11/18/2017

Suomen kädentaidot-messut: 10 vinkkiä miten selvitä hengissä


Olin tänään pitkästä aikaa Tampereen kädentaidot-messuilla katsomassa millainen meininki siellä oli. Ruinasin montaa eri kaveria lähtemään kanssani mutta en saanut ketään lähtemään, mutta nyt kun olin ensikertaa yksin messuilla, totesin että se oli itseasiassa todella hyvä idea - ei tarvinnut murehtia että eksyn seurassani olevasta henkilöstä, ei tarvinnut yrittää aina saada toista tulemaan jonkun pöydän ääreen katsomaan mitä jännää mä nyt olin löytänyt (ja ei tarvinnut seurata toisen perässä katsomaan mitä  jännää se oli löytänyt). Sain lähteä sieltä silloin kun itseäni huvitti, miettimättä sopiiko kaverilleni että lähdetään, eikä tarvinnut täpötäydessä bussissa murehtia että pääseekö istumaan sen kaverin viereen. Täydellistä! En enää ikinä mene messuille kaverin kanssa, tästä tulee mun sooloprojektini!


Tiesin jo aamulla kotoa lähtiessä että lauantai on  messuilla aina se kiireisin päivä, mutta varauduin henkisesti ihmistungokseen, ja kuten näkyy, selvisin sieltä jopa hengissä pois! Saatoin ehkä tarvita vähän viskiä O'Connellsista messukokemuksen jälkeen, mutta ei siitä sen enempää...

Messuilla yksin pyöriessäni tulin seuranneeksi mielenkiinnolla muita messukulkijoita, ja huomasin että kaikilla ei ollut yhtä mukavat oltavat kuin minulla. Siksipä päätin koota kymmenen vinkkiä siitä miten messuilla selvitään hengissä (ja järjissään).

1. Nesteytys
Varaa mukaasi vesipullo, sillä messuhallissa on kuuma ja jonot baareihin ja kahviloihin on ajasta riippuen joko järkyttävät tai EI PERKELE-pituiset. Vesipullolla selviät jo pitkälle etkä kuole janoon kahvijonossa. Itse näin tänään yhden (raskaana olevan) naisen jolla oli vissiin kuumuus ollut liikaa, sillä tällä oli ensiapumiehet seuranaan antamassa tälle vettä. Suosittelen jotain muitakin (helppoja ei-sotkevia) eväitä, sillä messuilla ruoka on kallista! Itse selvisin proteiinipatukoilla.


2. Mukavat kengät
Näin messuilla monen moisia kenkiä, mutta en yksiäkään niin naurettavia kuin eräällä nuorella neidillä - järkyttävät korot, joiden kanssa tämä kompuroi messumaton reunaan juuri kun satuin katsomaan hänen suuntaansa. Messuvierailu jää lyhyeksi jos jalkasi ovat täynnä rakkoja tai kompuroit uusilla hienoilla korkokengilläsi naama edellä johonkin, murtaen nilkkasi samaan syssyyn.

3. Kunnon laukku
Vaikka kuinka väität itsellesi että menet vain katselemaan, et ostamaan, niin aina on hyvä olla esimerkiksi kangaskassi tai muu mukana siltä varalta että sorrutkin ostamaan jotakin. Ja extra-vinkkinä, en suosittele olkalaukkua jonka hihna on niin pitkä että laukku laahaa lantion alueella - se on juuri se korkeus jolla messupöydät on, ja kun teet jonkun käännöksen pois pöydän luota, voi olla että se laukkusi pyyhkäisee mennessään kolmetkin keramiikkapöllöt myyntipöydältä - ei tapahtunut onneksi minulle, mutta voin kuvitella sen häpeän kun menee rikkomaan jotakin jonka myyjä on itse omin kätösin tehnyt.


