5/28/2014

Toiset kuvat Skotlannin reissulta + kommenttia edellisestä postauksesta

Tänään jotenkin kaiversi se että lupauduin menemään huomenna mummolle, etenkin kun olen nyt pahalla päällä, joten päätin aloittaa joogan tyhjentääkseni pääni. Löysin youtubesta Do You Yogan 30 päivän oppituntivideot ja tein tämän päivän aikana jopa kahdesti 1. oppitunnin, ja tuntuu jotenkin olo kevyemmältä, virkeältä. Yletyn jopa varpaisiini nyt verryteltyäni takapohkeitani (ja yleensä en yltä ja syytän aina pitkiä jalkojani). Jospa sitä toteuttaisi tän koko 30 päivän joogaohjelman, kun se on sentään laji johon kykenee vähän puolikuntoisenakin.

Tässäpä taas kuvia Skotlannista, tällä kertaa Aberdeenista.
Aberdeen on yksi rikkaimpia Skotlannin kaupunkeja, joten asuntojen hinnat siellä on pilvissä ja keskustasta löytyy paljon sellaisia kauppoja jonne en uskaltanut mennä snobien ihmisten tuomitsevasti vilkuiltavaksi. Suurin osa kaupungin keskustasta on graniitista tehtyä rakennusta, koska Aberdeenissa sijaitsee/sijaitsi yksi suurimpia graniittikivisuonia. Siellä oli tosi kaunista arkkitehtuuria! Sillä välin kun John oli jalkapallo-ottelua katsomassa, äite ja mä käytiin shoppailemassa ja syömässä.

IMG_0482

IMG_0477

IMG_0459

Meidän suureksi järkytykseksi jauhelihapiiraskin tuli ranskalaisilla! Jätettiin ne suosiolla lautaselle...

IMG_0465

IMG_0474

Lushin kasvonaamiotuotteita, jotkut oli aika syötävän hyvännäköisiä!

IMG_0472

IMG_0458

IMG_0455

Euroopan kauneimmaksi äänestetty graniittirakennus, muistaakseni Aberdeenin university?

IMG_0452

5/27/2014

Pipipään päiväkirja #11 - Alkkiksen perheessä

Soittelin tässä tänään mummilleni ystävällisyyden puuskassani ja sanoin että voisin tulla käymään tämän luona helatorstaina, ja tämä kertoi että isäni on tulossa pitkästä aikaa Suomeen. Ohitin asian ensin ihan olankohautuksella, mutta kämpän hiljaisuudessa alkoi taas mieleeni hiipiä kaikki ne syyt miten päädyttiin tähän - että mummini ilmoittaa isäni tekemisistä, eikä isä itse.

Lapsuuteni alkaa olla jo hämärän peitossa, mutta ei ole olemassakaan niin hämärää peittoa joka verhoaisi sen kun asuessamme Kenttätiellä isä, äiti ja isoveljeni huusivat jostakin ja isä nosti kätensä lyödäkseen veljeäni. Äiti asettui tielle ja loppujen lopuksi kukaan ei saanut kuitenkaan onneksi mustaa silmää. Isä meni murjottamaan olohuoneeseen ja pieni Jenni 5v (?) asteli tomerasti sanomaan isälleen että pyytäisi heti anteeksi. Iskä vastasi murahduksella.

Kun mietin ala-asteaikojani ja kotimme sisustusta, muistan selkeästi vihreän muhkean nojatuolin olohuoneessa, ja aina muistellessani kyseistä tuolia näen isäni sammuneena siihen. Se oli melkeinpä joka illan perinne, että hän joi itsensä sammuksiin ja kuorsasi siinä, useimmiten pelkissä kalsareissa. Pikkuserkkuni oli kerran meillä yökylässä eikä sekään estänyt isää noudattamatta perinnettään, vaan hän nöyryytyksekseni nukahti jälleen kerran kyseiselle tuolille, leopardikalsarit jalassa ja tiedätte-kai-mikä kurkistaen kalsarin raosta ja pikkuserkkuni nauroi itsensä kipeäksi. Tunsin kamalaa nöyryytystä, joka toistui usein kun meille tuli yöksi kavereita kylään. Lopulta kyseinen käytös alkoi suututtaa ja aloin soittaa suutani, vastaukseksi sain haistattelua ja haukkumista. Kunnes lopulta en sanonut mitään ja sain silti haukut niskaani.

