11/27/2011

Man of the Month #3

Minähän lupasin kaksi kuukauden miestä tälle kuulle koska viime kuussa unohdin...! Nyt on kyseessä jo kolmas kuukauden mieheni, jolla on pitkät tummat hiukset ja komeat kasvonpiirteet, joten kai mun täytyy pikkuhiljaa myöntää että mulla on pakkomielle sellaisiin miehiin.

Michael Sheen (5.2.1969)

Michael Sheenin esittämä Lucian... onko olemassa mitään Johnny Deppin lisäksi jota katsoisin mieluummin, yön pimeinä tunteina suklaalevyllisen ja kaakaomukillisen kera? Vampyyrivillitykseni heikentyi huomattavasti kun joku neropatti keksi tämän lykaanijohtajan... Olen itseasiassa tekemässä Van Helsingistä ja Underworldeista cross-over-ficciä jossa yllättäen pääsankaritar tuntee vetoa kyseiseen herrasmieheen.

Lucian, nam.

11/25/2011

Dear Santa Claus...


Tässä olis mun joululahjatoivelista, osuiskohan se joulupukin silmiin näin blogin kautta? No, aina voi yrittää...

1. Kunnollinen videokamera, että voin aloittaa videoblogin

2. Uusi dvd-soitin, vanha hajosi aikoja sitten

3. Viimeiset Johnny Depp-leffat mitkä multa puuttuu: Nightmare on Elm Street 1, Private Resort, Rango ja The Tourist

4. Miki de Kyoton bentolaatikko, kaksikerroksinen jossa on apinan kuva kannessa

5. Uusi kylpytakki, vanha on ihan hiusväreissä ja kaiken lisäksi erittää sinistä väriä joka tarttuu helvetin tiukkaan mun ihoon ja se on ÄRSYTTÄVÄÄ. Punainen tai punamusta tai kokomusta ois kiva.

6. Ja kaikki Potteriin liittyvähän kelpaa aina! Etenkin Luihuisen tupavärien mukaan tehdyt jutut on kivoja...

7. Kirjat on kans aina kivoja, Pottereita mulla on englanniksi vain kaksi vikaa joten ne edeltävät ois esim. kivoja. Tai Veren voiman jatko-osat koska mulla on vain juurikin se Veren voima... Klassikkojakin puuttuis, esim. kotiopettajattaren romaani ja eikä yksikään pelastunut. 

11/22/2011

Peculiar...


Sain aivan viisi minuuttia sitten omituisen energiapuuskan. En siis millään tapaa fyysistä sellaista, koska olen jo melkein viikon ollut tässä tappavassa flunssassani, mutta henkisen... Jotenkin... Tuntui yhtäkkiä siltä, että minun täytyisi ottaa (heti parannuttuani siis) itseäni niskasta ja virvoitella vanhoja ystävyyssuhteita. Soittaa kaverille jos toisellekin, patistaa niitä tapaamiseen, yrittää kuulla mitä heille nykyään kuuluu ja kertoa mitä minulle nykyään kuuluu (jälkimmäistä tosin mieluusti vähemmän, koska ei minulla nyt kovin kehuttavasti ole mennyt...). En jaksa kantaa enää kaunaa niille jotka joskus satuttivat ja jotka sen takia jätin taakseni. Olen kyllästynyt siihen ettei minulla ole kavereita - ystäviä kaksi tai kolme, mutta ei kavereita. Sellaisia joita voisi silloin tällöin nähdä ihan kevyissä merkeissä, muuten vain. En nyt tiedä olenko mikään tuntemisen arvoinen ihminen, varsinkin kun Juho sanoi tässä päivänä eräänä, että siihen on ihan hyvät syynsä miksi mulla ei ole kavereita, mutta ainahan sitä voi yrittää. 