4. Älä osta jäätelöä tai muuta syötävää joka sotkee
Usko pois, on parempia aikoja syödä jäätelöä kuin täyteen ahdetussa messuhallissa jossa sinun pitää varoa sotkemasta ohikulkijoiden vaatteita tai ihastelemiasi messutuotteita. Korkea verenpaine ei ole sen jätskin arvoinen (paitsi jos se on italialaista).

5. Kanna mukanasi nenäliinaa tai kosteuspyyhettä
Messuilla myyjät yrittävät houkutella sinut ostamaan herkullisia suklaitaan tai leipiään jakamalla niitä maistiaisiksi, ja voin kertoa että etenkin suklaa tuppaa sulamaan aika nopeasti kätösiin lämpimässä messuhallissa - joten älä ole urpo ja pyyhi käsiäsi lähimpään patalappuun, vaan kanna mukanasi jotain jolla pyyhkiä näppisi.

vink vink, tällä puodilla oli tosi hyvää tyrni-glögiä maistissa

6. Varaudu käteisellä
Vaikka ollaankin jo 2010-luvun loppupuoliskolla, on silti myyjiä jotka eivät näe korttimaksua vaivan ja hinnan arvoiseksi. Varaudu siis hyvällä määrällä käteistä, äläkä pelkällä kaksikymppisellä niinkuin minä. Tyhmyyteni maksoi minulle söpön huovutetun tunturipöllön.

7. Pue mahdollisimman kevyesti
Jos et halua tuhlata kahta euroa narikkaan, kannattaa takkina olla joku kevyt jonka voit joko kietoa vyötäröllesi, tai jonka saat ahdettua nätisti kassiin. Tai jos olet oikein super niin pystyt ehkä pitämään takin jopa päälläsi siellä kuumuudessa. Josta päästäänkin toiseen pukeutumisvinkkiin...


8. Välttele teräviä reunoja kaikessa
Jos laukussasi on miljoona pinssiä ja hakaneulaa tai takissasi paljon karheita vetoketjuja tai muita koristeita, voi ihmisten ohi ahtautuessa käydä niin että joku pahaa-aavistamaton reppana jää sinuun kiinni. Näin voi käydä myös jos sinulla on valtava sormus tai rannekoru jossa on teräviä osia.
Ja näin vastaohjeena voin sanoa että se löysällä silmukalla kudottu huivi tai pusero ei välttämättä ole myöskään se turvallisin, koska niitä teräviä asioita siellä messuilla kuitenkin tulee olemaan, joten älä riko hienoja puseroitasi suotta...


9. Liiku fiksusti
Valitettavasti ainoat joilla on messuilla kunnolla tilaa kävellä, ovat catwalkin mallit, ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin yrittää edetä johonkin, mutta ihmisiä osuu koko ajan tiellesi - vika voi olla sinussa itsessäsi. Kuljet kenties vastavirtaan, mutta aivan metrin päässä itsestäsi kulkee ihmisvirta samaan suuntaan kuin sinäkin. Suuntaa sinne, ja huomaat että liikkuminen on edes hieman helpompaa - mutta edessä hidasteleviin ihmisiin ei auta mikään. Niitä on messuilla aina. Ja näin lisäksi vielä, älä missään nimessä tee äkkikäännöksiä tai äkkipysähdyksiä. Joku takanasi tai lähelläsi ei voi ennakoida mitä aiot tehdä, jollei takaraivossasi ole vilkkua, joten liiku rauhallisesti, ja vaikka saisitkin suuren hingun vaihtaa suuntaa, niin tee se rauhallisesti äläkä poukkoile kuin päätön kana.

10. RENTOUDU
Jos olet jo valmiiksi kireällä päällä niin ahdas messuhalli satojen ja tuhansien ihmisten kanssa ei ehkä ole paras optio. Joten mene tupakalle tai kahville tai mitä tahansa ja asennoidu siihen että siellä messuilla tulee olemaan niitä poukkoilijoita ja ihmisiä jotka eivät katso eteensä. Hyväksy se, ota pitkään henkeä ja sukella mukaan - ja ajattele positiivisesti, että et ole sentään Rollareiden keikalla liiskaantumassa riemusta sekaisin olevien fanien jalkoihin.

