10/15/2017

Mistä hyvä olo tulee?

Omituinen hyvä fiilis sen kuin jatkuu. Olen jo epäillyt että kenties mun edellisen postauksen kampaajani pisti tarjoamaansa teekupilliseen jotakin pitkävaikutteista huumausainetta joka aiheuttaa hyvää oloa ja huumorin löytämistä erikoisistakin tilanteista.

Eilen olin erään läheisen ystäväni muuttoapuna, kun tämä muutti yhdestä Tampereen päästä toiseen. Kaikki koskaan muuttoapuna olleet varmasti tietää, että muuttohommat ei ole mitään mukavinta puuhaa: ensin tavaroita kannetaan vaan johonkin nurkkaan, ja sitten kun se nurkka on täynnä niin todetaan että pitäisiköhän se nurkka tyhjentää sohvaa varten, ja niin samaa laatikkoa pitää siirtää parikin kertaa ennen kuin se on jossakin turvassa. Portaat ovat helvettiä. Hissit liian pieniä että sänky mahtuisi sinne. Ja niin edelleen...
No, meitä oli muuttamassa parhaimmillaan viisi ihmistä yhtä aikaa, ja me selvittiin vain kahdella autoreissulla - mikä oli minusta kauhean positiivista, onneksi ks muuttaja ei ole kauhea materialisti.
   Ja vaikka hissi tosiaan oli pieni ja kiivettävää oli kellarikerroksesta 4. kerrokseen niin mä otin sen urheilun kannalta - hyvää reisilihaskuntoilua! Ja sitten jos ahtaassa hississä oltiin kaverin kanssa kuin sillit purkissa niin silloin oli hyvä pelleillä mitä hölmöimpiä juttuja.
Palkinnoksi muuttoapuna olosta saatiin pizzaa - vaikka en mä oikeastaan olisi palkkiota tarvinnut, mulla oli itseasiassa mukavaa tuolla lailla kavereiden kanssa touhutessa, vaikka lihakset nyt vähän huutaakin hallelujaa.

Illemmalla menin ottamaan Tampereen syö-viikoista kaiken irti ja menin veljeni ja tämän vaimon kanssa syömään Villisikaan. En ollut koskaan syönyt etanoita, mutta kun veljeni kysyi että otetaanko alkupalaksi 12kpl etanalautanen puoliksi niin totesin että hei, miksipä ei!
Avaan asian ihmeellisyyttä hieman kertomalla että olen todella nirso: jos olen päättänyt että en tykkää jostakin, niin en sitä maista. Tai jos maistan kerran jotain ja en tykkää, niin en kokeile sitä enää ikinä uudestaan. Eilen kuitenkin olin heti valmis tilaamaan etanoita ja tiedättekö mitä? Ne oli vielä hemmetin hyviä. Pääruoaksi syötiin villisikaa, toinen asia mitä en ollut koskaan maistanut.

Sitten jatkettiin Oluthuoneelle, jossa veljeni joi kahdet oluet ja lähti sitten kotiin vaimonsa kanssa - 30 sekuntia myöhemmin paikalle kutsumani kaveri tuli pitämään seuraa, joten en jäänyt edes yksin kuin puoleksi minuutiksi! Ajoitus oli melkeinpä täydellinen!
Kerronpa mikä siinä illassa ei mennyt täydellisesti: bussini kotiin.
Ensin eräs humalainen oksensi edessäni bussin lattialle, ja pari pysäkkiä myöhemmin kyseinen bussi pysähtyi ja kuski totesi että tämä bussi ei kulje Lempäälään tänä yönä. Auto ei onnistunut kiihdyttämään 40km/h vauhtia nopeammaksi ollenkaan. Kuski sitten käski kaikki ulos ja sanoi että joku bussi tulee pian jatkamaan matkaa - bussilla kesti yli puoli tuntia saapua, eikä ollut kovinkaan lämmin kolmelta yöllä odotella ks autoa, mutta jostain syystä en edes jaksanut olla kauaa asiasta pahalla päällä. Kyllähän se siellä kylmässä potutti mutta se kiukku laantui melko äkkiä kun uusi bussi tuli. Jos tämä olisi sattunut viime viikolla, olisin varmaan ollut ihan raivona asiasta, mutta nyt en ollut... miksiköhän?

