5/29/2012

Syvällisiä mietteitä

Jo pitkään on tehnyt mieli kirjoittaa blogiini jotakin asiaa jolla on edes jotakin merkitystä. Ideoita oli muutamakin, mutta luettuani tänään tämän uutisen, löysin sen myötä myös aiheeni.

Minä en ymmärrä kiusaamista - mitä kukaan muka voi toivoa saavuttavansa sillä että saa toisen tuntemaan olonsa arvottomaksi, ei-keneksikään, mitättömäksi, vihatuksi? Itse olin ala- ja yläasteaikoina se kiusattu, en kiusaaja. Ja tässä on kiusatun ihmisen muistoja kouluajoilta.

Ala-asteen muistot ovat jo aika heikossa, luojan kiitos, mutta muistan että ihmiset vältteli mun seuraani, valitsivat viimeisenä joukkueeseensa, keksivät leikkejä joihin vain määrä X ihmisiä mahtuu (numero vaihteli aina tietysti sen mukaan kuinka monta ks leikissä jo oli). Moni ei puhunut mun kanssa, ja jos puhui niin käännyttyään poispäin teki hassun ilmeen muille, tyyliin "voi vitsit toi tyyppi on nolo". Järjestin kotonani tosi paljon juhlia, että ihmiset tulisi luokseni ja alkaisivat tykkäämään musta, mutta loppujen lopuksi päädyin vain kaatamaan ihmisille lisää boolia ja hakemaan lisää sipsejä ja pitämään huolen että musiikki ei lopu cd-soittimesta kesken - jos soitin omia lempibiisejäni niin kukaan ei yhtäkkiä halunnutkaan tanssia. Pyjamabileissä eräiden mielestä oli huvittavaa painaa tyyny mun naamalle ja riisua mun pyjamahousut. Koulussa vuorenvalloitusta leikkiessä sattunut juttu joka maksoi mulle yhden luunmurtuman on vieläkin mysteeri että oliko se vahinko vai tahallinen teko.

Seurauksena tälle kaikelle oli se, että olin yläasteelle tullessa ujo ja syrjäytynyt, ja sen vuoksi sitten sama alkoi uudestaan yläasteella. Meidän luokalta seurassani viihtyivät vain ne neutraalimmat ihmiset - ne jotka eivät tuominneet ketään, ne jotka olivat itsekin jollakin tapaa erilaisia. Muut taas olivat sellaisia jotka eivät joko kuunnelleet puheitani ollenkaan kun yritin sanoa jotain, tai sitten pilkkasivat mielipiteitäni. Liikunnassa oli edelleen sama rutiini, että jos piti koota joukkue niin jäin viimeiseksi ja mut saanut joukkue ei ollut kovin ilahtuneen oloinen. Välitunneilla kävi onneksi vain kerran fyysiseksi, kun eräs luokkatoverini tönäisi mut seinää vasten (ilokseni voin kertoa että tämä tyttö kasvoi maailman ihanimmaksi yksilöksi myöhemmin, ja jota voin onnekseni kutsua ystäväkseni). Myöhemmin kuitenkin asiat helpottivat - löysin harrastuksen. Luokallani ollut tyttö oli harrastelijateatterissa ja auttoi mut mukaan näytelmään sivurooliin. Tapasin lisää ihmisiä, sosiaalinen piirini laajeni (vaikka en ollutkaan ehkä se suosituin ihminen teatterissakaan, koska olin jo niin ujo), ja koulusta selvisi helpommin kun tiesi että illalla olisi teatteriharjoituksia tai -esityksiä. Löysin jotain jolla oli merkitystä.