Hyvää messuviikonloppua kaikille! Selvitkää ehjänä ja järjissänne


PS: Olipa mukavaa nähdä haltijaemo Tuija Leinonen jälleen. Ostin häneltä haltijan viitisen vuotta sitten messuilta ja kerroin että kyseinen haltija on käynyt Skotlannissa asti kun ei siitä raaskinut luopua. Haltijaemo lähetti terveisiä minun onnentuojalleni.

11/14/2017

Odottamaton isänpäivä

Olin toissapäivänä kävelyllä. Ei mikään erityinen uutinen, mutta minulle se oli harvinaista, sillä en tykkää lenkkeillä, mutta nyt tuli sellainen tunne että pitää saada vähän raitista ilmaa, joten pistin kuulokkeet korville ja lähdin tallustamaan.
Katselin salkoihin nostettuja Suomen lippuja ja mietin että mikäs liputuspäivä nyt on - ai niin, isänpäivä. Olihan sitä töissäkin mainostettu ja facebookissa ihmiset kertoilivat mitä olivat askarrelleet isilleen tai papoilleen.
Minä en ole muistanut isääni isänpäivänä yli kymmeneen vuoteen. Olisi tuntunut tekopyhältä toivottaa hyvää isänpäivää miehelle jota ei edes enää tuntenut.
Ajattelin 2016 huhtikuussa tekemääni matkaa Teneriffalle isän luokse (siitä tässä postauksessa  ja jälkipuintia tässä) ja mietin miten suhtautumiseni tuohon mieheen on muuttunut. Ne katkerat muistot tuntuu menneen talven lumilta ja se ihminen teini- ja esiteinivuosiltani aivan toiselta tähän nykyiseen verrattuna. Huomasin päästäneeni irti menneistä. Mietin että yllättäisinkö isäni - ja itseni - ja tarttuisin puhelimeen. Puin tätä asiaa yhden biisin verran, ja päätin että jahka en kävele enää ruuhkaisen tien vieressä vaan jossain hiljaisemmassa, soitan. Ja soitinkin.


Kynnys soittamiselle ei ollut vaikea ylittää, vaikka se tuntuikin vähän oudolta, mutta lopulta kun se puhelin jo tuuttasi merkiksi että puhelin siellä toisessa päässä soi, ei se vaikuttanut enää mitenkään isolta jutulta.
Mutta kun isä vastasi (ilmeisesti tietämättä kuka soittaa) ja kuuli että soittaja on minä, niin kuulin tämän äänestä että se puhelu, jota en ollut vielä hetki sitten ajatellut edes tekeväni, oli hänelle kaikki kaikessa. Äänensävy muuttui, hymy kuului puhelimenkin läpi, ja lopulta isä sanoikin että miten kivaa että soitin. Olin ehkä hieman hämmentynyt siitä miten tärkeä se pieni puhelu hänelle oli. Sain ison kysymystulvan päälleni kuulumisista ja uudesta työpaikastani ja että pärjäänkö hyvin, että unohdin ihan mitä olin ollut sanomassa. Sanoin säästöjä kertyneen jo sen verran että voisin harkita taas lomamatkaa Teneriffalle - isä innostui heti ja sanoi että voin käyttää vaikka hänen naisystävänsä kämppää ja tämä voi sen viikon asua isän luona ja sanoi hakevansa minut kentältä jos tulen.
Joten, meikä on kai ensi vuoden puolella menossa taas Teneriffalle.

Vaarallisia tällaiset pienet puhelut!

10/24/2017

Särkänniemen Karmiva karnevaali

Viime lauantaiksi olimme sopineet kaveriporukalla että lähtisimme katsastamaan Särkänniemen Karmiva karnevaali-tapahtuman. Valitettavasti, loppujen lopuksi, meitä lähtijöitä oli tasan kaksi, mutta ajattelinpa silti jakaa kokemukseni tästä tapahtumasta.