Myöhemmin isä päätti perustaa ravintolan Tampereelle, ja samaan yritykseen tuli sitten äitini ja kokkisiskoni töihin. Siskon ja isän välit meni vielä huonompaan suuntaan kuin mitä ne jo oli, ja lopulta sisko ei käynyt meillä melkein ollenkaan kylässä. Tunsin olevani yksin.
Yritys ei ollut kannattava ja rahatilanne näkyi stressinä ja kireytenä molemmissa vanhemmissa. Kotona huudettiin entistä useammin. Minä yritin saada mieleni jonnekin muualle huudon ajaksi, vaikka mieleni olisi tehnyt mennä heidän väliinsä ja sanoa että erotkaa, jättäkää toisenne, lopettakaa, mä en jaksa.

Sitten tuli jäävuoren huippu eli muutto Teneriffalle. Halpaa olutta, enough said. Isä makasi sammuneena olohuoneen sohvalla useimmat illat, ja olikohan muuton jälkeisenä päivänä kun heräsi kusihätään, ei muistanut missä oli ja että mistä vessa löytyy ja kusi sitten housuihinsa. Siinä vaiheessa kun näkee äitinsä siivoamassa isän kusta lattioilta, teki mieli hypätä katolta tai hakata jommankumman päätä seinään kunnes suostuisi allekirjoittamaan avioeropaperit. Onneksi siihen ei mennyt kauaakaan kun itse päätin häipyä seuraamasta isä touhuja, ja pian tuli sitten äiti perässä eropapereiden kanssa. Olin silloin 14, ja siinä oli n. 10 vuotta liikaa sitä alkoholisoituneen isän touhujen seuraamista. Se jätti omat haavansa, kuten sen että en uskalla koskaan juoda itseäni 'kunnon' humalaan. Halveksun ihmisiä jotka juovat lasten nähden, tai jotka juovat jatkuvasti. Väkivallalle on nollatoleranssi ja itsetuntoni ei koskaan ole palannut entiselleen. Kammoksun myös kaikkia ylimääräisiä kiloja jotka kehooni päätyvät koska isällä nyt sitä kaljamahaa tietysti riitti ja aina kun huomaan lihoneeni olen valmis työntämään pääni vessanpönttöön.

Olen nähnyt isääni ehkä viisi kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana, mutta ei se auta että hän on poissa näkyvistä, hän ei koskaan poistu mielestäni, nakertamasta jossakin mieleni syvyyksissä itsetuntoani ja synkentämässä lapsuudenmuistojani. Syytän itseäni. Syytän itseäni etten sanonut äidille että mulla on paha olla tuon äijän lähellä, mennään pois. Sen sijaan että olisin ottanut asiat omiin käsiini, popsin vuoden verran lääkkeitä (jotka alkavat pian olla lopuillaan) ja haudon edelleen näitä muistoja mielessäni, mietin millähän esineellä olisi pitänyt heittää isää naamaan että sen olisi saanut vaiennettua. Sitten kärsin morkkista siitä että ajattelen niin julmasti.

Viimeksi mummillani käydessä (äitini kanssa) meille tuli kiistaa siitä kenen syytä oli että liitto meni karille. Äidin olisi muka pitänyt olla ymmärtäväisempi kun isä sai paranoideja puuskiansa, syytti meitä kaikkia siitä että olimme häntä vastaan. Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Minua kuvotti sellainen puolustelu, ihmiselle joka ei sitä mielestäni ansainnut. Mutta mitä iloa saan irti siitä jos alan avoimesti murjottamaan mummolleni? En jotenkin jaksa enää tuhlata energiaani vihaamiseen, vaikka suru ja masentavat ajatukset ovat asia erikseen. Niille löytyy aina tilaa.


Paluu vuosien takaiseen harrastukseen


Meikähän repäisi ja päätti pitkästä aikaa että minähän menen larppaan! Satuin eräältä fanfiction-maailmasta tutulta ihmiseltä kuulemaan Underworld-elokuviin perustuvasta pelistä ja totesin että mun täytyy päästä mukaan. Peli oli kauimpana mitä oon ikinä kotoa joutunu lähteen, eli Seinäjoella, ja kesti kello viidestä n. puoleen yöhön. Tässäpä mun hahmoni tarina...

Katherine Black, syntynyt 1584, muutettu vampyyriksi kun tämä oli 24-vuotias, Mary-Elisabetin toimesta. Katherinesta tuli taitava palkkasoturi, eli "kuolontuoja", lykaanien metsästäjä. Katherine ystävystyi läheisesti Selenen kanssa, joka Katherinen yllätykseksi käänsi takkinsa ja tappoi Viktorin ja pakeni hybridimiehensä kanssa. Katherine sai pian tietää että Viktorin kuolemalle oli täydellisen hyvät syynsä, ja että lykaanit, joita syytettiin vuosisatoja kestäneestä sodasta, olivatkin lavastettu syyllisiksi Viktorin toimesta. Katherine alkoi kannattaa Selenen aatteita siitä, että rauha lykaanien ja vampyyrien välille pitäisi saada aikaiseksi, ja Katherinen ajatusmaailma läheni marttyyrikuoleman kärsineen Lucianin ajatusten kanssa. Asiaan painoi myös se, että Katherinen luoja kertoi olevansa rakastunut - edesmenneen Lucianin poikaan, Jonathaniin. Katherinesta tuli yksi salainen viestinviejä rakastajien välille, ja näin hän tutustui myös Christopheriin, johon hän ihastui. Christopher on vampyyri joka myös välittää viestejä Maryn ja Jonathanin välillä.