Mietitään tässä välissä, että mistä minun kiusaamiseni ja syrjimiseni mahtoi johtua - okei, olen ollut aina ehkä hiukan... omalaatuinen persoona, mutta en usko että sitä pystyi havaitsemaan vielä niin vahvasti ala-asteella. Joten mitä mä tein erottuakseni joukosta? Miksi juuri minä? En ollut ylipainoinen, en pukeutunut omalaatuisesti, en ollut "liian" nätti että olisin herättänyt kateutta, en ollut rikkaiden vanhempien lellimä joka olisi tullut kouluun aina erilaisen koulurepun tai muun kanssa... Ainoa mitä mieleeni tulee, on se että kalaruokapäivinä en ollut luokassa syömässä muiden kanssa, koska olin niin pahasti allerginen että kalan haju aiheutti huonoa oloa. Ja toinen asia oli se että en osallistunut uskonnon tunneille koska kävin katolisessa opetuksessa Tampereella. Siitäkö se kaikki lähti? Ihmiset oli kateellisia kun mun ei tarvinnut istua luokassa kuuntelemassa meidän himouskovaisen opettajan Jeesus-paasausta?  Tai siksi koska sain syödä rehtorin kansliassa kalapäivinä jotakin hyvää, esim. jauhelihapihvejä, kun muut söivät jotain ällössä kastikkeessa lilluvaa kalamössöä? Oikeasti? Siitäkö se johtui? Jos johtui niin mun täytyy varmaan uskoa siihen että lapset voi olla julmimpia otuksia ikinä.

Naurettavinta oli että myös mun opettajani/rehtorini omalla tavallaan kiusasi mua. Kyseinen opettaja ei pitänyt siitä etten ollut musiikillisesti lahjakas kuten muut luokallani, ja että kyseenalaistin asioita joita hän meille opetti, kyselin kysymyksiä... Ja tietysti se, että olen katolilainen ei tainnut myöskään miellyttää. Eräässä opettaja-oppilas-huoltaja-tapaamisessa ks opettaja sitten sanoikin että "Jennillä tuntuu olevan ongelmia lukemansa ymmärtämisen kanssa". Tämä hämmensi äitiä aika paljon, koska olin aina ollut lukutoukka ja joka luki nopeammin kuin moni muu ikäisensä. En vieläkään ymmärrä mikä opettajani pointti tässä asiassa oli - mitä se luuli että tapahtuisi kun hän kertoisi tällaisen asian äidilleni?

Palataan yläasteeseen. Siellä söin kalaruokapäivinä ihan normaalisti muiden kanssa (sen mitä nyt halusin syödä, sillä kärsin ulkonäköongelmia ja vältin syömistä...), mutta uskontotunneille en osallistunut vieläkään. Plus olin sitten tosiaan ujo ja hiljainen... Kouluaineisiin keskittyminen oli melko vaikeaa kun mietin koko ajan että olihan mun tuolissa roikkuva reppu turvassa, ettei takanani istuva laita sinne mitään tai pölli mitään, tai että mun naamassa ei varmasti ollut mitään mille luokkatoverini saisivat syyn nauraa. Ainoa aine jossa menestyin oli englanti, ja sekin ärsytti luokkalaisiani koska sain aina parhaat numerot englanninkokeista.

Sitten tuli muutto Teneriffalle, ja pääsin siitä kaikesta eroon. Kun palasin Suomeen, päätin etten palaa enää vanhalle luokalleni vaan menen 8. luokan uudestaan. Olin siis vuotta nuorempien kanssa samalla luokalla. Siinä luokassa oli... hiukan omituista. Mua ei ihan "syrjitty", mutta ei mun kanssa kukaan sitten oikein ystävystynytkään. Mua ei ignoorattu, mutta ei mulle ihan ystävällisestikään puhuttu. Tuntuu että jollain tapaa se, että olin vuoden heitä vanhempi, vaikutti asiaan. Kun aloitin larppaamisen sinä vuonna niin siitä pilkkaamisesta ei sitten tullutkaan loppua... "Hypiksä viikonloppuna taas jossai metsässä keräämässä käpyjä muovimiekan kanssa?" Joo, kyseinen henkilö joka siitä pilkkasi ei ollut luonnoltaan aivan ilkeä ihminen, mutta sanotaan vaikka "harkitsematon". Hän ei yhtään miettinyt kuinka syvälle ne pilkkalauseet jäisi, hautumaan niin pitkäksi aikaa että kirjoitan niistä nyt. Mutta siihen aikaan en antanut niiden enää masentaa niin paljoa - sen sijaan kirjoitin koulun lehteen jopa esitelmän larppaamisesta, vastaiskuna toisen tietämättömyydelle ja typerille kommenteille.