Ensinnäkin tapahtumaan ja lipunmyyntiin oli hankala löytää, sillä missään ei ollut mitään tieviittoja että mistä paikalle pääsee. Me kaverin kanssa ostimme lippumme Näsinneulan aulasta ja kävelimme pitkän matkaa takaisin päästäksemme sataman puolella olevalle sisäänkäynnille (jossa oli kauhea jono ihmisiä hankkimassa lippujaan, ja me pääsimme heistä ohi, mwahah!). Ostimme rannekkeet joilla pääsee laitteisiin, mutta oltaisiin kyllä pärjätty 9,90€ lipuilla jotka oikeuttivat sisäänpääsyyn.

Ensimmäisenä meitä vastassa oli sirkustaiteilijoita temppuilemassa tangolla ja kävelemässä valtavan pitkillä puujaloilla ympäriinsä. Vasemmalla näkyi nuorten lasten huvipuistolaitteita ja oikealla näkyi savua tupruttava seinään ajanut auto. Matka jatkui kohti sauhuavaa autoa, joka oli merkkinä siitä että Zombie zone alkaa tästä.


Näin larppaamista harrastaneena ihmisenä kiinnitän usein huomiota yksityiskohtiin, ja täytyy sanoa että olin oikeasti todella vaikuttunut siitä että ensinnäkin tämä auto oli ihan oikeasti kolaroitu (nokka rutussa) ja toisekseen, että se näytti jonkun aikaa hylättynä olleelta, sillä tuulilasin ja etupellin välillä olevassa ritilässä kasvoi ihan oikeaa sammalta! Siis sammalta! On se jännä miten pienistä asioista sitä innostuu...






Zombie Zonella laahustivat monenkokoiset ja -näköiset zombiet, jotka pysyivät hyvin rooleissaan vaikka lapsukaiset (kylttien kielloista huolimatta) kävivät tökkimässä ja tönimässä heitä koko ajan. Pisteet siis heille, että osasivat pysyä tyynenä! Itse olisin varmaan purrut päitä irti ks. kakaroilt- tai siis pikku kullanmuruilta. Yksi näistä zombeista oli kuitenkin ylivertaisesti paras, ja hänen hienouttaan ei pysty todistamaan kuvilla, vaan videolla. Joten jos kiinnostaa niin käykää tsekkaamassa tästä linkistä instagramiin laittamani video. Se oli kuin zombie joka on vetänyt liikaa pilveä, jotenkin niin pihalla mutta höpsön söpö yhtä aikaa!


Angry Birds-alue oli taas muutettu Meksikolaisen kuolleiden päivän mukaisiin somistuksiin. Se oli kyllä ihmeellistä miten paljon he olivat käyttäneet aikaa ja rahaa saadakseen nämä koristelut aikaan. Zombie zonelta poistuessa seinällä olevassa isossa tv-ruudussa pyöritettiin "uutislähetystä" jossa uutisankkuri varoittaa kuolleiden nousemisesta eloon ja siitä että nämä käyvät elävien kimppuun.



Meksikolaisella alueella pyöri myös pari kertaa illan aikana burleski-esitys, johon mekin kaverin kanssa ehdittiin käytyämme ensin pizza-buffetissa syömässä. Kuvia en saanut valitettavasti koska tultiin niin myöhään paikalle että ei ollut oikein hyvää saumaa kuvata. Sitä paitsi oli mukavampaa katsella itse tanssia kuin keskittyä kameralla räpeltämiseen.


Illan aikana kävi myös Fire Lady pyörähtämässä pari kertaa esittämässä Tuli shownsa. Käytiin katsomassa yksi ks esityksistä juuri ennen pizzalle menoa.


Tän pizzan jälkeen ei voinut enää mennä mihinkään laitteeseen. Olisin varmaan yrjönnyt, yäk.