Mistä tämä yhtäkkinen hyvän olon nousupiikki on tullut? Miksi uudet, ennen epäilyttävät asiat yhtäkkiä onkin innostavia ja jännittäviä, ja ikäviltä tuntuneet asiat kuten rojujen kantaminen ylös portaita onkin nyt hyötyliikuntaa? Miksi yhtäkkiä sain päähäni kutsua veljeni vaimoineen ravintolaan syömään, vaikka yleensä me ei pidetä yhteyttä ollenkaan? Miksi viimeyönä baarissa heittäydyin ihan riehaksi kun kajareista alkoi pauhata Walking on sunshine? Mistä tämä hyvä olo johtuu, kun elämässäni ei ole tapahtunut oikeastaan mitään mullistavaa?
Voisiko olla, että mä hukkasin masennukseni jonnekin? Tippuiko se vaan yhtäkkiä johonkin Tampereen kadulle? Menikö se roskalavalle pois heittämieni tavaroiden mukana? Haihtuiko se vanhan hiusvärini mukana jonnekin kadoksiin?

I guess I'll never know.

Parasta ottaa kaikki irti tästä ilosta.



10/11/2017

a Good Day

Tänään on ollut älyttömän hieno päivä.

Lähdin bussilla aamupäivästä Tampereelle kohti Tik-salonkia värjäyttämään hiuksiani. Olin Tampereella jo puoli tuntia ennen aikaani, mutta tallustin silti suoraan salongille jatkamaan jo bussissa aloittamaani kirjanlukuhetkeäni. Olin saanut kaveriltani hänen esikoisteoksena luettavaksi ja hän pyysi että antaisin palautetta kunhan olen päässyt kirjan loppuun. Kirja on ollut tähän mennessä mainio ja olen yllättynyt miten tästä kaverista on tullut ihan uusi puoli esille tämän kirjan sivuilta.

Edellinen asiakas sitten lopulta lähti (upeiden hiustensa kanssa, huom) ja oli minun vuoroni painaa puuta. Olin vielä edellispäivänä ollut sitä mieltä että värjään brunetiksi, mutta katsottuani maratonina Lizzie Bennet Diaries-videoita Youtubesta, päädyinkin punaiseen. En halunnut räikeän punaista, vaan sellaista joka hämärässä ehkä näyttäisi ruskealta mutta auringonvalossa paljastuisi punertavammaksi. Kampaaja ehdotteli sitten oman visionsa, että juuret laitetaan tummemmalla ja latvoihin enempi punaa ja niin syntyikin sitten paras hiustenvärjäys vuosikausiin! Oli kyllä joka euron arvoinen värjäys, ihailen joka kerta peilin nähdessäni miten kivat niistä tuli.


Jatkoin sitten uusien silkkisen pehmeiden hiusteni kanssa tekemään mitä inhoan eniten: ulkovaatteiden metsästys. Olin luonut itselleni selkeät kriteerit jo edeltävänä päivänä, että mitä takkia etsin:
- jotakin värikästä (sähkönsininen tai punainen)
- tarpeeksi pitkä että vaikka paita  takin alla nousisi niin ei tuuli ja kylmä sitten palele alaselässä
- tarpeeksi löysä hihoista että sen alle mahtuu tosissaan kerrospukeutua
- sievä, eikä mikään kiiltomuovihirviö
- ei mitään karvahuppuja tai muita karvoja jotka jää sitten takin alla oleviin vaatteisiin kiinni

No, näillä kriteereillä aloitin KappAhlilta: mustaa, mustaa, harmaata...
H&M:llä: mustaa, karvaa, mustaa, kiiltomuovihirviöitä

Ajattelin, että jospa suuntaan Stockmannin hulluille päiville (toinen asia mitä inhoan eniten maailmassa, mutta hätä ei lue lakia) ja matkalla sinne tajusin että miksi en etsisi jostain kirpparilta? Jos värit on vaikka nyt pois muodista joten "last season"-vaatteista löytyisi? No, niin sitten tein ja huhhahhei, ensimmäinen takki jonka löysin oli kauniinpunainen, pitkä, sievä ja tarpeeksi löysä että sen alle mahtuisi vaikka kaksikin pitkähihaista! JES!
Ja löytyi kiva myssykin jonka violetti sävy tuo hiusten punaisuuden esille.

No, sitten totesin että jos lähtisin kotiin. Suuntasin bussipysäkille ja näin että pysäkillä seisoi minun bussini, mutta en halunnut juosta, joten kun olin jo ihan lähellä, bussi lähtikin jatkamaan matkaansa - mutta kyseinen bussi oli ihan tupaten täynnä, joten laukkuni ja ostoskassini kanssa se reissu olisi ollut varmaan aika tukala. Kymmenen minuutin päästä tulisi seuraava, joten jäin sitten pysäkille odottamaan, kun hyvin, hyvin vieno tihkusade alkoi, ja se yhdistettynä auringonpaisteeseen tarkoitti sitä että koko Tampere hehkui oikein upean näköisenä sen hetken ennen kuin bussini tuli. Istuin alas ja jatkoin kirjan lukemista.