Ja kuinka ollakaan, myös yläasteella jouduin opettajan silmätikuksi. Luokkani tapa kohdella mua ei enää ollut mun mielestä surullista, vaan pikemminkin ärsyttävää. Olin usein kiukkuinen, jopa kotona, ja luokanvalvojani huomasi asian aika nopeasti ja melkein provosoi mua entistä kärttyisemmäksi. Luokanvalvoja-huoltaja-oppilas-tapaamisessa luokanvalvojani oli suorastaan hämmästynyt kun äitini kertoi että me tulemme todella hyvin toimeen kotona ja että mä en ole mikään nuorisokriminaali joka juhlisi joka viikonloppu tai katoaisi mitään ilmoittamatta. Sitä oikeasti hämmästytti, että mä olin ihan hyvä ihminen äitiäni kohtaan - mitähän kauhukuvia se nainen päässään musta oli pyörittänyt? Siitä huolimatta, että äiti antoi musta tosi hyvän kuvan niin luokanvalvojani suositteli että mut pitäisi pistää terapiaan. Hän ei antanut mitään tarkkaa syytä, sanoi vain että mä tunnun olevan terapian tarpeessa... Öh. Jos ks ope olisi huomannut että mua kiusataan, niin se olisi varmasti ilmaissut asian niin, eikä vain sanonut että mut pitäisi viedä terapiaan... Äitillä oli onneksi kovin hauskaa, se pidätteli naurua koko lopputapaamisen.

Yläasteelta päästyäni olin kauppiksessa vajaat kaksi vuotta. Siellä en löytänyt oikein samanmielistä porukkaa, joten yritin löytää kavereita kirjallisuuden avulla. Aloin lukea samoja kirjoja kuin luokallani olevat pari tyttöä, että meillä olisi jotain yhteisiä keskustelunaiheita, mutta en usko että sekään pohjimmiltaan auttoi... En jotenkin kuulunut siihen joukkoon, ja se lisäsi poissaolojani koulussa, joka lisäsi sitä että olin jäljessä asioissa joka taas lisäsi sitä että aina kun olisin tarvinnut apua esim. puuttuvien monisteiden kanssa, sitä apua ei tullut koska musta ei tykätty.

Nyt olen tilasomistuslinjalla kotikunnassani ja... noh... en edelleenkään ole mikään luokan suosikki, enkä tunnu löytävän yhteisiä puheenaiheita muiden kanssa koska yhtä lukuunottamatta kaikki luokaltani on Tampereelta ja tuntuu tietävän toistensa kaveripiirit ja keskustelee sitten näistä kavereista... Jotkut taas puhuu poikaystävistään, ja mullakin hetken aikaa oli omani josta kertoa, mutta musta tuntui ettei ketään kiinnostanut edes kuunnella... Joskus taas luokkalaisteni puheenaiheet tuntuvat olevan niin alatasoa, että en edes halua osallistua niihin. Ainoa yhteinen puheenaihe mitä mulla sitten on luokkani kanssa, on siitä kuinka surkea meidän koulu ja meille annetut somistustehtävät on. Ainoa mitä voin heidän kanssa tehdä, on siis nalkuttaa ja valittaa, mikä varmaan antaa sitten sen kuvan että mä en muuta teekään. Meidän luokalla on ihan kivoja ja hauskoja ihmisiä, jotka mä haluaisin tuntea paremmin, mutta mua ei koskaan kutsuta mukaan juttuihin, ja en ole koskaan ollut hyvä tunkemaan väkisin toisten seuraan, joten tämäkin luokka jää varmaan hetkessä unholaan valmistumisen jälkeen. Viimeisen lukuvuoden alkaessa en kuitenkaan aio antaa sen haitata. Aion olla oma itseni ja jos se ei kelpaa muille niin pysytellään sitten samalla linjalla kuin nämä kaksikin vuotta. Ihmiset joille en kelpaa omana itsenäni, ei ole ystävyyden arvoisia ihmisiä lainkaan.