Kaiken kaikkiaan ilta oli minusta varsin onnistunut, kylmää säätä lukuunottamatta, mutta olin yllättynyt miten paljon vaivaa Särkänniemi oli nähnyt sisustuksen suhteen. Opasteet olisi ollut ihan kiva juttu, koska niiden puutteen takia me ei löydetty ajoissa katsomaan Kuolleiden päivän kulkuetta, mutta ei se nyt maailmanloppu ollut (kyyläsin instagramista muiden ottamia videoita joten näinpä jotakin). En oikeastaan keksi sen parempaa sanottavaa näin Särkänniemen ensimmäisestä tällaisesta tapahtumasta. Jotakin paranneltavaa varmasti olisi, mutta ensi vuonna sitten uudestaan? Kyllä mä ainakin menisin, mutta en ostaisi laiteranneketta, kun oli liian kylmä pyöriä laitteissa. 



10/15/2017

Mistä hyvä olo tulee?

Omituinen hyvä fiilis sen kuin jatkuu. Olen jo epäillyt että kenties mun edellisen postauksen kampaajani pisti tarjoamaansa teekupilliseen jotakin pitkävaikutteista huumausainetta joka aiheuttaa hyvää oloa ja huumorin löytämistä erikoisistakin tilanteista.

Eilen olin erään läheisen ystäväni muuttoapuna, kun tämä muutti yhdestä Tampereen päästä toiseen. Kaikki koskaan muuttoapuna olleet varmasti tietää, että muuttohommat ei ole mitään mukavinta puuhaa: ensin tavaroita kannetaan vaan johonkin nurkkaan, ja sitten kun se nurkka on täynnä niin todetaan että pitäisiköhän se nurkka tyhjentää sohvaa varten, ja niin samaa laatikkoa pitää siirtää parikin kertaa ennen kuin se on jossakin turvassa. Portaat ovat helvettiä. Hissit liian pieniä että sänky mahtuisi sinne. Ja niin edelleen...
No, meitä oli muuttamassa parhaimmillaan viisi ihmistä yhtä aikaa, ja me selvittiin vain kahdella autoreissulla - mikä oli minusta kauhean positiivista, onneksi ks muuttaja ei ole kauhea materialisti.
   Ja vaikka hissi tosiaan oli pieni ja kiivettävää oli kellarikerroksesta 4. kerrokseen niin mä otin sen urheilun kannalta - hyvää reisilihaskuntoilua! Ja sitten jos ahtaassa hississä oltiin kaverin kanssa kuin sillit purkissa niin silloin oli hyvä pelleillä mitä hölmöimpiä juttuja.
Palkinnoksi muuttoapuna olosta saatiin pizzaa - vaikka en mä oikeastaan olisi palkkiota tarvinnut, mulla oli itseasiassa mukavaa tuolla lailla kavereiden kanssa touhutessa, vaikka lihakset nyt vähän huutaakin hallelujaa.

Illemmalla menin ottamaan Tampereen syö-viikoista kaiken irti ja menin veljeni ja tämän vaimon kanssa syömään Villisikaan. En ollut koskaan syönyt etanoita, mutta kun veljeni kysyi että otetaanko alkupalaksi 12kpl etanalautanen puoliksi niin totesin että hei, miksipä ei!
Avaan asian ihmeellisyyttä hieman kertomalla että olen todella nirso: jos olen päättänyt että en tykkää jostakin, niin en sitä maista. Tai jos maistan kerran jotain ja en tykkää, niin en kokeile sitä enää ikinä uudestaan. Eilen kuitenkin olin heti valmis tilaamaan etanoita ja tiedättekö mitä? Ne oli vielä hemmetin hyviä. Pääruoaksi syötiin villisikaa, toinen asia mitä en ollut koskaan maistanut.