En tiedä mistä tämä puuska nyt yhtäkkiä tuli, mutta sitten kun en enää yski keuhkojani pihalle, haalin jostain parin kaverini numerot takaisin puhelimeeni ja teen pari puhelua.

Ihan muuten vain.

11/20/2011

Man of the Month #2

Suureksi häpeäkseni unohdin viime kuussa kertoa kuukauden mieheni joten tässä kuussa saatte niitä kaksi! Toinen niistä tulee tässä...

Toby Stephens (21.4.1969)

Sain tänään päähäni katsella jo kauan sitten ostamani lyhytsarjan, Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaaniin perustuvan Jane Eyren, ja silmiini osui Edward Fairfax Rochesterin näyttelijä, Toby Stephens. Olen nähnyt miehen ennenkin, Hercule Poirotin tapauksessa Five little pigs, mutta täytyy sanoa että tämän miehen komeus on oikeuksissaan vain pitkiin hiuksiin yhdistettynä, sillä Poirotissa tämä mies ei kiinnittänyt huomiotani millään tapaa. Edward Rochesterin roolissa mies tuntuu pääsevän melko hyvin oikeuksiinsa, ja suuremmassa puheroolissa hänen brittienglantiaankin pääsee nauttimaan paremmin. Niin ja kai täytyy mainita että näyttelijäntaidoissakaan ei ole moittimista... 

11/17/2011

No words...




Sometimes I find it difficult to tell about my feelings in my own language. I know my English isn’t perfect but still I find myself sometimes thinking in English and everything. And right now I feel like there are no Finnish words to describe my feelings. I’m just totally confused right now, about everything. And the most frightening thing, the word that makes me feel scared, is future. What is it really, or do I have one? Because everything I’ve done has gone to waste right now and it feels like I’d have to start everything over. Starting from school. I don’t understand, when did everything start to go in the wrong direction? Since I got from middle school? Or even before that? I’ve always been that kind of person who never tells anyone if feeling bad. Not even my mom. And today I told very much about what’s going on in my mind, to someone who doesn’t have any kind of responsibility towards me, anymore. He’s not my boyfriend anymore but still he sat in that freakin’ cold car over an hour and listened what I felt. I still feel like it was really unreal moment but I have one proof that tells me it was real. And that is the smell of cigarette in my fingertips.


It doesn’t matter even if our paths just crossed for only one year, and it doesn’t matter how weak or pathetic you feel about yourself because you can count on this one fact: that I do love you, even when you don’t love yourself.



When my time comes
Forget the wrong that I’ve done
Help me leave behind some
Reasons to be missed
And don’t resent me
And when you’re feeling empty
Keep me in your memory
Leave out all the rest
Leave out all the rest



11/13/2011

Nothing lasts


Noni. Siinä on. Irti lähti. 
Perkele.

But the roses were only to drain my inspiration


Taas sellainen päivä kun tekisi mieli rikkoa kaikkea ja huutaa. Missään ei tunnu olevan hyvä olla: töissä ei saanut ajatuksia pois ikävistä asioista kun olin koko ajan paniikissa kassalaitteen ja pomon miellyttämisen kanssa, kotona odotti miljoona eri kotityötä ja pino liian romanttisia leffoja sinkkuihmisen päälle kestettäväksi ja nyt alkoi vielä aivan saatananmoinen päänsärky. Plus toissapäivänä kävi niin raivostuttava juttu vielä avautumiseni jälkeen ettei ole tosikaan. Valitettavasti en voi sitä tässä selittää koska jutussa on turhan paljon todella yksityisiä asioitani. Mutta sanotaan nyt niin että joku rikkoi sitä yksityisyyttäni ja suorastaan nauroi mulle jutun päätteeksi. Pisti vielä huumorintajun puutteeni kontolle koko jutun. Vannon, että jos näen sen ihmisen niin se löytää kenkäni poikittain juuri sieltä...