Sitten syvällinen kysymys, harkitsinko koskaan tekeväni itselle pahaa kaiken tämän takia? Ala-asteella, en. Yläasteella, joskus. Kauppaopistossa, en. Nyt, en. Yläaste on se rankin vaihe nuoren ihmisen elämässä. Siellä alkaa se roolijako, oletko suosittu vai luuseri, kiusaaja vai kiusattu. Mä olen ylpeä että pysyin kiusattuna, enkä kiusaajana. Kiusattuna sitä ehkä aliarvioi itseään ja omia kykyjään, omaa ulkonäköään ja arvoaan, mutta kiusaajana sitä täytyy olla helvetin sokea koko omasta minästään, jos ei ymmärrä edes olevansa hirviö kiusatessaan ja alistaessaan muita. Mä olen mieluummin luuseri kuin hirviö.

Tästä tuli melkoinen omasta elämästä avautuminen, vaikka aikeeni oli käsitellä tätä yleisesti... Mutta noh... Mä joskus toivon, että olisin kertonut äidille tai opettajille siitä miltä musta tuntuu, tai viimeistään terkkarilla jokavuotisessa tarkastuksessa, kun kysymyksenä oli että painaako mieltäni mikään. Puhuminen helpottaa, ihan oikeasti. Näin jälkikäteenkin, kun olen puhunut näistä asioista, olo tuntuu aina paremmalta kun joku on sanomassa että ei se ollut mun syytäni, eikä mulla ole mitään hävettävää, vaan ne mun kiusaajani olivat idiootteja. Mutta silti sitä toivoisi että olisi saanut aikaan jotain silloin kun asia oli ajankohtainen. Olisi saanut kiusaamisen loppumaan eikä vain olisi niellyt sitä kaikkea paskaa. Sitä olisi ehkä ylpeämpi itsestään tänä päivänä. Ehkä... Mutta elämä on täynnä valintoja, ja mä olen ainakin siinä määrin ylpeä etten tehnyt mitään typerää itselleni, tai toisille. Oon vaan pahoillani niiden puolesta joille kiusaaminen on vielä pahempaa kuin mulle oli, ja jotka eivät kestä sitä kaikkea pahaa, eivätkä kuitenkaan pyydä apua, kuten uutisessa mainittu kiusattu Elisa... Kukaan kiusaaja ei ole sen arvoinen, että sen takia pitäisi kiusatun päättää elämänsä - se kiusaaja on ihmiskunnan pohjasakkaa. Ei se kiusattu. Ja vaikka varmasti se kiusaaja saa helvetinmoisen opetuksen kuultuaan että hän oli syy siihen että joku päätti oman elämänsä, ja se on sille kiusatulle oikein, niin se on kiusattua kohtaan väärin.

Voisin paasata vielä monta kappaletta siitä kuinka paljon kiusattu ihminen olisi elämässään kokenut ja saanut aikaan, mutta sen te kiusatut varmasti itsekin tiedätte. Miettikää mitä kaikkea olette saaneet elää ja kokea sen jälkeen kun olitte henkisesti siellä aivan pohjalla. Jos ette olisi noussutkaan sieltä, mitä kaikkea olisitte menettäneet, jättäneet kokematta? Ja jos et keksi montaa asiaa, niin ensi viikonloppuna ota vaikka eväät mukaasi ja mene luonnonhelmaan nauttimaan keväästä, ota vaikka valokuvia kauniista asioista, kirjoita runo, lähetä jokeen pulloposti, mene jäätelölle, elä, hengitä.

5/27/2012

Man of the Month #6

Tulipa mieleeni että olen unohtanut mun Man of the Month-tittelien jakamisen...

Mutta tässä Ian Somerhalder.

Tarvitseeko tämä edes selittelyjä?


5/24/2012

Derry -> Ayr

No niin, täällä sitä ollaan, Skotlannin Ayrissa taas. Viimeiset päivät Derryssä meni ostoksilla ja Dark Shadowsia leffateatterissa katsellessa, ja tietty pakkaillessa ja siivoillessa. Kävin lähtöpäivän aamuna hakemassa todistuksen mun työssäoppimisjaksosta ja täyttämässä paperit joissa kyseltiin mun mielipiteitä Northwest akatemiasta... Annoin kyllä niiden kuulla kunniansa siinä paperissa.
Eilen laskeutuessa Skotlannissa oli kauhea sumu mutta se katosi puolessa tunnissa ja sitten onkin ollut yhtä ihanaa auringonpaistetta! Tänään autoin Johnia kotihommissa ja raappasin pihamuurin vanhasta maalista ja maalasin sen uudelleen. Onnistuin polttamaan itseni tietysti, vaikka äite auttoi aurinkorasvaamaan koko selän! ÄRGH! Vihaan suomalaista herkkää hipiääni... Nyt tää palanut iho kirvelee inhottavasti... Noh, tästä tietää että on kesä!