Sitten jatkettiin Oluthuoneelle, jossa veljeni joi kahdet oluet ja lähti sitten kotiin vaimonsa kanssa - 30 sekuntia myöhemmin paikalle kutsumani kaveri tuli pitämään seuraa, joten en jäänyt edes yksin kuin puoleksi minuutiksi! Ajoitus oli melkeinpä täydellinen!
Kerronpa mikä siinä illassa ei mennyt täydellisesti: bussini kotiin.
Ensin eräs humalainen oksensi edessäni bussin lattialle, ja pari pysäkkiä myöhemmin kyseinen bussi pysähtyi ja kuski totesi että tämä bussi ei kulje Lempäälään tänä yönä. Auto ei onnistunut kiihdyttämään 40km/h vauhtia nopeammaksi ollenkaan. Kuski sitten käski kaikki ulos ja sanoi että joku bussi tulee pian jatkamaan matkaa - bussilla kesti yli puoli tuntia saapua, eikä ollut kovinkaan lämmin kolmelta yöllä odotella ks autoa, mutta jostain syystä en edes jaksanut olla kauaa asiasta pahalla päällä. Kyllähän se siellä kylmässä potutti mutta se kiukku laantui melko äkkiä kun uusi bussi tuli. Jos tämä olisi sattunut viime viikolla, olisin varmaan ollut ihan raivona asiasta, mutta nyt en ollut... miksiköhän?

Mistä tämä yhtäkkinen hyvän olon nousupiikki on tullut? Miksi uudet, ennen epäilyttävät asiat yhtäkkiä onkin innostavia ja jännittäviä, ja ikäviltä tuntuneet asiat kuten rojujen kantaminen ylös portaita onkin nyt hyötyliikuntaa? Miksi yhtäkkiä sain päähäni kutsua veljeni vaimoineen ravintolaan syömään, vaikka yleensä me ei pidetä yhteyttä ollenkaan? Miksi viimeyönä baarissa heittäydyin ihan riehaksi kun kajareista alkoi pauhata Walking on sunshine? Mistä tämä hyvä olo johtuu, kun elämässäni ei ole tapahtunut oikeastaan mitään mullistavaa?
Voisiko olla, että mä hukkasin masennukseni jonnekin? Tippuiko se vaan yhtäkkiä johonkin Tampereen kadulle? Menikö se roskalavalle pois heittämieni tavaroiden mukana? Haihtuiko se vanhan hiusvärini mukana jonnekin kadoksiin?

I guess I'll never know.

Parasta ottaa kaikki irti tästä ilosta.



10/11/2017

a Good Day

Tänään on ollut älyttömän hieno päivä.

Lähdin bussilla aamupäivästä Tampereelle kohti Tik-salonkia värjäyttämään hiuksiani. Olin Tampereella jo puoli tuntia ennen aikaani, mutta tallustin silti suoraan salongille jatkamaan jo bussissa aloittamaani kirjanlukuhetkeäni. Olin saanut kaveriltani hänen esikoisteoksena luettavaksi ja hän pyysi että antaisin palautetta kunhan olen päässyt kirjan loppuun. Kirja on ollut tähän mennessä mainio ja olen yllättynyt miten tästä kaverista on tullut ihan uusi puoli esille tämän kirjan sivuilta.

Edellinen asiakas sitten lopulta lähti (upeiden hiustensa kanssa, huom) ja oli minun vuoroni painaa puuta. Olin vielä edellispäivänä ollut sitä mieltä että värjään brunetiksi, mutta katsottuani maratonina Lizzie Bennet Diaries-videoita Youtubesta, päädyinkin punaiseen. En halunnut räikeän punaista, vaan sellaista joka hämärässä ehkä näyttäisi ruskealta mutta auringonvalossa paljastuisi punertavammaksi. Kampaaja ehdotteli sitten oman visionsa, että juuret laitetaan tummemmalla ja latvoihin enempi punaa ja niin syntyikin sitten paras hiustenvärjäys vuosikausiin! Oli kyllä joka euron arvoinen värjäys, ihailen joka kerta peilin nähdessäni miten kivat niistä tuli.