Kotikaupalle päästyäni piti käydä ostamassa pepsiä, mutta unohdin ja päädyinkin ostamaan 30% alennuksella vaniljateetä (nam) ja tulin kotiin. No, kotona muistin että se pepsi jäi, ja vedin uuden hienon takkini päälleni ja köpötin takaisin kauppaan. Kun olin päässyt juuri ulos, alkoi sataa taas tihkuttamalla, ja kaupalle saavuin niin kutsutusti "kreivin aikaan" - kaupan yläpuolella oli upea sateenkaari. Eikä vain yksi, tai kaksi, vaan niitä oli kolme! Räpsin sitten muutamat hienot kuvat kyseisestä ilmestyksestä ja ajattelin että jospa tripla-sateenkaari toisi onnea ja pistin rivin lottoa menemään - yrittänyttä ei laiteta.

Köpötin sitten kotiin pepsipullojeni kanssa ja menin sanomaan äidille jotakin, kun huomasin itseni peilissä. Herranjesta, olenko mä laihtunut, vai näytänkö mä muuten vain paremmalta juuri tänään? Eikä nyt ollut kyse hiuksista, sillä peili näytti minut vain kaulasta alaspäin. Jalkani näyttivät pitkiltä ja selkäni ryhdikkäältä ja aina inhoamani pieni pömppö vyötärölläni olemattomalta. Ja se ei näin niinkuin itsetunto-ongelmista kärsivän kanssa ole mikään hirveen yleinen ilmiö että pitää oikein pysähtyä katsomaan peilikuvaansa tyytyväisenä.

Syyskaamos, my ass, tänään on ollut mielettömän hyvä päivä!


9/12/2017

Tappavaa arkea





Hei vaan hei, ajattelin ilmoittaa että olen yhä hengissä. Mutta jessus kun voi väsyttää.

Aloitin siis tosiaan kuukausi sitten työt ja täytyy sanoa että on se aika rankkaa ollut, lähinnä fyysisesti. Kaikki se tavaroiden purku ja hyllyttäminen on huomattavan väsyttävää puuhaa jos sitä tekee 7-9 tuntia putkeen. Onneksi ei jatkossa tule olemaan ihan näin rankkaa, mutta kun meidän kauppa on ollut alimiehityksellä niin on täytynyt vetää vähän pidempää päivää. Nyt on kaksi uutta työntekijää tulossa joten parin viikon päästä olevat työvuorot näyttää jo helpottuvan näihin menneisiin verrattuna.

Täytyy sanoa etten olisi koskaan osannut kuvitella itseäni kaupan kassalle töihin, mutta kyseisellä duunilla tuntuu olevan vähän mustamaalattu maine, nyt kun sitä työtä on oikeasti tehnyt. Työntekijäalennukset on hyvä, kaikki lisäedut on melko hyödyllisiä, työterveydenhuolto ja jopa fysioterapeutti löytyy auttamaan mua pitkään vaivanneen polviongelman kanssa... Eli kaiken kaikkiaan ei tämä huono diili ole. Etenkin kun lisätään se että en tarvitse bussia tai mitään töihin päästäkseni.

Niin, eli onhan tämä hyvä työ, mutta kyllä tosiaan rupeaa lihaksille käymään rankaksi pikkuhiljaa. Joogakaan ei tunnu enää auttavan asiaa, joten pitää kenties harkita hierojalle menoa kun palkka kolahtaa tilille? Pari päivää ennen ensimmäistä palkkapäivää ja pelottaa jo valmiiksi kuinka lähtee lapasesta kun syysalennuksetkin alkaa.


8/07/2017

Paluumuuttajan päiväkirja - Kuukautta myöhemmin


Paluusta Suomeen on nyt kuukausi, ja tuntuu jotenkin siltä kuin olisin täällä vain lomalla. Tunne on kyllä varmasti ohimenevä, sillä sain töitä tästä kämpän viereisestä kaupasta! Työmatkani ei ole varmaan edes 50 metriä... Uskomaton säkä mulla aina, mistä tää kaikki hyvä onni oikein tursuaa?
Työt ei kuitenkaan ala ennen kuin paikan pomo palaa kesälomilta mua kouluttamaan, mutta on mulla palkallisia koulutuspäiviä ennen töiden alkuakin kassan käytöstä ja hyllyttämisestäkin...