5/21/2012

Bend the spoon

Okei, hämärää... Katselin eilen äitin kanssa animea nimeltä Ghost Hunt ja eräässä jaksossa oli tyttö joka osasi taivutella lusikoita. Mä, ikuisena paranormaalien juttujen sunmuiden rakastajana sitten tongin asiaa ja luin täältä ohjeet miten se lusikka taivutetaan. Täällä asuntolassa ei ollut kuin kolme kahvilusikkaa (yksi kuitenkin liikaa kahden hengen käyttöön) joten mä valitsin niistä yhden ja istuuduin sohvalle äipän viereen tuijottelemaan sitä lusikkaa. Joo, kyllähän se taipui, aika pitkällekin, mutta...


...noh, aina ei voi voittaa.

Tänään käytiin äiten kanssa CFC Interiorsilla kattelemas millainen työpaikka mulla oli ja takaisin Derryyn tultuamme käytiin postittamassa paketteja Skotlantiin ettei tarvi kaikkee änkee matkalaukkuihin ja yli kahden kilon paketti suomeen olisi maksanut 38 euroa! Todettiin että ei kiitos ja laitettiin se Skotlantiin (8 euroa). Sitä ennen käytiin jäätelöllä!


Bubblegum-jäätelöä pienillä vaahtokarkeilla, ja vadelma-vanilja-jäätelö suklaapaloilla höystettynä.

Ai niin, lauantaina äiti tosiaan saapui Derryyn ja me ollaan siitä lähtien pyöritty pitkin kyliä ja täällä kämpillä katteltu animee. Lauantaina käytiin baarissa ja oltiin siel aika isollakin lössillä. 




5/18/2012

Hankitaan nyt viimehetken ystäviäkin sitten...

Ei sillä viimekirjoituksessa mainitulla siivouksella ollutkaan niin kiire koska Franxo oli kipeänä joten me siirrettiin juhliminen torstaille. Eilen siis seittemän maissa Franxo ja Rubén tuli mun kämpille ottamaan pohjia ja lähdettiin yhdessä sitten Ice Wharfiin monen muun Northwestin oppilaan kanssa. Kuvat on valitettavasti mun normikamerassa ja sen johto on Suomessa joten kuvia tulee sitten heinäkuussa, ellei äiti tuo mulle sitä johtoa Suomessa käydessään... Rubénin kanssa ruvettiin jo suunnittelemaan, että kun mulla on tarpeeksi rahaa niin tulisin sen luo Espanjaan käymään ja sitten kun Rubén haluaa vierailla Suomessa niin hän asuu sitten meillä. Hyvä luoda aina kontakteja ulkomaille!
Huomenna äiti saapuukin Derryyn, nopeasti tämä aika kyllä mennyt... Harmi vaan että tutustuin näin myöhään Rubéniin ja Franxoon. Ja myöhäisestä puheenollen, mun se irkkudeittini tekstasi eilen että mentäisiinkö toisille treffeille - siis anteeks mitä, pitikö sun kuukausi odottaa että voit kysyä uudestaan? Ja missä välissä mä nyt treffeille lähden jos pidän äidille seuraa täällä nämä viisi päivää?

Miehet. Te ootte tyhmiä, ja aina myöhässä.

PS: Miksi näitä ei myydä Suomessa?!


