4/28/2015

Toiset Suomen biletsut

1509964_10206774168575444_7643600563302173847_n

Yhtenä iltana Suomessa ollessa menin eräälle ystävälle vähän laittautumaan ja juomaan ja sieltä sitten suunnattiin bussilla yhteisen kaverin trubakeikalle Lempäälän räkälään. Ennen trubakeikkaa oli kuitenkin yksi bändikin esiintymässä joten piti tappaa aikaa kunnolla, ennen kun päästiin yhteen toiseen Lempäälän baariin jossa viihdytään paremmin (vaikka räkälä kyllä sekin). Tuli törmättyä yhteen tyyppiin jonka kanssa tuli treffattua (tyyppi mainittu tässä postauksessa) ja tämä tuntui olevan hyvin perillä että asun tätä nykyä Skotlannissa. Mistä lie tiesi, mutta toivotteli onnea jatkosuunnitelmilleni ja niinpoispäin. Andrew vähän kiusasi kun sanoin että saman illan aikana tuli tavattua kaksikin ihmistä joiden kanssa on ollut sutinaa, mutta eipä sentään ottanut nokkiinsa, hehe.

DSC_0149DSC_0156DSC_0193

4/27/2015

Elmo the Cat

DSC_0105

Viimeisessä Suomen majoituspaikassani oli pieni vuokralainen, jonka vanhemmat lähtivät Kemiin viikonlopuksi. Tämän karvakääryleen nimi on Elmo ja oli kyllä yksi söpöimpiä kolleja mitä tiedän. Kattokaa nyt tota pallonaamaa!

DSC_0115DSC_0118DSC_0216DSC_0220DSC_0221DSC_0224

4/24/2015

Biletsut Suomessa

DSC_0011

Eräänä iltana päädyttiinkin porukalla toisen bestiksen huudeille, kahden kissan kämpästä yhden kissan kämppään (loppui muuten allergialääkkeet täl Suomen reissulla...). Ensin vaan nautiskeltiin kaverin kotona muutamat drinksut ja katseltiin kaverin häämatkakuvia (eikä iskenyt kauhea matkakuume jostain Mauritiuksen paratiisikuvista...) ja sitten jatkettiin yhteen Valkeakoskin baareista - joka muuten lopettaa toimintansa 1.5. että heipä hei vaan, missähän koskilaisten uus juottopaikka sitten on? Ennen baariin menoa tytöt vähän fiksaili mun hiuksia ja toimi makutuomareina korujen ja paidan suhteen. Tän näkösenä sitä sitten ulos mentiin!

DSC_0022DSC_0025DSC_0086

Baila baila!

4/22/2015

Kevättä rinnassa..?

Tulipa Big Bang Theorya katsoessa eräänä päivänä esille, että eräs tutkija keksi aikanaan 36 kysymystä jotka voivat johdattaa kahden ihmisen rakastumiseen. Ks. jaksossa Penny ja Sheldon kokeilivat tätä testiä ja eivät tietenkään rakastuneet, mutta nettiä vähän penkoessani satuin törmäämään tositarinoihin joiden mukaan nämä kysymykset todella toimii. Ks. kysymykset pystyy lataamaan puhelimeen myös applikaationa, ja latasin ne sitten ihan piruuttani. Sittenpä eräänä iltana baarissa juttusilleni tuli ihan mukavan oloinen jätkä, jolle sorruin antamaan puhelinnumeroni kun baari oli sulkeutumassa. Pian tältä tulikin viestiä josko mentäisiin kahville ja niin me sitten mentiin.  Ja kahvittelun jälkeen oli vuorossa ihan kunnon ulos meneminen eräänä iltana, ja tuolloin tuli sitten puhe Big Bang Theoryn uusista jaksoista, tästä 36 kysymyksen jaksosta ja että ks kysymykset löytyi multa puhelimesta. Piruuttamme sitten niitä kokeiltiin, ja niin...


Ei me nyt sentään rakastumaan vielä ryhdytty mutta nyt on jo kuukausi ensisuudelmasta ja viikko sitten julistettiin ihan julkisesti kavereillekin että ollaan yhdessä...

Ups.



Kysymyksistä voit lukea lisää tästä.

Invading Finland - again #1

DSC_0002

Pääsiäisloman aikana Suomi kutsui jälleen. Paluustakin on jo viikko aikaa, mutta viimein oli aikaa ja jaksamista istua koneen ääreen. Paluupäivänä oli heti kaverit odottamassa kentällä ja suunnattiin Tampereen uuden tornihotellin Sky-Bariin, mutta aika harmaat maisemat oli, kun lunta satoi ja oli sumuista...

DSC_0007

DSC_0006DSC_0005

Sen jälkeen oli eka yöetappi kaverilla joka omistaa kumppaninsa kanssa kaksi kissaa, Thelma ja Loise. Toisena yönäni jompikumpi pikku keppostelijoista päätti kaataa pöydällä olleen vesilasini alas ja suurin osa vedestä lensi mun päälle. Yöllä sitten lakananvaihtohommiin vaan... Samperin karvahanurit. 

DSC_0010