Ystäviä on tullut nähtyä jo melkein kaikkia vähintään kerran paluun jälkeen, joko syntymäpäivilläni (oon jo 26-vuotias!), leffailtaa viettämällä (Pride ja Snowpiercer on muuten hyviä leffoja), grillipippaloissa tai ihan perinteisesti kaljalla (opin vihdoin juomaan Karhua!).
Oon tässä jo tutustunutkin uusiinkin ihmisiin esim. Valkeakoskin musareilla, joissa kävin kääntymässä kaverin grillipippaloiden jälkeen. Olen myös ollut apuna lipunmyynnissä viereisessä kesäteatterissa jossa on käynyt yleisössä paljon tuttuja, joten on tässä jo paljon tullut kuulumisia vaihdeltua ihmisten kanssa hyvinkin lyhyessä ajassa!

Tampere on ollut mun ykköskohteeni aina kun on ollut rahaa tehdä jotain  - työt kun ei ole vielä alkanut niin rahaa on se pieni palkka mitä Skotlannista vielä tuli heinäkuun lopussa. Pieniä muutoksia on tapahtunut näiden vuosien aikana, kuten koskikeskuksen taakse tullut uusi istuskelualue, Kehräsaaren askartelukeskeinen kauppojen rykelmä, uusia puoteja ja ravintoloita, ja jotkut vanhat tutut ovat vaihtaneet paikkaa (kuten Aussie Bar). Kauheasti työmaatoimintaakin on meneillään, kun Tampereelle tulee se uusi ratikka, sekä iso kauppakeskus - jos olisin muuttanut takaisin kun nämä työt olisi jo valmiit niin olisin varmaan aivan hukassa.
Remonteista tulikin mieleeni että suosikkikauppani, Viiden tähden elokuvadivari, on laajentanut liikettään melkein viisi kertaa sen kokoiseksi mitä se ennen oli. Sain hukattua aikaani sinne puolitoista tuntia viime viikolla, kun olin vienyt sinne vaihdossa 74 euron edestä elokuvia. Lähdin sieltä ihan mukavan pinon kanssa kotiin...

Suomalainen ruoka on edelleen maistunut. Oon syönyt niin paljon nakkeja että kaiken logiikan mukaan sitä pitäisi tursuta jo korvista! Sama makkaran ja raejuuston kanssa... Oon nautiskellut myöskin Suomen mansikoita, karpalo-lonkeroa, fazerin suklaata, roiskeläppiä, korvapuusteja ja yksi päivä ihan keskenäni kokonaisen Ståhlbergin mustikkapiirakan (ensimmäiset metsämustikat kolmeen vuoteen, ai että oli HYVÄÄ!). Ainoa mitä tähän mennessä Skotlannin ruokatarjonnasta olen kaivannut, on Tescosta saatavat kanagoujonit, mutta mitään muuta kumma kyllä ei?

Parasta tässä paluumuutossa on kyllä ollut se, että pääsee näkemään taas kavereita. Kun tässä eräänä iltana pelattiin seurapelejä ja otettiin juotavaa ja grillattiin ruokaa niin tuntui että mikään ei ole muuttunut. Ystävyyssuhteet on ennallaan ja voidaan taas porukalla kirota märkää Suomen kesää ja nauttia kesäperunoista voin kanssa ja heittää läppää. On se hyvä huomata että jotkin asiat ei muutu kolmessakaan vuodessa mihinkään. Kaverit ovat ehkä kehittyneet tavalla tai toisella, mutta ovat silti selvästi ne samat ihmiset joihin vuosia sitten kiinnyin (ja jotka eivät pääse musta millään eroon...)

Hirveintä on kyllä se että se p*skin kalja halvimmassakin baarissa Tampereella maksaa n. 4£ kun pelkästään kahdella punnalla sait Skotlannissa vodka-colan tai kahdella ja puolella punnalla oikeasti hyvää kaljaa.

Hävytöntä.



7/11/2017

Paluumuuttajan päiväkirja - Day 6



Nyt on kuusi kokonaista päivää vietetty Suomessa ja ajatteli näin 26. syntymäpäivänäni pistää lyhyesti ja ytimekkäästi plussat ja miinukset näiltä päiviltä:

- Siitepöly
ATSIUH x 1000 sen jälkeen kun saavuin tänne. En tykkää. *niisk*

+ Lämmintä!
Hyvästi Skotlannin hyytävä merituuli joka vihloo luihin ja ytimiin asti, sekä ärsyttävät tihkusateet jotka eivät ikinä lopu. Täällä ollaan 20 asteen lämmössä, satoi tai paistoi, ja silloin kun sataa niin sataa ihan tosissaan eikä mitään surkeata tihkua joka luulee olevansa sadetta. Kävin jo järvessäkin heittämässä hyvästit kahden vuoden talviturkeille.

