se paras vaihtoehto niistä kaikista huonoista. Sen jälkeen välit pysyivät hyvin etäisinä ja kylminä. Joskus ehkä syntymäpäivänä tai jouluna jotakin viestiä, mutta ei läheskään kaikkina. Pisin aika näkemättä ollenkaan taisi olla neljä vuotta. 

Tiedostaessani että olin tosiaan menossa paikkaan joka edusti minulle lähinnä henkistä huonovointisuutta, aloin voida fyysisestikin huonosti: lentoemäntä ehti juuri ajoissa antamaan pussin johon sitten oksensin vatsani sisällön. Mutta pian sen jälkeen olo sitten helpottikin ja sain paremmin nukuttua.

Tenerife

Kone laskeutui juuri oikeaan aikaan ja koska minulla ei ollut kuin käsimatkatavarat, olisin voinut painua suoraan arrivals-porteista ulos, mutta halusin koota ensin itseni. Kävin kylpyhuoneessa pesemässä hampaani ja vaihtamassa mukavammat vaatteet, ja muistin kuinka isä aina sanoi että "kampaa nyt toi naamas" joten päätin vähän ehostaa itseäni meikillä, kun neljältä aamulla en ollut vaivautunut. Lopulta totesin olevani niin valmis kuin nyt valmis voi olla ja astelin ulos ovista. Erotin heti tutunnäköiset kasvot joita kehysti yllättävän pitkät harmaantuvat hiukset; kun olin nuori miehellä oli aina parin millin siili. Halasimme hyvin pikaisesti ja tunsin tutun sänkisen posken vasten omaani, ja tallustimme sitten vuokratulle autolle ja lähdimme ajamaan Etelän kentältä kohti Pohjoista Puerto de la Cruzia.

Tenerife

Automatkalla vallitsi usein hiljaisuus, jota rikkoi muutama asiallinen kysymys. Itseäni alkoi nukuttaa autossa istuminen ja tunsin välillä torkahtelevani pitkien hiljaisuuksien aikana. 
Lopulta päästiin asunnolle joka olisi koko viikon omani. Jätin tavarat sinne ja totesimme että kummallakin on nälkä, joten suuntasimme Pequeno Norteen - Pikku Pohjolaan, jota ylläpitää suomalainen omistaja. Espanjalaisen kokin vasikan filee oli älyttömän hyvää, ja ohitse kulki monia Puertossa asuvia suomalaisia, suurin osa isälle tuttuja. Lopulta isän uusi naisystäväkin ilmaantui paikalle hetkeksi ja sanoi kuinka mukavaa on että tyttö tuli isäänsä katsomaan. En osannut oikein vastata kommenttiin mitään. 

Pigeons in Tenerife

Ruoan jälkeen kävimme kävelyllä kylän halki, ohittaen vanhan ja tutun Charcon aukion sekä uuden suomalaisbaarin, Reilupelin. Tutut paikat pistivät päätäni hieman pyörälle - tuntui kuin Puerto olisi ollut jokin kauan sitten tapahtunut uni, ja nyt se oli luotu todelliseksi. Jouduin oikeasti välillä kertomaan aivoilleni että kyllä, täällä ollaan, ihan oikeasti. Nipistinkin kai vaivihkaa itseäni, sillä tuntui kuin olisin vain nähnyt utopistista unta. 

Lopulta totesin haluavani käydä suihkussa, joten suuntasin takaisin asunnolle käymään ja palasin sitten keskustaan. Kengiksi olin vaihtanut valkoiset lievästi korolliset sandaalit, ja jo keskustaan päästyäni huomasin että jalkapohjiin on muotoutumassa suuret rakot. Kävin lähiapteekissa hakemassa rakkolaastareita ja istuuduin meren rannalle asettelemaan niitä paikoilleen. Ranta näytti yhä samalta kuin vuosia sitten, vain kaupat olivat osittain muuttuneet. Ilmassa oli se tuttu suolainen meren tuoksu, joka aina rauhoitti huonoina päivinä kun olin nuorempi. Rauhoitti nytkin.