(Toisin kuin elokuvassa) Marcuksen ollessa viimeinen eloonjäänyt Vanhin, Katherinesta tuli tämän henkivartija luojansa Mary-Elisabetin rinnalle ja viisitoista vuotta Viktorin kuolemasta, kun kutsu rauhanneuvotteluihin Seleneltä ja Michael Corvinukselta saapui, Katherine oli yksi vampyyreista jotka lähtivät Marcusin mukaan. Katherinea ei niinkään kiinnostanut saapua paikalle suojelemaan Marcusia, vaan liittyä Selenen joukkoihin, korvatakseen kaiken lykaaneille aiheuttamansa pahan ja turvatakseen että lykaaneja ei enää toiste sorrettaisi.

Ennen kokouksen alkua Marcus piti kaikille puheen siitä, että hän haluaa että jokainen avaa suunsa ja kertoo mielipiteensä kokouksessa vapaasti (hän tosin teki sen hyvin kylmästi kaikkia tuijottaen, mikä antoi ymmärtää että "jos olet kuitenkin minun kanssani eri mieltä, voi päitä irrota"), ja että jos jotakin epäilyttävää tapahtuu, hänelle pitää kertoa asiasta heti. Kaikki nyökyttelivät ja lähtivät sitten yhdessä kokouspaikalle, jossa heitä odotti Selenen joukot. Heiltä pyydettiin aseet heti ensimmäiseksi, ja virvokkeita saatuaan kaikki istuutuivat neuvottelupöytään ja samassa lykaanit saapuivat. Katherinea ehkä lievästi hermostutti se että lykaaneja oli enemmän kuin heitä (tai ainakin enemmän taistelukelpoisen näköisiä lykaaneja, sillä Katherinen oli vaikea kuvitella Eloin tai Giovannin kaltaisten aristokraattien pystyvän yhtään mihinkään). Lykaanien joukkiossa oli tietysti Jonathan, sekä hänen äitinsä Lyra, joka oli aggressiivisesti vampyyreja vastaan. Kun kokous alkoi ja Lyra alkoi soittaa suutaan siitä että vampyyrien pitäisi jättää Unkari, Katherinen oli vaikea pitää suutaan kiinni. Lyraa ei selkeästikään kiinnostanut ajaa enää samaa asiaa kuin miehensä Lucian, ja Katherine koki sen loukkaavan hyvin paljon kyseisen sankarin muistoa. Joka tapauksessa Katherine istui Marcusin vierellä joten hän ei uskaltanut alkaa puhumaan Lucianista.

Kun kysyttiin Marcusin mielipidettä siitä mitä tältä rauhansopimukselta toivotaan, Marcus sanoi haluavansa että vanhoja perinteitä kunnioitettaisiin - mikä toimi hieman kiertoilmaisuna sille, että lykaanien pitäisi palata vampyyrien päätösvallan alle. Lyra suuttui tästä suunnattomasti eikä Marcus yrittänyt kovastikaan korjata sanojaan - hän tarkoitti mitä oli sanonut, mikä ärsytti Katherinea myös paljon.

Kaksi lykaania poistuivat yhtäkkiä pöydästä ja lähtivät ulos, josta seurasi äänekästä sananvaihtoa. Marcus kuiskasi Katherinelle, että menisi katsomaan mitä tapahtuu. Katherine meni ja näki vain perhevälejään selvittelevän lykaaniperheen ja ollessaan matkalla takaisin sisälle raportoimaan asiasta, hän näki kaksi naisvampyyria kävelemässä rakennusta kohti. Hän oli aikeissa mennä kertomaan Marcusille saapujista, mutta Marcus ehti nähdä kaksikon ennen kuin Katherine ehti sanoa mitään. Marcus näytti järkyttyneeltä ja kokous pistettiin tauolle. Marcus veti toisen naisista syrjään ja alkoi kiivaan keskustelun tämän kanssa. Mary ja Katherine alkoivat vaihdella teorioita siitä kuka nainen mahtoi oikein olla, mutta mitään varmuutta ei asiaan tullut.