- Tylsää (toistaiseksi)
Olihan tämä tiedossa että äiten nurkissa asuessa on yksityisyys vähässä ja tekemisestä pulaa kun ei ole vielä töitä, eikä voi asentaa konettaan mihinkään nurkkaan että voisi aloittaa tyypilliset 5 tunnin netflix-maratonit ja säälittävät kissa-videoiden metsästykset.

+ Tekemistä on kuitenkin tarjolla
Tässä kodin vieressä on kaverin ohjaama/pääosaesittämä kesänäytelmä menossa joten mä jo heittäydyin sinne vapaaehtoiseksi lipunmyyntiin ja yleiseksi apulaiseksi. Ensi-illassa törmäsin jo yhteen ohjaajaan joka haluaa mut mukaan seuraavaan näytelmäprojektiinsakin, yay!

- Työnhaun ikuinen tuska
Olit sitten Skotlannissa tai Suomessa, niin työnhaku on aina yhtä ahterista. Täällä kenties inasen enemmän ahterista kuin Skotlannissa siinä mielessä, että lähes jokaiseen liikeketjuun haetaan sähköisesti, kun Skotlannissa sitä selvisi CV:den toimittamisella. Hain toissapäivänä kahteen (2!!) työhön sähköisesti lomakkeita täyttämällä, ja siihen meni yli TUNTI. Ja kun meikä pyöräili työkkäriin kysymään jahka tämä köyhä työtön saisi lainata heidän printteriään CV:den tulostamiseen, niin TE-toimisto oli jo kiinni (vaikka netissä luki että ovat auki).

+ Työnhaku tuottaa kuitenkin hedelmää
Sain jo yhden työhaastattelukutsun (sietääkin saada kun jaksoin täytellä kiltisti 6-sivuisen lomakkeen) ja jahka pääsen tästä vauhtiin niin kutsuja saattaa tulla lisääkin. Skotlannissa jos teit sähköisen hakemuksen niin saattoi kestää kuukausi ennen kuin kuulit mitään - tämän firman kanssa meni 3 päivää.

+/- Kaupat
ELÄKÖÖN ruisleipä, raejuusto, pätkis, tupla-patukka, Fazer, mustikkakeitto, lakritsijäätelö, oltermanni-juusto, maksalaatikko, muumilimsa ja ihanat JAUHOMAKKARAT. Mutta perkele että onnistuin näyttämään idiootilta kun menin kaupan tiskille ja sanottiin että oli jäänyt vihannekset punnitsematta, d'oh!! Ja kerron mikä muu jää punnitsematta, nimittäin mun oma paino. Rupeaa jo maha pömpöttää.

+ Kaverit
Heti seuraavana päivänä paluustani meikä selvitti koska eräs parhaista kavereista mahtaa päästä töistä, lainasi siskolta autoa ja pärryytti Valkeakoskiin yllättämään täysin epätietoisen kaverini siitä että olin sniikisti palannut Suomeen kenenkään huomaamatta. Kaverin ilme oli kyllä kaiken vaivan väärti! Potkin edelleen itseäni siitä etten tajunnut videokuvata tämän reaktiota.

+/- Liikenne
Jes, mä saan ajaa taas autoa! UK:n typerät vakuutussäännöt esti mua satunnaisesti lainaamasta kenenkään autoa, mutta nyt meikä sai pärrätä siskon autolla - myönnän, ensimmäiset kymmenen metriä pihasta lähdettyäni ajoin vasemmalla. Ups.

- Oon köyhä kuin kirkonrotta
Viimeiset punnat meni Skotlannissa siihen kun postitin viimeiset tavarani Suomeen, ja tililtä lähti viimeiset pennoset kun piti lentokentällä syödä jotakin ennen lähtöä. Vaikka olen tehnyt muuttoilmoituksen maistraattiin ja ilmoittanut kelalle että olen takaisin, menee siinä silti vielä tovi ennen kuin saan mitään tukia mistään - jos niille edes tulee tarvetta, sikälimikäli löydän töitä ennen sitä.


Eipä tässä muuta tule juuri tähän hätään mieleen. Menenpä tästä syömään pannulla kärväytettyä jauhomakkaraa.