Noh, eipä tässä mitään, huomenna takaisin töihin ja maanantaina katsomaan huomaako kukaan sitä ainoaa valonpilkahdusta joka elämässäni on ollut viimepäivinä. Nimittäin löysin unelmieni nahkatakin puoleen hintaan! Ja äiti maksoi sen joululahjakseni! Laitan siitä joku päivä kuvaa kun naamani on siedettävän näköinen...

11/11/2011

You know it's November when everything is dark and shite...


Huomaa taas, että on tosiaan marraskuu. Kaikki tuntuu olevan päin helvettiä ja se kaikki on aina pimeänä ja märkänä syyspäivänä kymmenen kertaa inhottavampaa kuin yleensä. Ja kun sanon kaikki, niin tarkoitan ihan tosissaan että kaikki

Ensinnäkin mun terveys kusee ja pahasti. Mun ranne on jo kuudetta vuotta kipeä ja tuntuu menevän vain pahempaan suuntaan, joten nyt joudun sitten röntgeniin ja mahdollisesti leikkaukseen sen takia. Ja mä tunnun saavan aina jokaisen mahdollisen pöpön ja flunssan mitä liikkeellä on, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan ole nielurisojen poisto edessä niinku ensin pelkäsin. Ja aika hammaslääkärillekin pitäisi varata koska tuo yks erittäin teräväksi muotoutunut kulmahammas tuhoo mun kielen kun pureskelen sitä unissani. Plus mulla on jo toista viikkoa elohiiri oikeassa silmässä.

Toisekseen koulu ottaa aivan suunnattomasti päähän. Meidän luokka tekee nyt sitä älytöntä muuttoa kuusi kertaa pienempään tilaan, ja samaan aikaan meidän piti suunnitella ja laittaa toteutusvalmiuteen meidän suunnitelmat kädentaitomessuille - ja kaiken kukkuraksi musta tehtiin mun ryhmän johtaja, vaikka kyseinen suunnitelma ei edes ollut mun. Mä vain piirsin sen koska suunnitelman keksijä ei ite osannut ja halunnut edes yrittää. Ja meidän luokan opettaja kohtelee mua ihan kun olisin joku vajakki, vaan sen takia koska oon ensimmäistä kertaa johtaja-asemassa asiakastyön kanssa. Ei se tarkoita että mä olen tyhmä, vaikka mun suunnitelmia ei ole asiakas ennen valinnutkaan (niin kuin ei tosin valinnut nytkään).

Kolmanneksi mua ärsyttää kaikki ylimääräinen draama ja sählinki. Joku tekee mulle jotain väärin ja heittäytyy sitten itse uhriksi kun teolla on vaarassa olla seuraamuksia, ja joku taas ajattelee että on hirveänkin fiksua alkaa vääntää kättä mun kanssa mesessä jostain pikkuasioista ja sitten olettaa, että mua huvittaa vielä nähdä sitä ihmistä täällä päin. Siskoni taas tuntuu unohtaneen että mä olen edes olemassa (tai ehkä mä olen olemassa mut mul ei vaan ole tunteita joita se ei muka voisi loukata) ja veljeni taas yrittää paikata sitä että se on unohtanut mun olemassaoloni jo monen vuoden ajan. Ja sitten kun kaikki tuntuu tulvivan ylitse ja alkaa oikeasti potuttaan niin et ihmiset näkee sen musta päälle päin, niin äiti tulee sanomaan että kun minä en puhu asioistani hänen kanssaan niin kuin täydelliset sisarukseni aina tekevät jos heillä on huolia. 