Yritin soittaa isälle ja ilmoittaa, että olen takaisin keskustassa, mutta espanjalainen nainen kommentoi että numero ei ole käytössä. Totesin pistäneeni kenties numeron ylös väärin ja lähdin suuntamaan talolle jota isä oli osoittanut ja sanonut että hän asuu nykyään siellä, ylimmän kerroksen päädyssä. Numeroa en tiennyt, mutta totta kai osasin päätellä miten pääsen talon päätyyn, ja ovelle päästyäni kuulinkin suomenkielistä puhetta seinän takaa. Koputin ja ovella vastasi juurikin oikea henkilö - sekä pieni chihuahua. Isän tuttava pariskunta oli tullut heille illalliselle ja olin juuri ajoissa ruokapöytään. Isä ihmetteli, miten löysin oikealle ovelle ja kerroin päättelyni koskien ylintä kerrosta (eli kerros 7) ja etsineeni vain oikean päädyn. "On se viksu likka!", tämän naisystävä sanoi.

Tenerife

Chihuahuan omistava pariskunta oli mukava kaksikko, ja hyvin nuorekkaita ikäisiksiin - lähemmäs 70-vuotiaat kiroilivat välillä kuin teinit, puhuivat facebookissa näkemistään jutuista eivätkä luojan kiitos valittaneet kolottavista luistaan tai muista vanhuuden aiheuttamista sairauksistaan. Ruoan jälkeen nautiskeltiin parit lasit viiniä, ja pariskunta lähti kotiin, mutta isä ja tämän naisystävä halusivat La Bambaan, suomalaisomistuksessa olevaan karaokebaariin. Kaikki nauttimani punaviinit alkoivat ilmeisesti vaikuttaa sillä suostuin Bambassa jopa laulamaan laulun tai pari - jopa yhden dueton isän kanssa. Illan aikana seuraamme istui eräs ärsyttävä turisti, sekä kaksi paikallista miestä jotka olivat kihloissa keskenään. Lopulta todettiin että oltiin otettu jo ihan tarpeeksi ja minä nappasin taxin takaisin ylämäessä olevalle asunnolle. Seuraavana päivänä oli nimittäin suomalaisten grillijuhlat vähän Puerton ulkopuolella olevassa laaksossa.


BBQ food

Grilliruoka on kyllä se paras krapularuoka, kuten usein juhannuksen jälkeisenä päivänä tulee todettua. Lihoja tuli grillistä jos jonkinlaisia ja erilaisia juustoja salaatin kanssa, sekä nakkeja, jauhomakkaroita ja kuivalihaa. Viiniäkin tarjottiin ruoan kera mutta kestin hädintuskin yhtä lasillista. 
Vieraiden joukossa oli eräs vanhempi nainen, joka sanoi olevansa isoäitini ystäviä - hämärä muistikuva hänestä tuli mieleen ja juteltiin sitten isoäitini voinnista ja nautiskeltiin aurinkoisesta säästä.

Tenerife

Tenerife

Tenerife

Tenerife

Lopulta alkoi olla ruoat syöty ja after-shotit oteltu joten suunnattiin takaisin Puertoon, kohti Reilupeli-baaria pelaamaan biljardia. Tästä oli tullut isälleni ihan harrastus näiden vuosien aikana. Reilupelissä aikaansa viettivät myös kaksi itseni ikäistä poikaa ja yksi tyttö. Pojista toinen oli ollut Puertossa jo kuukauden ja oli vielä aikeissa asua toisenkin. Koin hieman huvittavana että täällä hän sitten vietti aikaansa, eläkeläisten kanssa biljardia pelaillen, kun kaupungissa oli paljon turisteja eri maista, sekä tietty kivoja paikallisiakin (eri asia osaisivatko nämä Englantia). 

Aika kului ja alkoi pikkuhiljaa tulla uudelleen nälkä, joten suunnattiin vanhaan vakiopaikkaamme, kiinalaisravintolaan joka oli lähellä Pikku Pohjolaa. Omistajat olivat vaihtuneet joten ruoka ei ollut enää niin hyvää kun muistelin - sääli, mutta asiat joskut muuttuu. 

Tässä vaiheessa keskustelut isän kanssa eivät tuntuneet enää niin hankalilta - oltiinhan sitä jo edellisiltana laulettukin niin kyllä ne suomalaiset kielenkannat alkoivat vihdoin irrota. Sinä iltana nukkumaanmennessä en kokenut enää sitä omituista utopistista tunnetta, vaan olin ihan tyytyväinen, että olin tullut Puertoon. Isineen kaikkineen.