Kokouksen jatkuttua Marcus halusi kaksi uutta tulokasta vierelleen ja heille haettiin penkki. Katherinen katse eksyi pöydän toisella puolella olevaan lykaaniin joka nojasi kädellään vampyyrin kalloon. Yikes. Yhtäkkiä tuntui siltä että pitäisi alkaa pian ilmoitella jollekin siitä että Katherine on nykyään myötämielisempi lykaaneja kohtaan, joten katse eksyi Seleneen, joka ei huomannut että häntä tuijoteltiin. Marcus otti kokouksessa esiin (Katherinen ehdotuksesta) eräät palkkiojulisteet joita heille oli saapunut postissa. Julisteissa tarjottiin Michael Corvinuksest rahaa, elävänä tai kuolleena. Julisteessa oli puhelinnumero, johon päätettiin soittaa. Puhelimen kaiutin oli hiukan puuromaista sorttia, joten ainoa mitä Katherine erotti puhelusta, oli että kyseiseen puheluun vastasi Alexander Corvinus - Marcusin isä.

Toisen tauon alettua Marcus lähti ulos juttelemaan toisen kokouksen keskeyttäneen naisvampyyrin kanssa ja Katherine seurasi tätä ulos, kuitenkin kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Silloin hän näki ikkunasta Selenen joka hymyili tälle hieman kuin kokeillakseen että "ollaanko me ystäviä vielä?" ja Katherine hymyili takaisin.
(Kenties kyseisen, tai vasta sitä myöhemmän) tauon aikana Marcus esitteli naisvampyyrin jota hän oli jututtanut - kyseessä oli Alexandra Corvinus, eli Marcusin tytär, ja että tätä piti kunnioittaa yhtälailla kuin häntäkin (eli Katherinen tapauksessa ei paljoakaan).

Marcus päätyi sitten ulos juttelemaan lykaanille joka oli kokouksessa nojaillut vampyyrinkalloon. Keskustelu näytti todella intensiiviseltä ja Katherine mietti mistä oli oikein kyse. Mary saapuikin pian valaisemaan asiassa ja sanoi että kyseinen lykaani, Klaus, oli kuulemma ollut ennen Marcusin puolella, mutta tälle oli sitten tapahtunut jotain, mistä hän kantoi kaunaa Marcusille. Katherine ei miettinyt asiaa sitten sen enempää, kun yhtäkkiä Klausia ja Marcusia lähestyi yksi täysin tuntematon lykaani joka ensitöikseen oli ampua Klausin. Ensimmäinen aseen nostaminen toista vastaan koko rauhanneuvotteluissa, eihän siinä mennyt kuin puolitoista tuntia! Katherine asteli lähemmäksi sillä tekosyyllä että Marcus oli niin lähellä kyseistä kahakkaa (vaikka oikeasti uteliaisuus vain kuumotti) ja siinä olikin sitten maljallinen verta pudota maahan kun kävi ilmi että kyseinen saapuja oli Lucian. Alkoi melkoinen sananvaihto ja huutaminen Lucianin perheen keskuudessa, sillä mieshän oli ollut viisitoista vuotta "kuollut". Ja Katherine olisi voinut alkaa tanssia ripaskaa - Lucian elää ja alkaisi luultavasti johtaa rauhanneuvotteluita ärsyttävän Lyran sijaan, ehkä se rauha saadaan sittenkin tehtyä!

Lykaanit vetäytyivät pitkään neuvotteluun keskenään, ja vampyyrit vetäytyivät sisätiloihin. Marcus kysyi sitten Kravenilta että mitenkäs oli mahdollista että Lucian oli elossa, vaikka Kraven ampui tätä selkään - monesti. Kraven sanoi että hänellä ei ollut aavistustakaan, mutta Marcus ei näyttänyt uskovan tätä - olivathan Lucian ja Kraven juonineet yhdessä ennenkin. Katherine ei voinut välttyä kettuilemasta Kravenille ja sanoi että ehkä tämä ei vain osannut tähdätä.
Katherine meni myös jututtamaan Seleneä, joka sanoi että hän näki Lucianin kuolevan, ja että Kraven todellakin ampui Lucianin. Katherinea alkoi kiinnostaa miten tämä sitten oli yhä elossa, ja kertoi Selenelle että hän haluaisi liittyä tämän joukkoihin, kun kokous on ohi, mutta pyysi tätä pitämään asian vielä omana tietonaan. Marcus kulki turhan läheltä heidän ohitse ja Katherinelle iski pieni pelko että kuulikohan tämä jotakin.