En tiedä miksi en kerro asioistani äidille, mutta en vain tee niin. Nytkin kun oli eräs draama meneillään niin kerroin siitä ensimmäisenä parhaalle kaverilleni, sitten exälleni ja sitten vielä kahdelle muulle hyvälle kaverilleni. Äidille kerroin vasta sitten kun exäni käski tehdä niin. Luultavasti en olisi kertonut asiasta muuten ollenkaan. En oikein osaa edes lähteä arvioimaan miksi en osaa puhua tunteistani omalle äidille, mutta olen tässä syksyn aikana pari kertaa miettinyt että menisinkö jollekin ammattilaiselle avautumaan asioistani - eli siis menen ennemmin ammattilaiselle kuin kerron äidilleni? Taidan oikeasti olla vähän sisäänpäin kääntynyt perheasioissa tai jotain. Ehkä joskus olisikin fiksumpaa kuulla aikuisen ihmisen näkökulma johonkin asiaan mutta se tuntuu olevan jotenkin ylitsepääsemätön este kertoa äidille asioistani. Ihan kuin haluaisin pitää äidille tiettyä kuvaa yllä että minä olen sellainen ja tällainen. Äiti tuskin tietää edes sitä miten pahasti mua syrjittiin ja kiusattiin ala-asteella.  Tai miten ulkopuoliseksi tunsin oloni ylä-asteella ja kauppaopistossa. Tai miten mulla on tuolla ammattikoulussakin vaikeaa saada kontaktia kehenkään kun en ole "oikeanlainen" ihminen kommunikoimaan heidän kanssa - johtuuko se sitten siitä että mulla ei ole mitään hajua tän hetken muodista ja musiikista vai siitä että mä taas tiedän joistakin asioista enemmän kuin he, en tiedä... Tiedän vain yleensä pärjääväni sillä että etsin luokkalaisistani huonoja puolia ja vakuutan sitä kautta itselleni etten haluaisikaan olla mikään ystävä heidän kanssaan. 

Sitten asia joka vielä harmittaa, on se että kuinka pieneksi mä tunnen omat ongelmani sitten kun kuuntelen muiden murheita - yksi kaveri joutuu skootterilla kolariin kun joku tyhmä bemarikuski meinasi ajaa päälle, yhden paras kaveri sanoi tälle todella rumasti ja loukkasi tämän itsetuntoa, ja yksi kaveri kärsii pitkästä välimatkasta poikaystävänsä kanssa, ja sitä tulee kestämään vielä monta kuukautta... Joo, niin, ei mulla kai sitten mitään murehdittavaa kai olekaan, kun mun paras kaveri ei hauku mua päin näköä, kukaan ei aja autolla mun päälle tai mun poikaystävä ei asu melkein kymmenen tuhannen kilometrin päässä. En tosin tiedä haluaisinko sitten poikaystävän, olisi hän sitten kaukana tai lähellä, mutta olisi edes joku. Koulussa on yksi jota olen aina sivusilmällä katsellut, mutta hänkin hengailee nykyään jonkun tytön kanssa joka ruokailu joten voi olla, etten halua alkaa miksikään kilpailijaksi... Ehkä vain jatkan tätä tunnotonta meininkiä enkä ala etsimään mitään suhdetta. Ehkä jatkan tätä tunnotonta horrosta kaiken muunkin suhteen - paitsi kouluasioissa mun on vaikea olla raivostumatta koska mikään ei mene siellä niinkuin pitäisi. Älkää oikeasti menkö ikinä Pirkoon. 
I-ki-nä.


11/02/2011

Final Harry Potter...


Kävin katsomassa Tampereen viimeisen Harry Potter-näytöksen Cine Atlaksessa kahdelta päivällä.

On tyhjä olo.

Ahdistaa.

On yksinäistä.

11/01/2011

Oops I did it again


Mun piti siivota huoneeni joka alkaa kutakuinkin (polkupyörää lukuunottamatta) näyttää juuri tuolta kuin Siriuksen huone, mutta minut vetikin sängynpohjalle kirja, jonka lukemisen jälkeen teinkin sitten kirjablogin. 
The Whole Story tulee siis sisältämään päivityksiä lukemistani kirjoista, ja että mitä mieltä olin niistä. Lisätkää blogilistoille!