Jatkoin sitten uusien silkkisen pehmeiden hiusteni kanssa tekemään mitä inhoan eniten: ulkovaatteiden metsästys. Olin luonut itselleni selkeät kriteerit jo edeltävänä päivänä, että mitä takkia etsin:
- jotakin värikästä (sähkönsininen tai punainen)
- tarpeeksi pitkä että vaikka paita  takin alla nousisi niin ei tuuli ja kylmä sitten palele alaselässä
- tarpeeksi löysä hihoista että sen alle mahtuu tosissaan kerrospukeutua
- sievä, eikä mikään kiiltomuovihirviö
- ei mitään karvahuppuja tai muita karvoja jotka jää sitten takin alla oleviin vaatteisiin kiinni

No, näillä kriteereillä aloitin KappAhlilta: mustaa, mustaa, harmaata...
H&M:llä: mustaa, karvaa, mustaa, kiiltomuovihirviöitä

Ajattelin, että jospa suuntaan Stockmannin hulluille päiville (toinen asia mitä inhoan eniten maailmassa, mutta hätä ei lue lakia) ja matkalla sinne tajusin että miksi en etsisi jostain kirpparilta? Jos värit on vaikka nyt pois muodista joten "last season"-vaatteista löytyisi? No, niin sitten tein ja huhhahhei, ensimmäinen takki jonka löysin oli kauniinpunainen, pitkä, sievä ja tarpeeksi löysä että sen alle mahtuisi vaikka kaksikin pitkähihaista! JES!
Ja löytyi kiva myssykin jonka violetti sävy tuo hiusten punaisuuden esille.

No, sitten totesin että jos lähtisin kotiin. Suuntasin bussipysäkille ja näin että pysäkillä seisoi minun bussini, mutta en halunnut juosta, joten kun olin jo ihan lähellä, bussi lähtikin jatkamaan matkaansa - mutta kyseinen bussi oli ihan tupaten täynnä, joten laukkuni ja ostoskassini kanssa se reissu olisi ollut varmaan aika tukala. Kymmenen minuutin päästä tulisi seuraava, joten jäin sitten pysäkille odottamaan, kun hyvin, hyvin vieno tihkusade alkoi, ja se yhdistettynä auringonpaisteeseen tarkoitti sitä että koko Tampere hehkui oikein upean näköisenä sen hetken ennen kuin bussini tuli. Istuin alas ja jatkoin kirjan lukemista.

Kotikaupalle päästyäni piti käydä ostamassa pepsiä, mutta unohdin ja päädyinkin ostamaan 30% alennuksella vaniljateetä (nam) ja tulin kotiin. No, kotona muistin että se pepsi jäi, ja vedin uuden hienon takkini päälleni ja köpötin takaisin kauppaan. Kun olin päässyt juuri ulos, alkoi sataa taas tihkuttamalla, ja kaupalle saavuin niin kutsutusti "kreivin aikaan" - kaupan yläpuolella oli upea sateenkaari. Eikä vain yksi, tai kaksi, vaan niitä oli kolme! Räpsin sitten muutamat hienot kuvat kyseisestä ilmestyksestä ja ajattelin että jospa tripla-sateenkaari toisi onnea ja pistin rivin lottoa menemään - yrittänyttä ei laiteta.

Köpötin sitten kotiin pepsipullojeni kanssa ja menin sanomaan äidille jotakin, kun huomasin itseni peilissä. Herranjesta, olenko mä laihtunut, vai näytänkö mä muuten vain paremmalta juuri tänään? Eikä nyt ollut kyse hiuksista, sillä peili näytti minut vain kaulasta alaspäin. Jalkani näyttivät pitkiltä ja selkäni ryhdikkäältä ja aina inhoamani pieni pömppö vyötärölläni olemattomalta. Ja se ei näin niinkuin itsetunto-ongelmista kärsivän kanssa ole mikään hirveen yleinen ilmiö että pitää oikein pysähtyä katsomaan peilikuvaansa tyytyväisenä.

Syyskaamos, my ass, tänään on ollut mielettömän hyvä päivä!