Kokous jatkui ja Lucian toimi lykaanien puolestapuhujana. Katherine oli yllättäen paljon paremmalla päällä. Neuvotteluissa jopa edistyttiin, vaikka Klaus - josta Katherine alkoi olla taas hieman utelias - vaati itselleen jonkinlaista korvausta kärsimyksilleen (mille kärsimyksille?) jotka Viktor oli aiheuttanut. Marcus lupasi että oikeus tulisi tapahtumaan (mutta miten? Viktor oli jo kuollut) ja eräs toinen lykaani vaati oikeutta hänen vaimonsa perheelle, joka oli murhattu vampyyrien toimista. Katherinella meni hetkeksi luu kurkkuun että olisikohan hän ollut kyseisten kuolemien takana, mutta lykaanit tarkensivat murhien tapahtuneen 500 vuotta sitten - Katherine oli vasta reilu 400 vuotta vanha. Marcus lupasi, että he yrittäisivät saada selville kuka kyseisen perheen murhasi.

Pidettiin jälleen taukoa kokouksesta, ja Marcus sanoi vampyyreille, että hänen puolestaan sopimus voidaan tehdä, mutta lykaanit ovat arvaamattomia, joten jos ei toimi niin, että lykaaneilla on oma johtajansa, niin voivathan vampyyrit ottaa vallan takaisinkin. "Sehän on vain sopimus". Ja mikäli jollakulla oli tietoa vampyyrista joka murhasi lykaaniperheen, pitäisi siitä kertoa Marcusille - ja vain Marcusille. Sillä Marcus aikoi pitää huolen, että kyseinen vampyyri ei joutuisi minkäänlaiseen vastuuseen teoistaan. Katherinella alkoi kiehua sisäisesti. Mary antoi myös Katherinelle kirjeen, joka tämän tulisi antaa Christopherille. Ei mennyt kauaa kun Katherine sai Christopherin syrjään ja antoi tälle kirjeen, ja säntäsi sitten sanomaan Selenelle, että Marcusiin ei pidä luottaa vaikka sopimus tehtäisiinkin. Samassa Katherine huomasi Lucianin olevan kaksin Lyran kanssa ja Marcus ei ollut näköpiirissä, joten Katherine uskaltautui mennä nopeasti kertomaan Lucianille, että Marcus ei aio välttämättä kunnioittaa sopimusta, eikä missään nimessä aikonut rangaista lykaaniperheen murhaajaa, mikäli tämä saataisiin edes selville. Luciania tieto ei kauheasti yllättänyt.

Neuvottelujen jatkuttua ja uuden tauon alettua, Katherine järjesti salaisen tapaamisen Maryn ja Jonathanin välille. Marcusia kiinnosti minne Mary oli hävinnyt, mutta Katherine ei myöntänyt mitään. Samassa Giovanni saapui paikalle ja kertoi Marcusille että hänellä oli erittäin tärkeää asiaa. Marcus pyysi minut mukaan kuuntelemaan ja Giovanni kertoi että oli meneillään salaliitto Marcusin pään menoksi. Katherine oli ehkä hieman innoissaan asiasta... Kunnes Giovanni sanoi että salaliittoon kuuluivat Eloi ja Kraven. Huoh. Kraven.
Giovanni sanoi että hän oli soluttautunut näiden kahden joukkioon ja hänen itsensä oli tarkoitus myrkyttää Marcus, jotta Kraven voisi astua ottamaan vallan itselleen. Marcus käski Katherinea hakea Mary paikalle, joten Katherine ei ehtinyt kuulla mitä Giovanni ja Marcus aikoisivat sitten tehdä. Mary saapui paikalle ja Marcus käski Katherinen poistua, joten tämähän sitten etsi Lucianin käsiinsä ja kertoi että Kraven aikoi murhauttaa Marcusin kokouksessa. Lucian oli hiukan yllättynyt informaatiosta ja Katherine ehdotti että mitäs jos vain autettaisiin kyseisen surman toteutuksessa, mutta Lucian liian jalona totesi että ei harrasta selkäänpuukotusta ja pyysi jos Katherine pyytäisi Selenen tuomaan Kravenin Lucianin luokse. Sattumoisin Kraven ja Selene juttelivat juuri yhdessä joten Katherine, mahdollisimman rauhallisesti totesi: "Kraven, entisellä kaverillasi olisi asiaa." Kraven ei näyttänyt ymmärtävän joten piti tarkentaa että kyseessä oli Lucian. Kraven näytti siltä että hän ennemmin puree oman jalkansa poikki kuin menee tapaamaan tätä, mutta Selene lähes rystysiään naksautellen raahasi tämän sitten mukanaan Lucianille. Katherine hihitteli itsekseen.