5/16/2012

Kerrankin jotain asiaa

Eilenpä pitkästä aikaa tapahtuikin jotain. Olin ilmottautunut Northwest academyn järjestämään lounaaseen Fitzroysissa. Olin (yllättäen) ainoa suomalainen paikalla joten istuin samassa pöydässä monen espanjalaisen ja ranskalaisen kanssa. Kahdesta heistä selvisi että he asuvat ihan mun viereisessä talossa ja me tutustuttiin aika hyvin illan aikana. Ruoan jälkeen me lähdettiin Masonsiin karaokeiltaan, mutta koska oli tiistai niin baarit meni tietysti aikaisin kiinni. Sovittiin sitten kotiovelle päästessä että naapurikaksikkoni plus kaksi muuta espanjalaista tulevat tänään meille illalla ja lähdetään täältä pohjia juotuamme baariin. Nyt mun pitäisi sitten siivota että täällä mahtuisi olemaankin, mutta tästä koneelta nouseminen on vaikeaa koska eBay on niin jännä paikka... Oi voi. Viisi tuntia aikaa käydä kaupassa ja siivota. Apua!



5/15/2012

Shopping

Viimehetken pikkushoppailuja ennen Skotlantiin lähtöä. Nyt onkin sitten pakkaaminen pian edessä!


4 kynsilakan paketti, Primark 2£


Kampa ja pikkuinen harja, Primark 1£


Leveä vyö, Primark 5£


Kukkapanta, Primark 1,50£


Yksittäisiä tekoripsiä, Debenhams 4,55£
Sex and the City Charlotte-tekoripset, Debenhams 6,40£

Ostin myös ihania kuviollisia sukkahousuja mutta niistä on parempi laittaa todistusaineistoa kun ne on mulla jaloissa. Täällä on kaikki kivat sukkikset 2 tai 3£ pari, Primarkin hinnoissa siis ainakin. Ja ne on kaikki niin ihania!

5/14/2012

Shopping

Claire's accessoriesissa oli kolmet korvikset kahden hinnalla, joten... ding ding ding.


Hehkulamppukorvikset 4,5£


Sydänkorvikset, 3£


LP-korvikset, jotka olivat ne ilmaiset...

5/13/2012

Uutta vaatekaapin täytettä 2

Tässä nyt viel nämä mitä en näyttänyt viime postauksessa. Ton mustan topin ostin töitä varten ja se on siitä jännä et sitä voi pitää kummin päin vaan... toisel puolel on v-kaula-aukko ja toisella ihan normi. 


Raitapaituli 2£, Primark
Musta toppi 1,70£, Primark


Tää on oikeasti sitten ihan myrkyn violetti! 
Pusero 1£, Primark


Mutta ku mä haluuunn...

Mä jo lupasin itelleni etten mä ostaisi enää HMV:ltä yhtään mitään mutta eilen kun olin kylillä köpöttelemässä törmäsin Jasminiin ja me etittiin yhdessä sille paitaa valmistujaisjuhlaan, loppujen lopuks tuloksetta, ja hupsis mä löysin itseni HMV:ltä sen kanssa. Nää oli viimeset, mä lupaan.


Päivän asu

Joo mulla on edelleen todella tylsää kun vaivaudun kuvailemaan moisia, mutta hei, jotkut ihan elää sellaisilla blogeilla joihin ne kuvaa päivän asuja!

Huivi Backstreet
Paita Primark, 2£
Housut Primark, 10£
Kengät Spirit Store (kengännauhat Europehouse)
Vyö ja huppari nii vanhoja että ei hajuakaan alkuperästä...

5/12/2012

Uutta vaatekaapin täytettä

Joo olen tylsistynyt joten päätin kuvailla vähän shoppailusatoani... Tästä puuttuu kyl vaikka mitä koska mä oon lähettänyt osan jo Suomeen tai Skotlantiin. 


Super Skinny-farkut.
Siniset 9£, Primark
Mustat 7£, Primark


Boot Cut-farkut 10£, Primark
Lökäri-caprit 10£, Primark


Rolling Stones-napapaita, 8£, Primark


Pitsillä koristetut farkkushortsit, 13£, Primark
Nyörilliset farkkushortsit, 17£, SuperTramp


Goonies T-paita, 6£, Primark


Susi-paita 5£, Primark


100% Cotton ostoskassi 1,50£, Primark

Miten oikeesti voi olla, että täältä saa ihan Primarkistakin leffoista tehtyjä fanipaitoja? Ja artistipaitoja! Suomessa saat jostai EMP:ltä tilata kauheella hinnalla jonku fani t-paidan ja täältä saat Rollari-napapaitoja ja Goonies T-paitoja alle 7 eurolla! Epäreilua!