Samalla tauolla (kai) Giovanni saapui Katherinen luokse ja pyysi tätä juomaan lasillisen kanssaan. Katherine ei erityisesti pitänyt naistenmies-Giovannista ja kysyi miksi tämä joisi lasillisen kyseisen niljakkeen kanssa. Giovanni sanoi syyksi että kyseessä oli harhautus koskien Kravenia ja Eloita. Katherine siis suostui loppujen lopuksi ja Giovanni vihjaili jotakin siitä että Klaus ei ole sitä miltä näyttää.

Neuvottelut jatkuivat taas ja lopulta sopimukset oltiin aikeissa allekirjoittaa, kun kaikkien yllätykseksi Erica oli onnistunut saamaan jostakin aseen ja ampui sillä kahdesti Marcusia selkään ja samassa joku ampui sitten Erican kuoliaaksi. Kaikki lykaanit nousivat pöydän äärestä ja lähtivät ulos, mikä sai tilanteen aivan vaikuttamaan siltä että tämä oli ollut lykaanien aikomus koko ajan - tappaa Marcus. Marcus ei kuitenkaan ollut vielä kuollut, ja Michael Corvin aikoi poistaa luodit tämän sisältä ja pelastaa tämän. Katherinen teki mieli kiljua, että leikatkaa Marcusilta vain pää irti älkääkä pelastako sitä, mutta ei loppujen lopuksi viitsinyt, koska näki miten huolissaan Mary oli luojastaan. Samassa joku Katherinen takana ampui ja tämä näki kun Kraven kaatui kuolleena lattialle, ja Katherinen teki mieli jälleen tanssia ripaskaa - Kraven sai luodeista selkäänsä, samalla lailla kun tämä ampui Luciania aikanaan selkään. Karma is a bitch.

Muut käskettiin ulos kun Michael jäi pelastamaan Marcusta, ja Katherine huomasi että salaliittolaisista Eloi oli vielä elossa ja paikan päällä. Jotkut ottivat hänet lopulta kiinni ja pian luodeista toipunut Marcus saapui ulos ja tarrasi Eloita kauluksista ja esitti muutamia kysymyksiä. Kun hän lopuksi kysyi olisiko viimeisiä sanoja, Eloi sanoi Katherinen suureksi huvitukseksi "Eeeeipä kai." johon tämä tosin lisäsi äkkiä "paitsi että älkää antako tuon tappaa minua" ja osoitti tytärtään joka vihasi isäänsä melko lailla yli kaiken. Marcus suostui kyseiseen pyyntöön ja nyökkäsikin merkin Klaus-nimiselle lykaanille. Klaus astui Eloin taakse ja muuttui yhtäkkiä täydellisesti susimuotoonsa ja repäisi Eloin pään selkärankoineen irti.

Sopimusten allekirjoitus kaikkien yllätykseksi jatkui ja toteutui, ja kun maljat oltiin nostettu rauhan kunniaksi. Katherine ilmoitti Marcusille, että hän aikoo ottaa lopputilin ja erota vampyyrien klaanista. Hetkellinen vaivaantunut hiljaisuus päättyi kun Marcus kysyi että miksi, ja Katherine kertoi olleensa n. 15 vuotta jo lykaaneja kohtaan myötämielinen, ja nyt kun se ei kerta ollut enää laitonta veljeillä heidän kanssaan, hän haluaisi liittyä Selenen joukkoihin ja pitää huolen että rauha säilyy. Marcus ei ollut kamalan innoissaan, mutta minkäs hän olisi tilanteelle voinut?
Lopulta Marcus lähti muiden kanssa - paitsi Maryn joka jättäytyi joukosta jälkeen. Katherine sattumalta osui paikalle kun Mary oli juuri Lyran kanssa ja Lyra oli saanut tietää että tällä oli suhde hänen poikaansa. Lucian oli myös paikalla ja yritti kaikin keinoin pitää Lyran tappamasta Marya. Jonathankin saapui paikalle ja Lucian yritti ajaa Katherinea pois todistamasta kyseistä perheriitaa, mutta Mary halusi kasvattinsa rinnalleen - lähinnä henkivartijaksi Lyran takia. Sitten Jonathan repäisi sormuksen taskustaan ja kosi Marya siinä paikassa ja Lyra oli revetä liitoksistaan. Lucian ohjasi tuoreen parin ulos ja käski Jonathania häipymään laumasta. Katherine kysyi mitä Mary aikoi nyt tehdä ja Mary sanoi haluavansa pysyä uskollisena Marcusille, ja pyysi Katherinea kysymään Marcusilta saisiko tämä jäädä miehen henkivartijaksi. Katherine meni, palasi, ja kertoi että vastaus oli "kyllä" mutta että Marcusiin ei kannattaisi luottaa tässä asiassa. Mary ja Jonathan sitten liittyivät Lucianin käskystä Selenen joukkoihin ja pitkästä aikaa Selene, Mary ja Katherine olivat yhdessä. Christopher lähti valitettavasti Marcusin matkaan eikä Katherine koskaan saanut kerrottua tälle tunteistaan. Toinen asia jota Katherine ei ehtinyt tehdä, oli puhua henkiselle johtajalleen Lucianille enempää, kuin ne kaksi tiedonmurusta jotka hän kävi ohimennen tipauttamassa tämän syliin - Lucian ei tainnut loppujen lopuksi saada tietää edes Katherinen nimeä, heheh?


5/18/2014

Ensimmäiset kuvat Skotlannin reissulta

Saapumiseni jälkeen kävin tosiaan hoitamassa koe-esiintymiseni ja sain koulupaikan Ayrshire Collegesta. Sen kunniaksi päätimme lähteä sitten ulos syömään ja John vei meidät parhaaseen paikalliseen ravintolaan, Chestnutiin. Itse söin ihanan aterian lasagnea valkosipulileivällä ja salaatilla, sekä jälkkäriksi maistiaislautasen kolmesta eri jälkkäristä, Eaton messistä, tuulihatusta ja sitruunasorbetista. Äiti söi kanaa haggisin kera ja juustokakkua.





Viikonloppuna lähdettiin roadtripille koska John halusi päästä Aberdeeniin katsomaan jonkun jalkkispelin (ei vieläkään mitään hajua että kuka edes voitti ja ketkä pelasi). Samalla reissulla käytiin Johnin veljen, Sandyn, luona käymässä. Sandy on Johnia vanhempi ja toipuu juuri isosta aivokasvainleikkauksesta. Sandyn poika Ross menee ensi elokuussa naimisiin ja meidät on kutsuttu, joten oli ehkä ihan hyväkin että pääsin tapaamaan myös Rossin ja tämän kihlatun Carolinen ennen itse häitä. Hyvä tietää minkä näköinen pariskunta edes on, heh! Sandylta en ottanut yhtään kuvia mutta Sandy oli ikäisekseen ja terveydentilan huomioon ottaen reipas ja äänekäs persoona, jolla riitti aivan hulvattomia tarinoita kerrottavaksi (jaan niitä ehkä myöhemmin). Sandy oli myös tosi lämmin ja ystävällinen eikä näyttänyt Johnilta yhtään! Sain vähän aikaa miettiä että oliko nämä kaksi edes sukua... Tässäpä nyt kuvia matkalta Aberdeenia kohti!



















5/09/2014

Look Up


Tässäpä video jonka halusin jakaa. Sillä eilen ollessani Glasgowssa ostosreissulla, videon sanoma kummitteli päässäni ja huomasin syömässä istuessani jotakin. Moni lounaalla istuva henkilö näpläsi puhelintaan samalla kun söi. Jopa ihmiset jotka olivat syömässä yhdessä. Joskus kummatkin pläräsivät puhelintaan eivätkä puhuneet mitään toisilleen. 

Kun lähdin pöydästä ja kävelin eri ravintoloiden ohi, näin samaa ilmiötä joka paikassa - jopa eräs pariskunta istui pöydässä toisiaan vastapäätä ja kummatkin olivat vain puhelimensa kimpussa. Vastaani käveli kaksi naista shoppailureissulla ja toinen tekstasi ja toinen yritti soittaa jollekulle, kymmeniä ihmisiä katse puhelimessa käveli ohitseni ja mietin tätä videota ja mietin mitä jos joku noista vastaantulijoista, jotka eivät kiinnitä minuun mitään huomiota koska katse on liimautuneena puhelimen näyttöön, olisi katsonut minuun? Vaikka se söpö ruskeatakkinen mies St Eunuchilla tai kitaraa kantava jätkä Buchanan streetillä. Jos ne vain nostaisivat joskus katseensa puhelimestaan, niistä ehkä joku näkisi minut sillä tavalla kun minä näen ihmisiä kun kävelen ilman puhelinta kylillä. Kiinnitän huomiota ihmisiin, katselen muutaman sekunnin pidempään jos joku kiinnostavan näköinen kulkee ohi. Katson tarvitsisiko tuo työntekijä apua kun hän pudotti nokkakärrystään jotain, pitäisikö varoittaa tuota pikkutyttöä ettei juokse pidemmälle koska siinä alkaa autotie... Kaikki se ympärillä oleva oikea elämä menee hukkaan kun tuijottaa koko ajan puhelintaan ja paljonko tykkäyksiä on kerännyt instagramissa ja kuinka moni tykkäsi susta takaisin tinderissä. 

Look up. 

5/08/2014

Olen opiskelija

Tää tieto on jo vähän pari päivää vanhentunut, mutta kuulutetaanpa se nyt täälläkin, että meikähän pääsi Ayrshire Collegeen!
Koe-esiintymisessä jännitti ja kauhistutti hieman koska toinen haastattelijoista puhui aika vahvaa skottiaksenttia, mutta selvisin kyllä kuitenkin vaikuttamatta ihan vajaaälyiseltä. Näytin heille sitten todistukseni käännöstä ja kerroin kauanko olen näytellyt ja mitä opiskellut ja niin edelleen ja lopuksi sitten koe-esiinnyin. He pyysivät minua poistumaan hetkeksi ulos ja kun tulin takaisin niin he puhuivat siitä, että kun olen hakenut NC Acting and performance-kurssille (joka on alin taso kolmesta eri kurssivuodesta, on pienimmästä suurimpaan NC, HNC ja HND), ja että heistä olen vähän "over-qualified" tälle NC-kurssille. Joten he huolivat minut HNC-kurssille! Ding ding! Pääsen suoraan vähän ammatillisempaan ja haastavampaan luokkaan ja ilmeisesti juuri tämän vuoden HNC-luokka pääsee näytelmäkiertueelle n. kahteentoista eri kouluun esiintymään. Helmee!!!
Se stressi on nyt ohi, meitsistä tulee opiskelija! Nyt eikun pankkitili tänne Skotlantiin ja opintotukihaut menemään niin homma lähtee (toivottavasti) rullaamaan!
Niin ja se koulu alkaisi 1.9. joten meikähän ehtisi kyllä sinne baarimikkokurssilleKIN siinä elokuussa... Millä rahalla, sitä en vaan tiedä...

5/05/2014

Ylihuomenna tapahtuu...

Noniin, se on huomenna taas lento Skotlantiin tiedossa, ja heti siitä seuraavana päivänä koe-esiintyminen Ayr Collegen näyttelijäkurssille. Päätin pitää saman monologin kuin jolla pyrin Royal Conservatoire of Scotlandiin, koska stressi uuden opetteluun olisi ollut ehkä tässä hässäkässä liikaa... Luin netistä että ks kurssi alkaisi vasta syyskuussa, joten elokuu mulla olisi täysin vapaa - saumaa kenties New Yorkin baarikurssille, who knows?

Katsoin tänään taas pitkästä aikaa Peter Pan-elokuvan, 2003-version jota tähdittää ah-niin-ihana Jason Isaacs kapteeni Koukkuna ja isä Darlingina. Ks. leffaversion Peter Pan on myös lahjakas joten oon nauttinut aina ks leffasta suunnattomasti. Nuorempana haaveenani oli aina päästä näyttelemään Leenaa (Wendy) näytelmään Peter Panista mutta tänään totesin leffaa katsoessani että seuraava rooli johon mä ehkä Peter Panissa kelpaisin, olisi ehkä yli vuosikymmenen päästä rouva Darling. Kuinka masentavaa.
Toinen rooli johon olisin lapsena kuollakseni halunnut, oli Mary Lennox Salaisesta puutarhasta. Kenties siksi että Mary Lennoxin hahmo olisi ollut mulle kuin luonnerooli - yksinäinen kiukkupussi. Siihenkin rooliin en tietenkään enää kelpaisi, mutta noh, elämä on...

Pengoin toissapäivänä internetin syövereistä erilaisia teatterikouluja UK:sta, ja löysin muutaman jonne extra-lahjakkaat pääsisivät diplomilla sisään - tarjous koskee vain ihmisiä jotka ovat alle 23-vuotiaita kouluvuoden alkaessa. Eli ensi vuonna mulla ei ole toivoakaan enää saada moista diplomia (ei sillä että nyt kovin extra-lahjakas edes kokisin olevani). Kuinka masentavaa! Oonko mä silloin sitten jo niin vanha että oletetaan että mulla pitäisi olla jo hyvä taloudellinen tilanne? Pfft, ei kyllä minun kohdalla tule toteutumaan, ellen oikeasti ala niihin baarimikkohommiin - johon tarvitsisin ensin koulutuksen joka sekin maksaa rahaa, argh.
Tiedättekö sen tunteen kun toteatte itseksenne että "nyt ois paras hetki voittaa lotossa edes parikymmentä tuhatta"? No nyt olisi mulla se sauma, enkä mä edes lottoa.  Olisikohan mulla joku varakas kaukainen sukulainen joka jättäis mulle koko omaisuutensa?
Ai, no, oishan mun isä...


Anyway, ylihuomenna taas koe-esiintymään, katsotaan mitä siitä syntyy!